Vesivahinko / Lähitapiola / HYLÄTTY KORVAUSPÄÄTÖS

Hyvästi_Lähitapiola

Asunnossani sattui vesivahinko 05/2016. Lämpimän käyttöveden muoviputkiliitos irtosi jakotukista. Liitoksessa käytetty TA:n liitintä FPL ja kuparista tukiholkkia. Asennustyö on tehty vuonna 2005.

Nyt Lähitapiolan asiantuntijana toimiva tavarantarkastaja (DI) toteaa, että väärä liitin ja että on myös asennettaessa jäänyt kiristämättä tarpeeksi.
Näin ollen Lähitapiola ei korvaa mitään, vaan korvaushakemus on HYLÄTTY.
Millähän lihaksilla voidaan todentaa, että yli 11 vuotta sitten tehty putkiliitos on jäänyt kiristämättä tarpeeksi. Lisäksi tuo käytetty liitostapa on ollut ja on myös nykyään täysin yleisesti käytössä.

Eli onko tässä Lähitapiolan mielestä suunnilleen kaikki Suomessa muoviputkella tehdyt vesijohtoliitokset vääriä ja niistä aiheutuvia vesivahinkoja ei tulla korvaamaan.

Siispä nyt suosittelen asunnon omistajia, joilla on kotivakuutus Lähitapiolassa tarkistamaan tai tarkistuttamaan omat vesijohtoliitoksensa ja korjaamaan ne tai irtisanomaan vakuutuksensa vesivahinkojen osalta turhana.

7

9293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iiihhhhhnnn

      vaihda vakuutusyhtiötä. tuo vahinko kuuluu sitten taloyhtiölle, teillä on varaman joku ympäristövakuutus tyyppinen vakuutus. se on taloyhtiön vastuulla kaikki putket, että ne on kunnossa ellet itse ole säätänyt niitä. kysy sieltä apua ja itse olen vaihtanut heti vakuutusyhtiötä jos on vähänkin homma haiskahtanut tai korvaust ei ole maksettu asianmukaisesti.

    • tyhjän_saa_pyytämättäkin

      Ainahan ne yrittää laistaa kaikesta korvausvastuusta !
      Hylkää tuollainen vakuutusyhtiö väittömästi !

    • Kaisakoo-81

      Tapiola on pahin koska sehän myös irtisanoo vakuutuksia mikäli sinulle tulee 4 vahinkoa vuoden sisään

      Siosittelen tapiolasta lähtöä sillä sehän on mainostanut olevansa asiakkaiden omistama, mutta irtisanoo vakuutuksia omistajilta? Minkälainen yritys se on ??

      • läheltäseurannut

        Tapiola on huono korvaamaan, mutta erittäin ala-arvoista palvelua saa myös IF:stä kun on vesivahingosta kyse. Asiaa pitkitetään ja puhelimeen ei vastata. Kannattaa olla tarkkana minne vaihtaa.


    • Tapiola-1

      Vihda pois tapiolasta

    • Ierika

      Älä nyt ainakaan Pohjolaan vaihda. Siellä tarkastaja paikalla käymättä toteaisi että hän on taloja nähnyt, ei sulla mitään vahionkoa siellä ole.

    • srhd

      jos liitos on putkimiehen asentama ei yhtiö voi antaa hylkäystä käräjille vaan .
      oma vastuu ja putkien ikälisä jää sinulle 3% - vuosi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      94
      4155
    2. 67
      3421
    3. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      72
      3054
    4. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      81
      2529
    5. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      5
      2346
    6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      202
      2117
    7. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      30
      2061
    8. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      41
      860
    9. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      73
      781
    10. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      52
      756
    Aihe