Siis minä. Aina. Siellä, missä minun juureni ovat. Ja minne aina kuulun ja kaipaan.
"Laps olen köyhän kauniin Karjalan"
chreathions
15318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Miten sinä sinne aina kuulut vaikka olet täällä syntynyt ?
Olen 3/4 osaa karjalaista sukujuurta perimää omaava. Suurimmaksi osaksi isän puoleltani. Tätä osaa tiedosta et tiennyt. Vaikka kyseinen musiikkikappale kuvaakin sanoitukseltaan enemmän varsinaisen Karjalan puolella syntyneitä, niin pitää muistaa, että Karjasta Savoon muutti paljon väkeä ja ihmisiä jo 1700- luvulla.
Eikä se karjalaisuus, geeni ja sukuperimä ja luonne, tai kaipuu sinne mihinkään häviä, ei edes monien satavuosien kuluttua ja siitä asti, kun he ( eli karjalaiset) tänne Savoon muuttivat ja asuttivat sen nykyistä asuinaluetta.
Et tunne minua, etkä minun sukujuuriani ollenkaan ja millään tavalla, joten äläpä heittele kommenttiasi ihan miten sattuu turhaan ja täysin asiaankuulumattomalla tavalla.
Suosittelisin, että lukisit ja tutustuisit enemmän Karjalaa ja Savoa koskeviin historiankirjoihin. Sieltä nimittäin löytyy tietoa historiastamme, siihen liittyvistä tapahtumista ja tietoa enemmän, kuin mitä ehkä nyt vielä oletit tietäneesi.
"geeni+ja+sukuperimä+ja+luonne,+tai+kaipuu+sinne+mihinkään+häviä,+ei+edes+monien+satavuosien+kuluttua"
Häipyy+yhden+sukupolven+aikana.+USA:n+kansalaisista+eniten+sukujuuria+on+Saksassa.+Se+oli+USA:n+eniten+puhuttu+vieras+,kieli.+1.+maailmansota+vei+saksalaisten+suosion,+nimiä+alettiin+muuttamaan+Drumpfeista+tuli+Trumpeja+(Trum+=+valtti),+Schmidteistä+Smithejä+(Smith+=+seppä),+Deutschendorfeista+Denvereitä+-+you+name+it.+Nimet+muutettiin+englanninkielisiksi+ja+kotikielenä+alettiin+käyttää+englantia+ja+lapset+oppivat+englantia+koulussa+lisää.+1940+-luvulla+USA+oli+sitten+kulttuurisesti+yhtenäistynyt+(latinotulvaa+ei+ollut)+pl+suurimmat+kaupungit.+WASP+(White+Anglo-Saxon+Protestant)+puhtaana+ja+katkeamattomana+ketjuna+on+harvinainen+-+Uuden+Englannin+eliittisuvuissa+tuota+perimää+suojellaan+-+jo+italialaisniminen+ptotestanttimiljonääri+tai+englanninkatolinen+on+vävynä+kauhistus.+USA:ssa+vaan+ilmoittaudutaan+anglosaksiksi+jos+yksikin+isovanhemmista+on+UK:n+alueelta.+
Suomalaisia+jos+katsoo,+niin+melkein+kaikkien+sukupuusta+löytyy+joku+hurri,+jos+mennään+1600-luvulle.+1700+-luvulta+asti+on+100%+suomalaisia+paljon+ja+1800+-luvulla+jo+enemmistö+on+täysin+supisuomalaisia.+1800-luvulla+Kuopiossa+oli+muuten+ruotsinkielinen+koulu+ja+vanhalla+hautausmaalla+Kuopiossa+on+vanhimmmista+kivistä+jokunen+ruotsinkielinen.+
Aina+ei+tarvitse+olla+mitään+koska+usein+voi+julistautua+joksikin.+Skottilais-saksalainen+voi+julistautua+anglosaksiksi+ym.
Suomi ei maantieteellisesti ole Karjalasta matkaetäisyytenä yhtä kaukana, kuin edellä ottamasi esimerkki, jossa kuvasit, että USA: ssa on paljon Saksasta tullutta väestöä. Olet oikeassa toteamuksessasi siltä osin, että USA: n kansalaiset koostuvat suurimmalta osin muualta sinne muuttaneista siirtolaisista. Mutta kyllähän siellä nyt on paljon muunmaalaisia, kuin pelkästään saksalaisia. 1800- luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa sinne muutti paljon mm. pohjoismaalaisia. Ja USA: n kanta ja alkuperäisväestöhän muodostui sinne Pohjois- Aasiasta tuhansia vuosia sitten siirtyneistä myöhemmin kutsutuista intiaaneista. Ja 1600- 1700-lukujen välillä englantilaiset tulivat etsimään itselleen uusia siirtokuntia. Eikä tietenkään pidä unohtaa espanjalaisia, jotka itse asiassa löysivät eurooppalaisista ensimmäisinä Amerikan mantereen.
Pari, kolme, tai 400 vuottakaan ei ajallisesti tarkoita sitä, että geeniperimä, identiteetti, tietyn kansanryhmittymän luonteenpiirteet, tai verenperintö katoaisi, tai unohtuisi tyystin kokonaan. Varsinaisesta Karjalan alueesta ei ole tänne kanta-Suomeen matkan kannalta ja päästä katsottuna kovinkaan pitkä matka. Joten kulttuurierotkaan eivät ole Savon ( jonka väestön perimä on peräisin suurimmaksi osaksi nimenomaan Karjalasta päin) ja Karjalan välillä kovinkaan suuret. Eikä suomalainen identiteetti ole kokenut yhtä samanlaista erilaisten kansojen, kielten, uskontojen, kulttuurien, tai politiikan yhteentörmäämistä, tai sulautumista, kuin mitä USA: ssa on aikojen saatossa tapahtunut.
1600-luvulta oman sukuni taustasta en tiedä mitään. Nk. ei tiedä moni muukaan. Mikä on valitettavaa. Sillä kyseiseltä ajalta ei ole yleensä olemassa minkäänlaisia kovin hyvässä kunnossa olevia kirkonkirjojakaan. Sen tiedän, että Ruotsiin muutti paljon Itä-Suomesta ja Karjalasta päin ihmisiä. Heitä kutsuttiin ns. metsäsuomalaisiksi. He asuttivat sellaisia seutuja, joita järvien alueella asuttaneet ruotsalaiset välttivät. Koska metsäsuomalaiset eivät maksaneet Ruotsin kuningaskunnalle veroja, menestyivät asuinalueellaan liiankin hyvin, heidät suurimmaksi osaksi käytännössä häädettiin Ruotsista pois. Ne, jotka suostuivat maksamaan veroja Ruotsiin, saivat jäädä. Muut joko häädettiin, tai siirrettiin rangaistusvankilaan mm. Amerikkaan.
Niinpä, voihan meissä kaikissa, ja varmaan onkin, niin germaanista, kuin itäistä geeniperimää. Ja taisihan se joku tiedemies väittää joskus kauan sitten, että meillä kaikilla olisi perimässämme tippa Tshingis Kaanin valloituksien ajoilta mukanaan tuomaa mongoliverta. Tosin, sitä ei ole sittenkään pystytty koskaan ainakaan kovin todeksi näyttämään. Sillä Tshingis Kaan ei armeijoineen tainnut koskaan tulla ja astua varsinaisesti ainakaan nykyisen Suomen maaperälle. Joten taruksi sekin taisi vain osoittautua.
Sen verran tulen vastaan Sinua nimimerkillä YhtenäiskulttuuriJees- kirjoittanutta, että USA: ssa on hyvin paljon anglosaksista alkuperää omaavaa väestöä.
Ja pieni korjaus, (joka on kuitenkin oleellinen asian ymmärtämiseksi, ja jotta en tule kirjoittaneeksi harhaanjohtavasti): Meissä kaikissa on sekä läntistä, ( ei siis pelkästään germaanista), että itäistä geeniperimää. Läntinen geeniperimä voi tarkoittaa ihan mitä vaan sillä alueella aikoinaan ollutta ja asuvaa kansaa. Niin tanskalaista, saksalaista, kuin ruotsalaista kansaa. Heitä tiedetään tulleen aikoinaan suurten muuttovaellusten aikana myös Suomen alueelle.
"Mutta kyllähän siellä nyt on paljon muunmaalaisia, kuin pelkästään saksalaisia."
Eniten esi-isiä yhdysvaltalaisilla on Saksasta https://en.wikipedia.org/wiki/German_Americans
Mikään etninen ryhmä esi-isissä ei ole enemmistönä. Jenkit ovat sekakansaa ja huolimatta englannin kielestä valkoisten yhdysvaltalaisten geeniperimä ei ole yleensä englantilainen. Saksalaisten jälkeen valkoisten esi-isiä on eniten kotoisin Irlannista https://en.wikipedia.org/wiki/Race_and_ethnicity_in_the_United_States#White_Americans
Monet irlantilaiset saksalaisten tavoin englantilaistivat nimensä. Esim. Ronald Reaganin esivanhempien sukunimi oli O'Regan.
Tietänkään ei pidä koskaan unohtaa sitä faktaa, että USA: ssa on paljon sen historiassa aikoinaan kyseiseen maahan orjakaupan myötä viety Afrikasta laivoilla pakolla siellä olleita ihmisiä, lähinnä Etelävaltioissa olleille plantaaseille pakko ja orjatyöhön. Voi olla enemmän, kuin hyvin ihan täysin paikkansapitävää, että USA: n väestössä on eniten saksalaisia ja irlantilaisia. Mutta 1900-luvun alkupuolella sinne muutti paljon siirtolaisia lukuisista muistakin maista. Kuten Pohjoismaista, muista romaanikielisistä maista, kuten Italiasta. 2. Maailmansodan jälkeen maahan muutti pakoon myös sodan kauhuja juutalaisia.
Toteamuksessasi, että USA on" sekakansaa", siinä olet ihan ja täysin oikeassa. Erilaista etnistä alkuperää omanneet ihmiset ja niiden geeniperimä ja pooli ovat sekoittuneet yhdistyneet yhteen.
Mutta luulisin näin, että USA: ssa, sen yhteiskunnassa, kulttuurissa ja politiikassa ei niinkään ole tärkeätä ja olennaista se, mistä olet lähtöisin ja kuka olet. Vaan mitä teet siellä ja saat aikaan siellä. Amerikkalaisuus, isänmaallisuus ( eli patrioottisuus),; demokratiaan liittyvät arvojen korostaminen; ja USA: ssa erittäin selkeästi vallalla oleva ja esiintuleva suurvaltaidentiteetti, ja sen vahvuuden korostaminen ja tietynlainen maailmanpoliisi-kuvan luominen ovat siellä maassa erittäin selkeästi esille tulevia piirteitä.
Korjaus tekstiin liittyen alinna olevaan tekstiosioon: " Amerikkalaisuus, isänmaallisuus, demokratiaan liittyvien arvojen korostaminen ja niiden eteenpäin ajaminen on USA: ssa erityisen tärkeää.
Muu osa tekstistä menikin jotakuinkin nk. tarkoitin.
Korjaus: ´Karjalasta muutti Savon alueelle runsaasti väkeä jo 1700-luvun puolella. ´Yllä olevassa tekstissä oli kirjoitusvirhe. Pahoittelen ja pyydän anteeksi tahattomasti tehtyä virhettä.
Aina kannattaa pitää mielessä, että kussakin maailmassa olevassa valtiossa ja aivan oman ja erilaisensa valtiollinen, poliittinen, ideologinen ja kansallinen identiteettinsä. Joka luo esim. idän ja lännen puolella oleville valtioille, maille ja niissä asuville kansalaisille aivan omanlaisensa ja jopa toisistaan erilaisen tavan ajatella ja tehdä esim. omaa politiikkaa.
Jokaisssa valtiossa on myös aivan omanlaisensa yhteiskunnalliset järjestelmänsä, ja ns. yhteiskunnallinen ilmapiirinsä. Jossa jokaisella on oma roolinsa ja vaikuttamismahdollisuutensa, esim. kussakin maassa järjestettävissä joko kunta, maakunta, parlamentaarissa, valtiota, tai niiden presidentin valitsemista koskevissa vaaleissa. Kuten esim. Suomessa järjestettävissä kirkollis, kunta, eduskunta ja presidentinvaaleissa.
Jokainen instituutio, organisaatio ja kunkin maan poliittinen johto valitsee kukin sen kansalliseen identiteettiin luontaisesti sopivan linjan. Se on joko poliittisesti ideologinen, puhtaasti uskonnollinen, liberaali, demokratiaan sitoutuen tai tiettyjen järjestelmään ja siihen kaikkia siihen liittyviä yhteisesti sääntöihin sitouttavia. Kuten esim. EU, tai euroalue määrää aika pitkälti kaikkia niihin kuuluvia jäsenmaita ja niiden taloutta, sen tilaa ja politiikkaa. Mikä osittain on jopa valitettavaa, sillä se tarkoittaa useimmiten sitä, että tiettyyn instituutioon kuuluva valtio; ja sen kansalaisten päätäntävalta ja itsemääräämisoikeus omiin asioihin liittyen vääjäämättä ja väistämättä vähenee.
Edellä kirjoittanut kommentoija halusi tuoda esille nostamaani otsakkeeseen oman näkemyksensä, että geeniperimä, tai kansallinen identiteetti, tai tapa ajatella muuttuisi ja katoaisi jo yhden sukupolven aikana. Hän toi esille USA: n. Rohkenen silti edelleen väittää, että se ei aina ole ja käy noin. Kaikki on aina varsin tapauskohtaista.
Enkä jaksa uskoa, että tietyn heimon verenperintö, kansallinen identiteetti ja tapa ajatella ja tuntea välttämättä tyystin katoaisi 100, tai kahden sadan vuoden päästä.
En usko että olet 3/4 osaa karjalaista juurta, olet korkeintaan 1/2 eli isäsi oli karjalasta ja äitisi täältä savonmaalta.
Hmm. Nyt menee tämä koko juttu erittäin mielenkiintoiseksi. Nimittäin minun sukuni isän puolelta ovat 4/ 4 osaa karjalaisia sukujuuria omaavia. Ja äitinikin puolelta hänen äitinsä oli karjalaista sukuperimää omaavaa, Ainoastaan äitini ukin puolelta hän oli muualta kotoisin, mutta hänen vaimonsa taas oli puolestaan savo/karjalaisia sukujuuria omaavaa. Joten alapa laskea uudestaan se todennäköinen prosentuaalinen määrä ja osuus kumpaa perimää minä ja minun sukuni omaa.
Säästän Sinut matematiikkalaskemiselta. Olen edelleen 3/4 karjalainen. Ja suksi kuuseen tällaisten turhien epäilyksien varjojen heittäminen.
Kun et mistään ja minun sukuhistoriastani isäni ja äidin puolelta mitään tiedä, niin ala jo tukkia se turpasi vähin erin!
Kuten jo alunperin sanoin: Ette tiedä kukaan minusta ja minun suvustani ja geeniperimästäni yhtään mitään!
Joko meni perille? Tämäkin täysin typerä, turhasta keitteleminen ja kyhätty väittelynaihe.
No tämä nyt alkoi kiinnostamaan sen verran jotta kerro nyt mistä ja miltä paikkakunnalta juuresi ovat peräisin karjalasta ?
Ei taida olla ollenkaan oikeesta karjalasta peräisin oleva sukusi , taidat höpöttää koko jutun.
Kenenkään ei tarvitse lähteä todistelemaan, eikä näyttämään yhtään mitään. Ainoita tilanteita, joissa niin on tehtävä ( eli näytettävä todisteita ja näyttöä) ovat oikeuslaitos, verohallinto ja virkavallalle, eli poliisille.