Pakolaispolit. kiristyy, kiitos äärisuvaitsevaisto

Äärisuvaitsevaisto jolla ei ole koskaa ollut minkäänlaista kokonaiskäsitystä pakolaisaallosta, sen seutauksista, on saanut aikaan sen että monessa maassa pakolaispolitiikkaa on kiristetty huomattavasti.

Jos alusta asti olisi suvaitsevaistollakin ollut edes joku tolkku ja kokonaiskäsitys pakolaisvirtojen vaikutuksista, ja pantu pakolaispolitiikkaan edes jonkinlainen järki ja roti, niin nyt tehtävät kiristykset olisivat jääneet lievemmiksi.

Esim. Tanskassa, Saksassa ja Ranskassa ollaan tekemässä kiristyksiä pakolaispolitiikkaan.

Esim. Tanskassa vähemmistöhallituksen on pakko kunnella opposition vatimuksia tai hallitus kaatuu. Ranskassa Cannesin rannoille tulee burkinikielto, ja saksa helpottaa maastakarkoituksia.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Suvakit kusee omille kintuilleen kohta alkaa ankeat ajat suvakkipaskoille.

Äänestä
  • Irakilais jätkiä suurin osa esim viimesyksynä tulleista ! Ja kun aikanaan Storssilla jäi tekemättä Irakin kanssa sopimus,että Irak ottais takaisin karkotetut kansalaisensa Suomesta.
    Nyt ne jäävät tänne vaikka kuinka mukamas karkotettaisiin, koska Irak ottaa vastaan vain ne kansalaisensa jotka tulevat vapaaehtoisesti.

    Siis ne jotka on Irakissa rosvontöitä tehneet,taatusti jäävät Suomeen.

    Kiitos RKP ministerin Storrssin jolla oli mahollisuus viellä tehä sopimus Irakin kanssa ,mutta eipä tullut tehtyä.Akka ei hoitanut työtönsä, mikä hänelle kuului.

    Äänestä

Anteeksi taas pääsi aivopieru avaukseen täältä hullujenhuoneelta, kuten huomaatte oikeinkirjoitus ei ole hullun vahva laji, mutta älkää nyt ottaako horinoitakaan ihan täydestä.

Äänestä
  • Kiitos että tarkensit mistä on kysymys.

    Äänestä

Pitääkö olla rasisti ettei haukuta suvakiksi.

Äänestä

Avaaja on täysin oikeassa vain Putinilla on kokonaiskuva hallussa.

Äänestä

voi mennä jokunen vuosi ennenkuin suomessa asia muuttuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sfggf9 kirjoitti:

Äärisuvaitsevaisto jolla ei ole koskaa ollut minkäänlaista kokonaiskäsitystä pakolaisaallosta, sen seutauksista, on saanut aikaan sen että monessa maassa pakolaispolitiikkaa on kiristetty huomattavasti.

Jos alusta asti olisi suvaitsevaistollakin ollut edes joku tolkku ja kokonaiskäsitys pakolaisvirtojen vaikutuksista, ja pantu pakolaispolitiikkaan edes jonkinlainen järki ja roti, niin nyt tehtävät kiristykset olisivat jääneet lievemmiksi.

Esim. Tanskassa, Saksassa ja Ranskassa ollaan tekemässä kiristyksiä pakolaispolitiikkaan.

Esim. Tanskassa vähemmistöhallituksen on pakko kunnella opposition vatimuksia tai hallitus kaatuu. Ranskassa Cannesin rannoille tulee burkinikielto, ja saksa helpottaa maastakarkoituksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu