Mikä Suomen "päättäjiä" oikein vaivaa?

Tyhmyys, ahneus, rahan ja vallanhimo?

Puolustuspoliittinen polemiikki johtuu siitä, että Natoilijat kokevat aikansa taas tulleen. Vanhat epäluulot ja kaunat nostetaan esiin ja esitetään pelkoa kasvattavina faktoina.

Historiastamme voi päätellä, että itsenäisyytensä aikana Suomi ei koskaan ole kyennyt viileään analyysiin geopolitiikan suhteen ja tunteiden vietävänä on liittouduttu häviäjien kanssa. Nato keskustelusta voi päätellä samaa, sillä viholliset pyritään hakemaan mahdollisimman läheltä ja liittolaiset kaukaa vieläpä mahdollisimman hajanaisina. Historian saatossa tämä strategia on aina hävinnyt määrätietoiselle ja organisoidulle toiminnalle.

Nato on sotilasliitto, jonka tarkoitus on ylläpitää USAn "grand areaa", eli aluetta josta se saa tarvitsemansa luonnonvarat ja muut resurssit. Sitä se viimevuosina onkin toteuttanut menestyksekkäästi jättäen valtiot ja niiden asukkaan savuaviin raunioihin.

Usa ja Nato eivät millään muotoa ole Suomen etu. Usa nimittäin vastustaa vahvaa Venäjää, sillä se ei kaipaa yhtään uutta taloudellista kilpailijaa, etenkin kun Venäjä ottaa tällä hetkellä melko suuria askelia Internetissä ja on tulossa vahvaksi myös sosiaalisessa mediassa kaapaten osansa maailman tiedon hallinnasta.

Suomelle puolestaan taloudellisesti vahva Venäjä on etu. Se tuo rahaa ja pian myös osaamista Suomeen. Epäilen myös, että viimevuosina juuri venäläiset yritykset ovat investoineet Suomeen paljonkin. Työpaikkojakin pirulaiset luovat.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikki edellä mainuttu ja paljon päälle.

Äänestä

Kun lukee Kekkosen muistiinpanoja, Kekkonen piti tärkeänä että oikeiston ryssähulluja ei enää päästetä tuhoamaan Suomen ulkosuhteita ja että oikeistopoliitikot eivät pääse herättämään sotahulluja ryssättelijöitä kammareistaan.

Sauli Niinistö on itse oikeistolainen sotahullu joka kuuluu kokoomuslaisten revanssisiipeen.

Sauli Niinistö herätteli sotahullut revanssistit kommunistikammoiset ryssittelijät ja natsitkin liittymällä natsien järjestöön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LännessäTyhmyysTiivistyy kirjoitti:

Tyhmyys, ahneus, rahan ja vallanhimo?

Puolustuspoliittinen polemiikki johtuu siitä, että Natoilijat kokevat aikansa taas tulleen. Vanhat epäluulot ja kaunat nostetaan esiin ja esitetään pelkoa kasvattavina faktoina.

Historiastamme voi päätellä, että itsenäisyytensä aikana Suomi ei koskaan ole kyennyt viileään analyysiin geopolitiikan suhteen ja tunteiden vietävänä on liittouduttu häviäjien kanssa. Nato keskustelusta voi päätellä samaa, sillä viholliset pyritään hakemaan mahdollisimman läheltä ja liittolaiset kaukaa vieläpä mahdollisimman hajanaisina. Historian saatossa tämä strategia on aina hävinnyt määrätietoiselle ja organisoidulle toiminnalle.

Nato on sotilasliitto, jonka tarkoitus on ylläpitää USAn "grand areaa", eli aluetta josta se saa tarvitsemansa luonnonvarat ja muut resurssit. Sitä se viimevuosina onkin toteuttanut menestyksekkäästi jättäen valtiot ja niiden asukkaan savuaviin raunioihin.

Usa ja Nato eivät millään muotoa ole Suomen etu. Usa nimittäin vastustaa vahvaa Venäjää, sillä se ei kaipaa yhtään uutta taloudellista kilpailijaa, etenkin kun Venäjä ottaa tällä hetkellä melko suuria askelia Internetissä ja on tulossa vahvaksi myös sosiaalisessa mediassa kaapaten osansa maailman tiedon hallinnasta.

Suomelle puolestaan taloudellisesti vahva Venäjä on etu. Se tuo rahaa ja pian myös osaamista Suomeen. Epäilen myös, että viimevuosina juuri venäläiset yritykset ovat investoineet Suomeen paljonkin. Työpaikkojakin pirulaiset luovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu