Ystäväni on katkerin ihminen kenet en tunne

ToivonOnnetus

Hei! Haluan kertoa ystävästäni.

Tunnen sukulaisieni lisäksi pomoni ulkonäiltä, sekä avopuolisoni. Lapseni tunnistan huonosti. Lisäksi tunnen tämän ystäväni.

Hän on katkerin ihminen kenet melkein tunnen. Oikeastaan tunnen vain hänen tuskansa johnka hän mustekalan lailla purskauttaa ympäristöönsä. Kun ahdistus on annosteltu psyykettä ravistelevin määrin on tuo ihminen kadonnut horisonttiin tilanteen haihduttua.

Työkaverini on erittäin katkeroitunut ihmisille ympärillään. Hän esimerkiksi kapuaa hullunkiilto silmissään johtajamme paksua reittä myöten kehuen itseään ja ideoitaan vain jotta ylenisi urallaan ja saisi pidemmä nenän kanssatyökavereihinsa nähden.

Viimeisimpänä keksintönä hän hankki borrelioosin ja kieltäytyy menemästä lääkäriin vaikka jalka on irtoamispisteessä. Tällä hän kostaa kaikille hänet tunteneille jotenkin kieroutuneesti. Ehkä myös minulle. Tunnen huonoa omaatuntoa kun en kolkannut poloista ja vienyt lääkärin pakeille. Jos hän kuolee vika on minun.

Toisaalta hänellä on usein omahyväisen onnellinen ilme naamalla kun hän saa huomiota näistä sairaista teoistaan. Pitäisikö minun katkeroitua myös jotta näyttäisin yhtä onnelliselta?

7

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VictimOfStefan

      Hei. Minullakin on ystävä, hänen nimensä on Stefan. Epäilen että myös hän on katkera. Tänään hän alkoi pilkata ja solvata minua koska olin pysäköinyt autoni hänen mielestään väärään paikkaan. Tarjouduin kuitenkin heti kuljettamaan hänet autollani paikkaan jonne hän oli pysäköinyt oman limusiininsa. Hän siis oli pysäköinyt oman autonsa vielä kauemmaksi kuin minä omani ja syytti minua siitä että kastuisi vähäisessä vesisateessa. Seuraavaksi hän kertoi kuinka johtajamme oli kertonut ajavansa minut ulos koko työpaikasta ja hänelle taas tarjotaan suuremmoista bonusta. He olivat kuulemma yhdessä ihailleet kokoustiloihin hankittuja uusia verhoja ja johtaja oli anellut Stefanilta lupausta pysyä firmassa. Minä taas saisin häipyä tulematta koskaan takaisin. Iltapäivällä olimme palaverissa ja huomasin johtajan katselevan ystävääni silmät ihailusta loistaen. Hän myös tuon tuostakin kysyi suosiossa paistattelevalta ystävältäni kiperiltä vaikuttavia teknisiä kysymyksiä joihin Stefan vastaili asiantuntevasti(muut palaveriin osallistuneet huudahtelivat haltioituneena). Myöhemmin sain selville että kysymykset olivat ennalta sovittuja ja oikeat vastaukset oli varmistettu Googlea apuna käyttäen. Stefan-ystäväni viereen oli myös sijoitettu istumaan jokin moottoripyöräkerhon primadonnaa muistuttava nainen, jonka tehtäväksi oli annettu aiheuttaa kateutta tuota johtajan ihmepojua kohtaan. Pöydän vastapuolella istuvat vanhemmat herrat vaikuttivatkin astuneen tähän ansaan. Toinen jopa tarkasti älypuhelimestaan e-reseptinsä tilanteen erektiolääkkeiden osalta. Kaikesta pahimmalle minusta kuitenkin tuntui ystäväni halveksuvat katseet ja säännöllisin väliajoin tapahtunut nenän naputus.
      Pelkään mennä huomenna töihin sillä tiedän että johtaja ja ihmepoika-Stefan siirtyvät juonissaan seuraavaan vaiheeseen. Ihmettelen mikä on aiheuttanut ystävässäni näin suuren katkeruuden minua kohtaan vaikka olen auttanut häntä eteenpäin urallaan, paikkasin hänen polkupyörän renkaankin. Osaisiko joku neuvoa?

    • ToivonOnnetus

      Hei! Haluan kertoa ystävästäni lisää...

      Tänään olin matkalla työpaikkani yhteen tärkeimmistä palavereista kun lähes välittömästi tunnistin ajan panetteleman ystäväni habituksen noin 5 metrin päästä tien reunasta. Ystäväni tunnisti minut kuitenkin välittömämmin ja pinkaisi juoksuun. Päätin ottaa hänet kiinni johon riitti kävelynopeus, sillä ystäväni oli menettänyt oikeasta jalastaan tehot hoitamattoman borrelioosin vuoksi.

      Saavutettuani ystäväni hän jäätyi paikalleen aivan kuin ei olisi ollut menossakaan mihinkään. Kyselin kuulumisia jotka eivät povanneet hyvää. Sama linja jatkui tärkeässä palaverissa johon oli kutsuttu vain firman kärki. Keskeisinmpänä päätöksenä oli päätetty kääntää koko kioski ylösalaisin, sekä vaintaa työpisteestä titteliin joka seikka. Tämä kaikki on ystäväni monen vuoden masinoinnin tulosta ja hänen metkunsa ulottavat lonkeronsa myös minun arkeen. Nyt joudun hänen työpisteelleen kun hän taas tulee minun työpisteelleen. Vuosien manipulointi oli tuottanut tulosta ja viimeinen niitti oli kun ystäväni päätti myydä kuningasidean pomollemme vakuuttavien etunyökkäysten ja murahtelujen saatteleman. Tämän kaiken hän on tehnyt vain osoittaakseen ylivoimaisen kyvykkyytensä työrintamalla. Kun hän oli nenää koputtanut (merkki viekkaasta henkisestä hallintaotteesta) oli kaikille selvää kuka tuon kaiken oli suunnitellut. Nenän koputus kertoo hänen tapauksessaan että kaikki ympärillä ovat kuin marionetteja, mupetteja joita hän ohjailee nikko-auton lailla. Palaverin loputtua olin täysin pelonsekaisissa tunnelmissa. Käteni tärisivät. Viimeisenä niittinä hän vakuutti toisen johtajistamme tilaamaan täysin hyödyttömän metallikepukan järkyttävään hintaan vain korjataakseen jälkeenjäänyttä tulostavoitettaan. Ympärillämme olevat ihmiset tanssivat kuin variksen pelättimet tuulessa. Mitään järkevää kukaan ei sanonut, mutta jokainen vuorollaan yritti kovasti päteä jääden toistuvasti tuon auervaaran jalkoihin kiljumaan papukaijojen lailla hänen lanseeraamia viisauksia.

      Ehkä huomenna on parempi päivä.

    • VictimOfStefan

      Hei. Minäkin haluan kertoa ystävästäni.
      Ystäväni Stefan oli ilmoittanut meidät jonkinlaiseen koulutukseen(lähes kysymättä minulta). Kello 13 hän nouti minut työpisteeltäni ja kyyditsi homeongelmien takia lakkautetun koulun pihalle josta kävelimme ränsistyneelle hotellille. Huomasin ajomatkan aikana että hän oli piilottanut takapenkille pienen pyöreän naisen jonka jätti sitten kuumaan autoon. Hotellilla huomasin että kaikki ei ollut hyvin, sillä porukka siellä oli mitä omituisinta. Eräällä oli esim. päässä outoja tupsuja, toisen kehoon oli piirretty jotain anagrammeja, kolmas oli melko varmasti humanoidi ja neljännen hampaat oli peitetty foliolla. Jokaisen kohdalle pöydälle oli asetettu tammenterhoja. Melkein heti tammenterhoja syötyään ystäväni alkoi riehua. Muu porukka seurasi hänen esimerkkiään. Jonkin ajan kuluttua Stefan rauhottui ja katseli ympärilleen sekä kysyi minulta mitä olin tehnyt. Olin peloissani ja halusin paeta. Koulutus alkoi ja en kuullut mitä siellä puhuttiin saati että olisin tajunnut jotain. Jotain muukalaisista joltain toiselta planeetalta ja heidän vastaanottamisesta ja lisääntymisestä heidän kanssaan kuitenkin oli puheenaihe. Myös heidän teknologiansa hyödyntäminen tuntui kiinnostavan kovasti.
      Kahvitauolla Stefan puhui kiiluvasilmäisen kurssilaisen kanssa asuntonsa myymisestä ja kuinka juonikkaasti oli sen tehnyt, sen hän jätti kertomatta. Ystäväni oli nimittäin käynyt eräässä maamme johtavassa paperinkierrätysfirmassa etsimässä Ultra-lehtiä(tunnettu ufo-alan julkaisu) jotka oli lähetetty Tapani Kuningas-nimiselle henkilölle. Kyseessä siis edesmennyt ufotutkija jonka iltalukemiset olivat päätyneet paperinkeräykseen. Takasivuilla luki Tapani Kuninkaan nimi sekä osoite. Lehtien sisäsivuille hän(Stefan) oli kirjoitellut "muistutuksia" joissa luki Stefanin osoite sekä sanoja: Paranormaali, area 51, ufo, osta heti. Nämä lehdet hän oli käynyt piilottamassa(esim. wc-pönttöjen taakse ja ilmastointi putkiin) erääseen messuhalliin jossa pidettiin ufo-messut. Tämän jälkeen asunto oli mennyt kaupaksi reippaaseen ylihintaan ja vielä roimasti korotettuja tarjouksia oli tullut varsinkin yöaikaan useiden viikkojen ajan.
      Joudun nyt keskeyttämää kertomuksen ja keräämään voimia. Ehkä jaksan tuonnempana kertoa lisää..

    • TsapepasT

      Jätkät naljailee aika rankasti. Oletteks samassa työpaikassa vai ihan frendejä vaan? Siis käytteks duunis? Funtsin et vois tollai v-tuilu aiheuttaa jotai töis ongelmii. Mut pitää tuntee tosi hyvi.

    • ToivonOnnetus

      Hei! Haluan kertoa ystävästäni taas.

      Ystäväni soitti minulle varoittamatta klo 12:00 tänään ja vaati ehdottomasti saada kyytiä sekä tupakointiseuraa. Tavalliseen tapaani annoin myöten kun olen henkisesti heikossa tilassa muutenkin kaikenlaisien arjen työhaasteiden takia. Kieltävät vastaukset saattavat venyttää puhelun tuntien mittaiseksi ja tällä kertaa aikaa oli vain tunti joten päädyin nopeisiin ratkaisuihin, ja niin myönnyin. Lähdin etsimään oletettua ystävääni työpisteeltään jossa hän luki paperilta sähköpostejaan. Hän ei nimittäin usko siihen mitä tietokone väittää vaan paperille painettu sana on aina varmempi, jopa sähköpostiasioissa. Myös borrelioosi saattaa villiintyä sähköpostikentästä. Hän oli ohimennen myös vakuuttanut vaikutuspiiriinsä saapastelleen nuoren naisen asianlaidasta ja saapuessani hänen koppiinsa hurrasivat he yhdessä ystäväni keksinnölle olla uskomatta eletroniikkaan ja sähköön ylipäätäänkään.

      Päätin pakata ryhmän autooni ennen kuin he yhteistuumin alkavat hajottaa elektronisia laitteita keskiaikaa ihannoidessaan. Saavuttuamme homeisen koulun pihaan alkoi ystäväni puhua kieliä. Hän puhui ensin varmaankin ranskaa tai berliiniä tai jotakin jonka ylevät ja ponnekkaat konsonanti loivat teatterin omaista taikaa tarinalle. Olin pyörällä päästäni ja niin oli pyylevä neitikin, joka hytkyi tarinan tahdissa ylös ja alas.

      Päästyämme koulutukseen olivat kaikki sinne saapuneet nopeiden hiilihydraattien parissa ja meno oli kuin eläintarhassa. Kouluttajat kertoivat shamaaneista ja heidän tavoistaan ihannoiden, ilman mitään konkreettisia neuvoja. Psyykeeni alkoi olemaan huonossa kunnossa kun ystäväni huusi yhtä äkkiä "KOLME!!!" ja häipyi siltä seisomalta huoneen epämääräisimmän ryhmän pariin. Ennen sitä hän väänti pöydän mutkalle ja syytti siitä minua. Minua heiteltiin keltaisella pallolla ja edessä olevat uskonoppineet esittivät kiusallisia kysymyksiä shamaaneista joihin minun piti vastata. Vaikkei vääriä vastauksia ollut en tiennyt sen enempää vääriä kuin oikeitakaan. Kahden tunnin kidutuksen jälkeen pyysin ystävääni kirjallisesti olemaan viemättä minua vastaaviin tilaisuuksiin. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: "hölmö.".

    • nykyäännaurattaa

      Tämä voi olla tosi. Olin kanssa kerran työpaikassa, jossa kaikki oli ensin hyvin. Siellä oli myös pomoihmisiä, sihteerejä ja duunareita. Yksi pomoista mokasi, sitten alkoi kierre, ihmisiä alettiin manipuloimaan. Muistan kun istuin tekemässä töitä ja ovi oli auki: Sitten koko joukko marssi ohitseni ivallinen, ylpeä ilme kasvoillaan. Kaikki kulkivat jonossa ohitse, jokainen vilkaisi paheksuen minuun ja sanoivat että pitävät tärkeän joukkopalaverin. Korot, kravaatit kiiluivat kuin joukko apinan silmiä. Sitä ennen yksi pomo, 2 sihteeriä olivat mokanneet, jättäneet asioita ketomatta, ja tarvittiin syyllinen. Tuo jono avasi silmäni heistä, enää se naurattaa. Silloin se tuntui pahalle, nykyään tiedän heistä enemmän ja he saavat säälini. Muistan sieltä sen mitä haluan, nopeutta, ylpeyttä ja juonittelua - kuin parhaasta saippuasarjasta. Näitä on suomi täynnä, se siitä.

      • enääsevainnaurattaa

        Seuraajohtajaa leikki kuuluu lasten peleihin. Uudet ajat puhaltaa, jossa johtajaa täydennetään, ei seurata ja ylistetä. Se on piirre, joka yhdistää menestyneitä yrityksiä. Johtajaksi kasvetaan ja synnytään.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe