Mutta mitä tekee Microsoft?

"Microsoft paljasti vahingossa avaimensa salaiseen takaoveen – moni Windows-laite voi olla lopullisesti turvaton

Tuoreempia Windows-laitteita suojaava Secure Boot saattaa olla lopullisesti murrettu, kun tutkijat löysivät vain Microsoftin sisäiseen käyttöön tarkoitetun ”kultaisen avaimen”, jolla eston voi kiertää laitteessa kuin laitteessa.

Secure Boot on osa uefi-laiteohjelmistoa ja sen tarkoituksena on estää esimerkiksi haittaohjelmilla höystettyjen Windows-versioiden asentaminen laitteisiin. Samalla se estää esimerkiksi linuxin asentamisen muutoin sitä tukeviin laitteisiin kuten Windows-tabletteihin. Secure Bootia käytetään kaikissa Windows-versioissa 8.1-versiosta lähtien ja esimerkiksi tableteissa ja mobiililaitteissa käyttäjä ei voi poistaa sitä käytöstä edes halutessaan.

Sen lisäksi, että löytyneellä avaimella linux-käyttäjät pääsevät muokkaamaan laitteitaan, laitteisiin fyysisesti käsiksi pääsevä murtomies voisi asentaa bootkitin tai rootkitin syvälle järjestelmän alatasoille, Ars Technica varoittaa.

Avaimen löytäneet tutkijat käyttävät nimimerkkejä MY123 ja Slipstream. Tutkijoiden koko selityksen ongelman taustasta voi tarkistaa tyylikkäältä retrohenkiseltä nettisivulta.

Nyt löydetty avain on tarkoitettu Microsoftin omaan sisäiseen käyttöön. Sen avulla on esimerkiksi helpompi testata uusia käyttöjärjestelmäversioita. Avain löytyi, kun se oli ilmeisesti vahingossa jäänyt Windows-laitteisiin testaustyökalun jäljiltä.

Selityksessään tutkijat painottavat, että tapaus on loistava esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun järjestelmiin jätetään selvä takaovi. Tutkijat muistuttavat keväällä keskustelua herättäneestä tapauksesta, jossa Yhdysvaltain liittovaltion poliisi vaati Applea rakentamaan takaoven iOS-järjestelmään.

”FBI:hin liittyen. Luetteko te tätä? Jos luette, niin tämä on täydellinen tosielämän esimerkki siitä miksi teidän ajatuksenne salausjärjestelmien yleisavaimesta on todella huono!”, tutkijat kirjoittavat.

Microsoft on paikannut löytyneen aukon osittain, mutta tutkijoiden mukaan on mahdollista, että itse asiassa reikää on mahdoton paikata kokonaan. Käytännössä paikkaus vaatisi tiettyä ajankohtaa vanhempien käynnistyslataajien estämistä, mikä puolestaan estäisi lukuisten asennusmedioiden, palautusosioiden ja varmuuskopioiden toiminnan."

http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/microsoft-paljasti-vahingossa-avaimensa-salaiseen-takaoveen-moni-windows-laite-voi-olla-lopullisesti-turvaton-6573276
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei mikään tietoturvauhka. Tietoturva vain paranee kun vakoilu-Windowsin tilalle saa asennettua turvallisen Linuxin tai BSD:n.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minttu_Ubuntu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu