En ole löytänyt mistään selkeää selitystä sille, mitä on porvarismi. Mielestäni kyseessä on historiaan kuuluva käsite jossa asetetaan vastakkainen työväestö ja muu väestö, tai jotain sellaista eli käsite ei kuulu enää tähän päivään. En ole itse vasemmiston äänestäjä, mutta en myöskään hyväksy käsitettä porvarismi. Tästä huolimatta Kokoomus sekä KD ovat julistaneet itsenä porvaripuoleiksi. Minulle porvarismi tarkoittaa sitä, että ei ajeta Suomen etua eikä suomalaisten etua, vaan ajetaan vain tietyn kansanryhmän etua samalla tavalla kuin SDP ajaa kärjistäen sanoen vain SAK:laisten etua. Mitä tarkoittaa, että puolue on porvaripuolue?
Onko myös Keskusta porvaripuolue ja jos on, niin millä perusteella?
Mitä eroa on käsitteillä oikeisto, joka tarkoittaa käytännössä tietynlaista talouspolitiikkaa (vapaan markkinatalouden kannattamista) sekä käsitteellä porvarismi? Porvarihan on myös adjektiivi, joten jos ihminen haluaa mieltää itsenstä porvariksi, niin mitä hän silloin on?
Mitä on porvarismi?
4
246
Vastaukset
- Hikipesisti
Porvari on porvarioikeuden saavuttaneen esikaupunkialueen asukas, joka ajaa tavallisesti tarpeisiinsa nähden liian isoa ja suurikulutuksista autoa. Porvariksi kutsutaan henkilöä, joka ei faktuaalisesti tai luulotellusti kuulu työväenluokkaan. Koulutaustansa puolesta porvari on yleensä kohtuullisen menestynyt, mutta ei kuitenkaan älykkyytensä vaan työteliäisyytensä ja pyrkyryytensä johdosta. Tyypillisesti perinteet sekä erilaiset auktoriteettien taholta tarjotut iskusanat - esim. tehokkuus, joustavuus ja yksityistäminen - ovat porvarille omaa ajattelua tärkeämpiä.
- Hikipesisti
Opportunismi
Porvari on juuri rikastunut valuuttakeinottelulla.
Sanaa porvari voi käyttää synonyymisesti käsitteen opportunismi kanssa. Porvarillinen opportunisti pyrkii kaikessa toiminnassaan oman edun ajamiseen moraalisista näkökohdista piittaamatta. Moraali on porvarin mielestä lähinnä naisille, lapsille, nynnyille, sosialisteille ja muille vähempiälyisille. Tästä näkemyksestä on historiassa aiheutunut lukuisia aseellisia yhteenottoja. Myös ympäristön pilaantumisen ongelmat palautuvat porvarillisen opportunismin ideologiaan. - Hikipesisti
Rasismi, elitismi ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vastustus
Porvarin rasistisuus ilmenee militaristisena nationalismina, turvapaikkahakemusten torjumisena sekä yleisesti ottaen stereotyyppisinä, ennakkoluuloisina ja ahdasmielisinä ajatuksina. Porvarin elitismi liittyy ns. yritysjohtajakulttiin, jossa erilaisin rituaalimenoin - mm. vuoden yrittäjä - palkitaan rikkaita. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vastustajana porvari on sitä mieltä, että rikas on oikeutettu yksityisomaisuuteensa, koska shoppailu tuottaa mielihyvää porvariaatteen edustajalle, eikä omaisuus ole pois muilta ihmisiltä, eli porvareilta, vaan ainoastaan proletariaatilta eli työväenluokalta. Vastaavasti yhteiskunnan vähäosaisia muistutetaan säännöllisesti siitä, kuinka he ovat vastuuttomuudellaan aiheuttaneet oman tilanteensa. - Hikipesisti
Yksilön vastuu
Porvarin mukaan yksilön kärsimys on poikkeuksetta henkilön omaa syytä. Jos joku yrittää ampua sinua, voit väistää tai ostaa luotiliivit. Jos sairastut, ovat syynä epäterveet elämäntapasi, ennaltaehkäisyn laiminlyöminen ja se, ettet hakeutunut ajoissa lääkäriin. Jos jäät työttömäksi, et ole esim. tehnyt tarpeeksi palkattomia ylitöitä, vaadit kohtuuttomasti työehtosopimuksen noudattamista tai minimipalkkaa. Yksilön vastuu on porvarille rajaton ja vastuun alaan sisältyvät kaikki asiat riippumatta siitä, voidaanko niihin vaikuttaa tai ei. Kaikista kun voi tulla yritysjohtajia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as643202Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna242978- 512872
- 562678
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582568Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482540On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532311Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782198- 692088
- 452082