Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Nykyajan kamalat lapset vierailulla ja kotonaankin

rasittunutttt

Eikö kasvateta vai mistä johtuu että pikkulapset on ihan tosi rasittavia ja työläitä kylässäkin ja kotonaan koko ajan pitää niitä vahtia, ne ei itsenään leiki ollenkaan juurikaan vaan aikuisen pitää olla siinä katsomassa. Ja kylässäkin ne menee ja vetää jokapaikassa mitä ikinä, koko ajan pitää seurata ettei ne tee kamalan tuhoja. Oliko ennen näin? Eikö ne tevanat ollenkaan omissa oloissaan kiltisti leikiskel nykyään.

45

704

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kultainen1200luku

      Ennen niitä pidettiin pimeässä kellarissa sidottuna. ;))) Nykyään vanhemmilla on silmät sidottuna. ;)))

      • Eihän.sitä.ennen

        Näin on näin on. Lapsina kylässä istuttiin kuin kirkossa kädet nipussa polvien päällä, tytöt niiasi, me miehet kumarsimme. Tai jos aikuiset puhuivat kylän juoruja, kuten tapahtui joka kerta, lapset saivat mennä pihalle.
        Nykyajan vanhemmat katsovat ainoastaan älylaitteitaan. Paitsi jos lapsi sattuu putoamaan kaivoon tai juoksee auton alle, ehkä sitten vilkaisevat ohimennen ja näpläävät älylaitteelleen hätäkeskuksen numeron, että voisitteko tulla katsomaan kuinka meidän penskalle kävi.


    • Aloitus.aiheellinen

      Lastensuojelulaki -85 romahdutti kasvatuksen. Vanhemmista tuli lastensa palvelijoita ja frendejä - ei kasvattajia.

    • hytinäx1

      Kuinkahan pieniä lapsia sinä kirjoituksellasi tarkoitat?

    • lapsen.kasvatus

      Lapset kasvaa nykyisin vanhempia pitemmäksi.

    • MussukoitaOvat

      Eiköhän aina ihan pienet lapset ole olleet vahdittavia?

      Meillä käy paljonkin lapsia, kun latsenlapsia on jo 16 kpl minulla ja ukolla 8.

      Kyllä ne kaikki ovat aina pariin ikävuoteen mennessä oppineet mukavasti leikkimään, kunhan vaan niille on tekemistä. Paljon se varmaan on kyläpaikasta kiinni, jos ei ole mitään puuhasteltavaa niin turhautuuhan siinä jokainen terve lapsi.

    • Minulla ei ole kovin paljon kokemusta pikkulapsista nykyisin. 80-luvulta muistan aika vaikeita pieniä kyläilijöitä, on vanhempia jotka eivät kiellä lapsiaan tekivät he mitä hyvänsä, suuttuvat jos kieltää. Nykyisin käy yksi kymmenvuotias, hän on aina ollut rauhallinen, toinen on nelikuinen, hänestä ei vielä pysty sanomaan mitään.
      Nykyisin lapset ovat liian paljon tietokoneella pelaamassa, mielestäni.

    • hikihatussa

      Sukulaiseni lapset käyvät kerran vuodessa vierailulla ja se riittää.Mikään ei kelpaa,hetkeäkään ei olla paikallaan,kaikki vempaimet auki,tv,netti,kännykät,tutkitaan kaikki mikä vaan saadaan jotenkin rikki,viimeksi wc-pönttö oli irronnut seinän puolelta lattiasta,puistoissa ei viihdytä kun sekuntti laitteessa kuin laitteessa,kaupassa vaaditaan sitä ja tätä,jopa ravintolassa osataan valikoida mieliruoat jota ei just satu olemaan,ja suurin osa jätetään lautaselle,kakussa on väärä päällyste ja tomaattikinkkupiirakassa ei saa olla tomaattia ja luetteloa voisin jatkaa.Ja mitä tekee äiti-räplää alykännykkää koko ajan,ei ole mitenkään "läsnä"

      Ei sitä ennen.

      • Ota.paikkasi.prkele

        Missä on sinun auktoriteetti? "Tuossa ovi, voitte poistua kotiinne viettämään parempaa elämää".


      • hemmabäst

        Älä missään nimessä nimimerkki "hikihatussa" änkeä itseäsi vastavierailulle yhteenkään lapsiperheeseen. Lapset vaistoavat ... Samanlaista se on ammattilaisellakin, jos joku koko ajan tarkkailee sinänsä luonnollisia tilanteita etsiäkseen moittimisenaiheita. Menee vain ojasta allikkoon.


    • surkeuden-surkeus-

      luoja meitä armahtakoon, suojelkoon tommisilta vanhemmilta ja isovanhemmilta,,,,
      --

      Alotukseen,,,,

      HÖPSISTÄ,
      ei lapset kamalia ole,
      mutta vanhemmat voi olla
      myös isovanhemmissa on luonnevikasia,
      joten pahuus on aivan muualla kuin lapsissa,
      mutta lapsista voi kasvaa levottomia koska heillä on kotona turvattomuutta, ymmärtämättömät vanhemmat
      ja ehkä ymmärtämättömät kärsimättömät luonnevikaset isovanhemmat,
      -- tommosten ihmisten ei pitäisi ikinä saada lapsia vaivoikseen,
      kun eivät osaa eivät halua, eikä heillä ole viisautta,
      eikä rakkautta kasvattaa lapsia , he ovat turvattomia jopa lapselle vaarallisia vanhempia
      heillä ei ole viisautta eikä rakkautta kohdata lapsia lapsina ,
      jokainen lapsi tarvitsee t u r v a l l i s e t viisaat vanhemmat
      jotta lapsista VOI kasvaa terveitä tasapainoisia aikuisia aikoinaan,

      erittäin huolestuttava alotus lasten kasvamisen ja turvalisuuden kannalta katsottuna,

      kammottavaa,
      muistatte kai EERIKAN tapauksen, pikku EERIKKA pääsi julmallatavalla hengestään suuren tyhmyyden ilkeyden vanhempien ja isovanhempien taholta, kammottavaa
      vieläki sydäntä raastaa pikku- EERIKAN KOHTALO,,,

    • vhimsf

      Lapset ovat mukavia, vilkkaita, kerkeeväisiä ja terveen uteliaita tutkiessaan maailman asioita - ei silleen niin paatuneita ja jämhtäneitä kui aikuiset
      - aikuiset on välillä kyllä väsyneitä työkuormiinsa ja jotkut ulvovat kui pedot vanhoja vihojaan - mun mielestä silleen väärinkasvattajia - toimivat huonoina esimerkkkeinä - kauniisti sanoi iäkäs kotitalosopettaja mn mielestä kerran
      - asui leikkipuiston vieressä - ihasteli pikkukavereitakin ja mummuakin joka yritti pysyä vauhdissa mukana - tosi hienoa , mutta volyymeja vähemmäksi
      niin ei metakoista kukaan tule urputtamaan. Joskus hiekkalaatikolla rapa ja kurakin lentää, tulee leikkikaluista yhteenottoja - itkua ja suuttumista, yleensä kuitenkin enimmäkseen lasten iloa janaurua.

    • Selvitäpä tuokin KELA:ssa.
      Turhaa meidän päätämme vaivailet asiasta josta emme osaa tarkasti sanoa yhtään mitään.

      H.

      • Psykoterapeutitar

        Aina ajan hermolla!


      • Psykoterapeutitar kirjoitti:

        Aina ajan hermolla!

        "Psykoterapeutitar"

        Niin...
        Minä olen senlainen aamu-päivä-päivystäjä :)

        H.


      • hunksz kirjoitti:

        "Psykoterapeutitar"

        Niin...
        Minä olen senlainen aamu-päivä-päivystäjä :)

        H.

        Niin, huomautan vielä uudesta profiili-kuvastani.
        Kaalin-pää siinä.
        Ettei joku taas väännä jotain kökkö-huumoria.

        H.


      • WowWauWow

        "Turhaa meidän päätämme vaivailet asiasta josta emme osaa tarkasti sanoa yhtään mitään." kommentoi mies, jota tietämättömyys ei näy estävän kommentoimasta.

        Profiilikuva ilmeisesti kuvaa nimimerkkiä parhaiten omastakin mielestään. Ihailtavaa itsetuntemusta!


    • Heikunkeikku

      En usko. Luulen aloituksen olevan joku "kiusu"-aloitus. Semmonen, että me muut sitte alettais joko oleskelemaan ihan samaa mieltä tai sitte väittelemään jos jotakin.
      Mun tuntemat lapset ovat käyttäytyneet ihan mukavasti. Toki riippuu lapsen iästä, miten kylässä ovat. Mutta ei pienetkään ole silimille hyppineet.
      Oikeastaan on aika pitkä aika, kun oikein pieniä ipanoita on ollut kylässä.
      Nuorin lapsenlapsi on 8-vuotias. Ja toki tietysti osaa käyttäytyä. Miksei osaisi, kun heidän isä on poikani, joka kotona on saanut kasvatuksen, että miten missäkin käyttäydytään. Pikku riiviömäistä ryntäämistä eivät ole harrastaneet.
      Paljon oon ollut juttusilla lapsenlapsen kavereittenkin kanssa. On ollut mukava oikein "keskustella vakavasti" heidän kanssaan.
      Elikkä yhteenvetona sanon:
      Ei saa Yleistää, että kaikki pienet lapset eivät osaa käyttäytyä.
      Mua niin kovasti RRrrasittaa kaikki yleistykset. Miks-miks pitää yleistää. Onko pakko?

    • Turvaton.nykyaika

      Sama se on koirien kanssa. Koirista on iso harmi, jos niitä ei kasvateta ja kouluteta.
      Ei vika ole lapsissa eikä koirissa, vaan aikuisissa. Vastuu on aikuisilla, päättäjillä.
      Huonosti käyttäytyvistä koirista kyllä osataan huomautella taluttajalle, mutta hallitsemattomasta lapsesta ei kukaan välitä. Monasti lapsi toivoisi itse, että aikuinen osaisi rauhoittaa hänet kun hän käy ylikierroksilla.

      Vanhemmilla on liian suuri oikeus lapsiinsa, sillä siinäkin tapauksessa, että lapsi on jouduttu ottamaan huostaan, pyritään kaikin keinoin "tukemaan" vanhempia heidän kasvatustoimessaan, niin että lapsi voidaan palauttaa kotiin. Moniko perhe eheytyy näissä yrityksissä? Lapsi joutuu maksumieheksi, joko siten, että hän ei saa minkäänlaista tapakoulutusta curling-vanhemmiltaan, tai sitten niin, että epäsosiaalisille vanhemmille palautetaan lapsi elämään turvaton lapsuus häiriintyneiden vanhempiensa käsissä. Niitä tapauksia aina silloin tällöin tulee julkisuuteen. Missä ovat olleet isovanhemmat ja muut sukulaiset?

      "Koko kylä kasvattaa" on jäänyt unholaan.

      • Minun koirani tulee saamaan vapaan kasvatuksen ilman rajoituksia :D.


      • KuritonJaTyhmäkinKö

        Eli koirastasi kasvaa perheen pää. On todella vastuutonta aikuisilta ihmisiltä. Toivottavasti koirasi pistää sinutkin järjestykseen ja opit jotain.


      • ent.siivoojaparka
        KuritonJaTyhmäkinKö kirjoitti:

        Eli koirastasi kasvaa perheen pää. On todella vastuutonta aikuisilta ihmisiltä. Toivottavasti koirasi pistää sinutkin järjestykseen ja opit jotain.

        Ehkä hän ei tunne tarvetta saada alistaa joku tai tunne pelkoa alistetuksi tulemisesta.
        Monet ottavat koiran saadakseen tuntea hallitsevansa/bossaavansa jotain, kun ei ihmisiä niin eläintä ainakin. Tuntevat itsensä suuremmaksi sillä tavalla.


    • hulestuttavaa-

      eräs järkyttävä huomio uimahallissa silloin tällöin,

      pieni lapsi pissii lattialle, eikä äiti puhu mitään, huh huh järkyttävää,

      siinä jos missä olisi hyvä opetus-tapahtuma ohjata lapsi potalle,

      äidin tulisi neuvoa oikea käytöstapa lalselle,
      sillä lapset ON erittäin hyviä oppimaan, kun niitä neuvotaan,


      uimahalleissa on pienille lapsille potta tarjolla,

      ONKO nyky nuoret vanhemmat itse jääneet yleisivistystä vaille,
      eikö niitä ole missään opetettu oikeita käytöstapoja,

      luulis että viimeistään kouluissa opetettaisi yleisivistystä ja käytöstapoja,

      vai onko koulutki jo täysin uus-avuttomia opettajia täynnä,,,

      • hytinäx1

        No olisit juossut hakemaan sen potan.


      • uusavottuttomuutta-

        " huolestuttavaa"

        tuossakaa ei voi lasta syyttää
        vaan ÄITI on syyllinen
        kun ei opeta lapselle sivistynyttä käytöstapoja
        vaikka on hyvä tilaisuus neuvoa,


      • hytinäx1
        uusavottuttomuutta- kirjoitti:

        " huolestuttavaa"

        tuossakaa ei voi lasta syyttää
        vaan ÄITI on syyllinen
        kun ei opeta lapselle sivistynyttä käytöstapoja
        vaikka on hyvä tilaisuus neuvoa,

        No jos lapsi on vielä vaipoissa kulkeva ja vahingossa pissaa lattialle pesuhuoneessa tai pukuhuoneessa niin opetappas sinä hänelle käytöstapoja. Ja on se isäkin kumma kun ei ei ole opettanut pienokaista pidättämään pissaansa koko uimahallissa käynnin ajaksi.
        Tuskin kyseesä oli kymmenvuotias, vai mitä nimimerkki hulestuttavaa.


      • johan-oli-tyhmä-kysymys
        hytinäx1 kirjoitti:

        No jos lapsi on vielä vaipoissa kulkeva ja vahingossa pissaa lattialle pesuhuoneessa tai pukuhuoneessa niin opetappas sinä hänelle käytöstapoja. Ja on se isäkin kumma kun ei ei ole opettanut pienokaista pidättämään pissaansa koko uimahallissa käynnin ajaksi.
        Tuskin kyseesä oli kymmenvuotias, vai mitä nimimerkki hulestuttavaa.

        höpön höpö,
        aivan pieniki lapsiki oppii heti mihin pissitään kun sille se korrotaan kuten yleenä n o r m a a l i äiti tekeekin,
        lapsi oli noin 2-3 vuotias pienokainen joka v a r m a s t i olisi osannu pyytää potalle ja käyttäytyä oikein jos hänelle olisi asiasta kerrottu,
        on käyny niinki että lapsi on sanonu äidilleen, pissattaa,
        äiti on heti vieny hänet potalle, enimmäkseen uimahaleissa käy normaaleita äitejä lasstensa kanssa, mutta silloin tällöin näkee poikeavaa tyhmää käytöstä,

        pidin äitiä tyhmänä kun hän ei reakoinu mitenkää lapsenssa piisaamiseen keskelle lattiaa,

        onko hytinäx tyhmä kun edes kyselee miten lapselle semmonen asia kerrotaan heh,
        outoa, erittäin outoa,
        oletko muka aikuinen ihminen vai joku muutenvaan vajakki,


    • O-Orvokki

      Yleistäminen näkyy onnistuvan meiltä erinomaisesti. ;)
      Mielestäni suurin osa pikkulapsista ovat ystävällisiä ja kohteliaita toisiaan sekä aikuisiakin kohtaan. Rajat näyttävät löytyvän useimmilta ainakin jollain tapaa.

      Omassa kodissani minä ilmoitan tarvittaessa noudatettavat käyttäytymissäännöt. Saatan kertoa muuallakin, jollain tapaa omiini liittyvissä ympyröissä, että siellä ei metelöidä kovaäänisesti vaan puhutaan hiljaisemmalla äänellä. Shhhh, ja varsinkin pienemmät lapset hiljenevät yleensä välittömästi. Tarvittaessa voin nostaa etusormen ja sihistä uudelleen lapsia tai erityisesti tiettyä lasta silmiin katsoen.

      Vierailulla voin kysyä mielestäni kummalliseen ja varsinkin epämiellyttävään käyttäytymiseen liittyviä kysymyksiä. Onko teillä tapana... ? Välillä keskustelu voi jatkua ja pääsen ehkä kertomaan myös oman näkemykseni.

      • Tarvittaessa voin nostaa etusormen ja sihistä uudelleen lapsia tai erityisesti tiettyä lasta silmiin katsoen.

        Minä tein juuri noin ja tyttö kajautti kovalla äänellä;"tuiki, tuiki tähtönen... Oli juuri oppinut tarhassa tällaisen laulun.


    • EI-lapsia-kaikille-

      Lapset ei koskaan ole kamalia, jos joku niin väittää, hän itse on kamala, pahis, jopa hengen vaarallinen lapsille,
      kuten Eerikan tapauski sen osottaa järkyttävällä tavalla,
      oma isä ja hänen puoliso tappoi kiduttamalla pikku Eerikan,
      sydäntä raastaa kun kuvittelee Eerikan viimeisiä kauhunhetkiä,,,,

      • RakastaJaAsetaRajat

        Lapset voivat häiriköidä ja tehdä paljonkin pahaa, ellei heille ole opetettu tapoja ja asetettu rajoja ollenkaan. Samoin kuin kouluttamattomat koirat, lapset voivat jossain ympäristössä kasvaa todella epämiellyttäviksii häiriköiksi ja saada paljonkin pahaa aikaan. Elleivät lapset saa huomiota muulloin kuin pahaa tehdessään, pahan tekeminen ja häiriköinti voi kasvaa hurjaa vauhtia.


      • rakkaus-on-suurin-kaesta
        RakastaJaAsetaRajat kirjoitti:

        Lapset voivat häiriköidä ja tehdä paljonkin pahaa, ellei heille ole opetettu tapoja ja asetettu rajoja ollenkaan. Samoin kuin kouluttamattomat koirat, lapset voivat jossain ympäristössä kasvaa todella epämiellyttäviksii häiriköiksi ja saada paljonkin pahaa aikaan. Elleivät lapset saa huomiota muulloin kuin pahaa tehdessään, pahan tekeminen ja häiriköinti voi kasvaa hurjaa vauhtia.

        Huomaatko tuossa juuri käy ilmi vanhempien syylisyys,
        kasvattajan syylisyys,
        JOS EI OLE OPETETTU TAPOJA,
        huomaatko nyt vanhemmat on SYYLLISÄ jos ei ole opettaneet tapoja lapselleen,
        EI LAPSI OLE PAH, TUHMA
        vaan vanhemmat on jopa TYHMIÄ, ilkeitä, vaarallisia joskus kun eivät jaksa tai välitä kertoa ja opettaa lapsille käytöstapoja,
        sillä pieni lapsi on erittäin oppivainen,
        pieni lapsi suorastaan i m e e tietoa itseenkä,
        kaiken mitä tapahtuu ympärillä,
        aivan kaiken mahdollisen tiedon omaksuu erittäin helposti,
        siis kaiken tiedon mitä ympäristöstä tulee,


    • O-Orvokki

      Lapsi, jota kuunnellaan, oppii kuuntelemaan.
      Lapsi, jota kohdellaan huomaavaisesti, oppii huomaavaiseksi.
      Lapsi, jolle puhutaan ystävällisesti ja kohteliaasti, oppii itsekin puhumaan ystävällisesti ja kohteliaasti.
      Lapsi, jota rakastetaan, oppii rakastamaan!

      • eiainaoleyksyhteen

        Pätee oseimmiten. Vaan ei ADHD-poikaani. Häntä oli mahdotonta pysäyttää.


    • mennyt-on-mennyttä

      Otsikon voisi kääntää paremminki näinpäin,

      "nykyajan kamalat vanhemmat "

      jos ja kun lapsia ja nuorisoa moititaan hunosta käytöksestä,
      niin on itsestään selvää,
      kotona vanhemmissa sekä osittain kouluissa on vika,

      ennenvanhaan sodan jälkeen kouluissa opetetiin laaja-alaisesti yleissivistystä,
      käytöstapoja rehellisyyttä ahkeruutta, kunnollisuutta,
      siis sitä mikä on oikein ja väärin,
      nykyään tämmöset asiat on kymeiksi vuosiksi unohtunu kouljen pakollisista oppiaineista,
      kymmeniä vuosia jo lasten kasvatus on jätetty pelkästään vanhempiensa vastuulle,
      joten harmivaan , seuraukset ON NYT SEN NÄKÖSET,
      nuoriso käyttäytyy osittain huonosti,
      ei nuorisoa vois syttää heidän huonosta käytöksestään,
      oikea syyllinen on vanhemmat,
      koulu ja jossain määrin syrjään jätetyt isovanhemmat,
      siis isovanhempien puute,
      isovanhemmat usein on sivustakatsojia, syrjäytettyjä, vaikka he haluisivat osallistua lasten kasvatukseen,
      mutta useimiten nykyään isovanhemmat unohdetaan omaan nurkkaansa,
      siis syrjäytetään perheitten elämästä, mikä on suuri vahinko,

      enenvanhaa sodan jälkeen isovanhemmilaki oli tärkeä rooli lasten elämässä,
      jopa itselleni aikoinaan isovanhemmat on ollu valtava tukipilari,
      heidän viisaitten neuvojen turvin elämä on kantanu kunniallisesti lähes seitkyt vuotta,
      ilman isovanhempiani muistoa ja monipuolisten neuvojen antamaa tukea en varmaan olisi elossakaa,

      omat vanhemmat oli ykkösluokan kansalaisia,
      heillä oli paljon työtä, joten isovanhempien tuki oli hyvin tarpeellista siihen aikaan,

      siihenaikaan ei ollut lastentarhoja eikä mitään mutakaan ulkopuolista tukea lapsille,
      siksi sen ajan koulu oli myös hyvin tärkeä lasten kasvatuksen kannalta myös,


      isovanhemmat oli hyödyllisiä kansalaisia,
      pienet lapset sai nauttia isovanhempien turvallisesta läsäolosta juuri silloin ku se kehityksen kannalta oli lapselle tärkeää aikaa,

      • maailma-muuttuu-

        mutt´ mihin suuntaan, jää arvoitukseksi,

        Totta turiset, ennen kasvatettettin tunnollisia kansalaisia,
        siitä on kauan lähes sata vuotta,
        oli pakko olla kunnollinen rehellinen ihminen ,
        muuten suomi ei olisi suomi ,


    • kasvattajat-kauheita

      -


      Kamala alotus,
      kehtaaki joku moittia lapsia ku ittessä on vika,

    • Tervetuloa.vaan

      Varaa pienille vieraillesi pelejä tai piirustustarvikkeita tai Muumivideo, Ei sinun ole pakko heitä viihdyttää, kyllä he viihtyvät itsekin, jos on jotain hauskaa ja erilaista tarjolla.
      Riippu vieraiden iästä, miten he viihtyvät. Jos kaikki on vaan järjestyksessä ja pitää olla hissukseen ja kuunnella aikuisten lätinöitä, niin ei siinä kauan mene, kun hirmu meno on päällä
      Eikä ihme.

      • "Tervetuloa.vaan"


        "Jos olet 60 kuulut luokkaan kadotetut.
        Tässä iässä ei pitäisi olla omistellen.
        Lauta-kasoille lallatellen.
        Rotu-koiransa koppia unelmoiden.
        -
        Kuten Jesse sanoi, katsellessamme Faraon intoa Pyramiidiinsa.
        Kun kivi putoaa hänen päällensä...
        Nousee ylös vain pöly."

        H.


      • lastenlapset7

        kyllä lastenlapset ovat ihania,odotan aina heidän tuloaan. heillä yleensä mukana omia leluja tai pelejä. heidän kanssaan on kiva pelata, vaikka korttia tai he itse näyttävät kuinka osaavat koota palapelin. tottai kai huoneeseen tulee vähän sotkua ,mutta minulla aikaa seuraavana päivänä laittaa paikat kuntoon. tottakai rajat täytyy lapsille kertoa, esim , tämä on mummun ja sillä ei voi leikkiä. muistavat sen seuraavallakin kerralla . minulla on 7 lastenlasta ja kaikille ollut samat säännöt ja he noudattavat niitä.jos lapsi katsoo johonkin mummun kaappiin, eihän se nyt vaarallista ole.pääasiahan on ,että tulevat kylään,että näen kuinka paljon ovat kasvaneet. muistakaa, lapset ovat jumalan lahjoja.


    • Tiivistäen

      Lasten kasvattajan tärkein huoli lapsesta hieman kärjistettynä: Onko sinulla nyt hauskaa? Onko varmasti?

      Kuvannee molemminpuoliset mokat.

    • Anonyymi

      Kukaan ei varmaan lue tätä mutta ehkä teidän ei kannattaisi puhua lapsista ainakaan pahaa koska moni lapsi saattaa lukee näitä... Esim oon ite 11v tyttö 😅🤣😅😅😅😅🤣🤣 Huom. Olen kiltti tyttö Ja normi kiltti tyttö 😁

    • Anonyymi

      Lapsi vieraat tappan leikki puistoissa. Siellä saavat lapset purkaa enerkiaansa. En mene edes lasiperheesen kylään tapaamiset ehdotan leikki puistot.Jos ei käy ,se oli siinä.

    • Anonyymi

      Kannattaa kasvattaa lapset oikein että he osaavaat kasvattaa omat laspensa oikein.

    • Anonyymi

      Kaksi neitokaista, vanhempi jo 10v, tulevat mielellään mummon luo yökylään viikonlopuksi eikä koskaan ole tarvinnut liiemmin komentaa mistään. Aina on tekemistä löytynyt ja mielellään piirtävät, maalaavat, rakentavat legoilla, luetaan satukirjoja , tehdään helmikoruja, katsellaan piirrettyjä, ulkoillaan ja askarrellaan kaikenlaista. Pikkuhiljaa alkavat käsityötkin tulemaan yhteisiin hetkiin, mummolla kun on lankoja, puikkoja, virkkuukoukkuja, neuloja ja lankaa sekä kankaitakin varastossaan. Rintaliivien toppauksillekin on askarteluihin ja ompeluihin löytynyt käyttöä kun varulta olen jemmaan laittanut. Tytöt olleet ihan innoissaan siitä mitä kaikkea mummon kätköistä löytyy tekemistä, sellaista mitä ei kotona vielä ole ollut.
      Yhtään ei ole ollut rasittavaa eikä työlästä päivää heidän kanssaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2132
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1818
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      32
      1802
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1540
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      67
      1506
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1412
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1364
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1322
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1281
    Aihe