Miksi nuori etääntyy uskosta tultuaan uskoon?

Minulla on se käsitys, että kukaan ei tule oikeaan uskoon kirkoissa eikä lahkoissa, vaan ovat kuin juutalaiskansaan verrattavia, peitteen alla, vrt. Room 11. Harhailemassa opintuulissa.

Koska kun uskoon tutustuu tarkemmin, huomaa miten järjenvastainen se on.

Hei
Sinulla oli aika kaunis ja pohtiva viesti.
Itse olen entinen luterilainen ja ymmärrän hyvin, miksi etääntyy kirkosta ja...

Itse Yläkerran armosta löysin tieni Katoliseen Kirkkoon ja kaikki muuttui.
Sitä on vaikea uskoa, kuinka valtava se ero on, ennen kuin itse kokee sen.

Tule tutustumaan.
Meillä on joka päivä messu ja syksyllä alkaa taas infokurssi.
Infokurssi on ilmainen, ei sido mihinkään ja siellä käydään hyvin läpi se mihin me Uskomme ja mihin me olemme sitoutuneet.

Kokeile, olen varma ettet tule pettymään :)

No se tietysti riippuu siitäkin onko oikeasti edes uskoon tullut ja syntynyt uudesti, vai tehnyt vain "uskonratkaisun" ja lausunut syntisen rukouksen...

Mutta tietysti uskosta voi etääntyä monesta syystä, varsinkin siitä että monien kristittyjen välillä ei ole keskinäistä rakkautta, vaan pelkkää toisten tuomitsemista harhaoppisena helvettiin. Moni uskova suorastaan vihaa toista jos jostakin asiasta tulee erimielisyyttä. Jos ihminen pitää itseään ehdottoman oikeassa olevana ja tuomitsee muita, niin se on erittäin karkottava piirre.

Nuorena ymmärsin, että "uskoon tuleminen" on voimallinen kokemus, jonka jälkeen elämä on kirkkaampaa ja on helpompi elää oikein ja rehellisesti.
Sellaista valaistumista en kohdannut, vaikka odotin ihan oikeasti, että jonain päivänä minutkin ikään kuin hyväksytään uskoon. Vähitellen jäin omiin oloihini nimikristityksi. Kelpaakohan sellainen? Uskoni on laimeaa ja monta kertaa ajattelen, ettei kuoleman jälkeen voi olla mitään. Vain uni, joka ei pääty.

Aika monenlaisia seurakuntia on. Ja seurakunnan nimi ei aina kerro, kuinka hyvin siellä saa tukea toisista uskovaisista.

Itselläni on ollut sellainen hyvä siunaus matkassa, että olen vuosien varrella saanut tukea ja innostusta muilta uskovilta. Aika pian Tampereelle muuton jälkeen (edellisellä vuosituhannella...) tutustuin seurakunnan opiskelijapiirin kautta ihmisiin, joiden kanssa aloitettiin vapaamuotoinen rukousryhmä tai vastaava (kutsuttiin sitä soluksi). Ja vuosien aikana on ollut suuressa seurakunnassa monia sellaisia pienempiä kaveriporukoita, joiden avulla ollaan tsempattu toisiamme eteenpäin.

Joskus vuosia sitten sain yhdestä hengellisestä tapahtumasta paljon jumalallisia eväitä ja intoa. Sieltä kotiin ajaessani pohdin, miten voisin säilyttää sen hyvän, mitä Jumala oli siinä tapahtumassa antanut. Jumala toi selvästi mieleeni kaksi kaveria, joiden kanssa alkaisin nähdä säännöllisesti kahdestaan. Siis siten, että näen kumpaakin heistä erikseen, tsempataan toisiamme ja ollaan avoimia kaikista haasteista.

Sitten oma kokemukseni on myös, että hyvät rukouskokoontumiset ja aito Jumalan ylistäminen (hyvien saarnojen lisäksi) ovat sellaisia asioita, joista olen itse saanut virtaa Jumala-suhteeseeni.

Nämä oli omia kokemuksiani.

Mene rohkeasti mukaan seurakuntasi jumalanpalveluksiin ja uskovien yhteyteen. Yksin pähkäilemällä on vaarana muuttua kuivaksi oksaksi, joka lopulta kuihtuu ja katkeaa pois. Elämä virtaa ehtoollisyhteydestä Kristuksen ja muiden kristittyjen kanssa. Mielestäni tämä elävä yhteys on paljon, paljon tärkeämpi asia kuin jokin hyvä meininki tai itselle sopiva, kiva tapahtuma seurakunnassa.

Jumalan Poika, pyhä puhdas. Viaton, itse Jumala Kristuksessa Jeesuksessa. Kuningasten kuningas meni Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli, mutta Jeesus sanoi:
Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus Jeesuksenko vanhurskauttamisesta oli kyse?
Ei suinkaan vaan meidän. Seuraavana päivänä kun Johannes Kastaja näki Jeesuksen sanoi hän:
"Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin. " Väitän, että Jeesus kasteessa sitoutui Jumalan Isän Kanssa sovittamaan maailman itsensä kanssa.
Kasteessa Jeesus otti päällensä kaikkien niiden synnit jotka uskovat ja ottavat kasteen, Apt 2:38 "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Kasteessa me puolestamme pääsemme osalliseksi Jeesuksen tekemään sovintoon Jumalan Isän kanssa. Mt.16:16 voisi sanoa näinkin: joka uskoo Jeesukseen hän myös menee kasteelle.
Luther sanoi jotain hyvin tärkeää., myös kaste asiaa koskevaa. Sanoessaan Katariinalleen: Mikään sopimus minkä toinen ihminen tekee sinun puolestasi Jumalalle ei ole voimassa.
Tähän liittoon ei pääse kuin omakohtaisen uudestisyntymisen kautta. Kaste erottaa meidät maailmasta. Luvattuun maahan pääsi ainoastaan ne, jotka toimivat annettujen ohjeiden mukaan.
Kasteelle meno oli itselleni itsestään selvyys ja mieluinen asia. Se on etuoikeus ja mieluista niille jotka uskovat Jeesukseen.

Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu.

Kiitos aloituksestasi. Olen itse paininut pitkään samanlaisten uskonyhteyden kysymysten kanssa ja havainnut, että meitä sinun kaltaisiasi paikkansa etsijöitä on pilvin pimein. Moni sydämeltään vilpitön ja herkkä ihminen säikkyy kristillisyyden monesti niin kovia ja vaativia kasvoja. Ei kukaan itsensä pieneksi ja keskeneräiseksi tunteva etsijä halua tulla "telaketjukristillisyyden" polkemaksi tai nielaisemaksi. Ihmiset pukevat kristinuskon niin usein muotoon, joka polkee heräävät hennot hengellisyyden taimet. Itseriittoiset organisaatiot, oppijärjestelmät ja uskovaisuuden ulkoiset mittarit saavat aikaan sen, että moni uskosta kiinnostunut jättäytyy "kaappikristityksi", koska ei halua noihin pakkopaitoihin eikä osalliseksi niiden ympärillä pyörivistä kiistoista.

Olisin valtavan iloinen, jos voisin osoittaa etsijöille jonkun varman paikan, josta jokainen löytäisi itselleen sopivan vastaanoton ja uskonyhteyden. Valitettavasti en itsekään siinä tilanteessa, jossa sinä nyt olet, löytänyt mitään valmista seurakuntayhteyttä. Olen kuitenkin elävä esimerkki siitä, että Jumala johdattaa meitä, jos kuljemme rukoilleen. Takavuosina olin nimittäin eräänä päivänä tilanteessa, jossa tajusin, että vahvistuakseni sen pelastuksen osallisuudessa, johon Jumala minut oli mitä ilmeisimmin Jeesuksessa kutsunut, minun oli välttämättä löydettävä uskonyhteyttä. Koska koin järjestäytyneet kristillisyyden muodot ahdistaviksi, en voinut muuta kuin huutaa Jumalaa avuksi. Sain unessa hyvin selvän vastauksen: Pidä yhteyttä niiden kanssa, joiden kanssa löydät yhteyttä.

Tämä vastaus on kuljettanut minua vuosikaudet ilman, että minun olisi tarvinnut ruveta samaistumaan johonkin kuppikuntaan (tai parjaamaan niitä, jotka samaistuvat). Pohjimmiltaan se merkitsee minulle, että seurakunta ei ole jokin ulkoinen rakennelma vaan se on elävää yhteyttä ihmisten kesken. Se ei siis edellytä mitään muuta kuin että ihmiset tunnustavat olevansa aidosti kiinnostuneita ja valmiita etsimään sitä, mitä Jumala on meille itse kullekin Kristuksessa varannut. Parhaiten tämä toteutuu mielestäni silloin, kun kukaan ei yritä kovasti esittää uskovaista eikä ripustaudu johonkin organisaatioon/ opilliseen kuppikuntaan.

Tällainen toimintatapa on saanut aikaan sen, että minulla on aina ollut riittävästi ihmissuhteita, joissa hengellisten asioiden työstäminen ja uskossa vahvistuminen sujuu, mutta kaikkiin itseriittoisiin oppisuuntiin, organisaatioihin ja kuppikuntiin nähden olen jäänyt ulkopuoliseksi.

'Menkäämme siis hänen (Kristuksen) luokseen leirin ulkopuolelle hänen pilkkaansa kantaen. Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan tulevaa me etsimme.' Hepr 13:13-14

Se ei riitä, että tulee uskoon. Pitäisi myös kasvaa uskossa ja Jumalan tuntemisessa. Jos uskoontulo perustuu tunnekokemukseen, niin usko katoaa kun tunteet vaihtelevat. Ainakin ihminen itse mieltää sen niin.

"Miten seurakunnat voisivat tehokkaammin tunnistaa ja auttaa meitä/näitä etääntyneitä ihmisiä, joilla uskonsiemen on kuitenkin hyvinkin vahvana?"

Ei mitenkään, elleivät luovu ihmisopeistaan ja palaa Raamatun opetukseen.

"Tiedän vastuun olevan viime kädessä itsellä ja siitähän uskossa on kysymys."

Mielestäni vastuu ei ole ihmisellä vaan Jumalalla. Tässä itsekin odotan varmaan kuudetta vuotta tietyntyyppistä vastausta tai kutsua Jumalalta seurakuntaan, mutta mitään ei kuulu. Siispä minulla lisääntyy varmuus siihen ettei persoonallista Jumalaa ole olemassakaan. Ja kaikki seurakunnat ovat edelleenkin täynnä minulle mielenkiinnottomia ihmisiä, jotka saavat minut vain hylkimään lisää näitä luotaantyöntäviä paikkoja.

Suosittelen vähän ottaa pikku kännit perjantaina kyllä se siitä sitte taas.

Kiitos aloittajalle hyvästä kirjoituksesta. Pitkä aikaisena aktiivi seurakuntalaisena tiedän esm yhden syyn miksi jotkin ihmiset jotka tulevat seurakuntaan ja elävään uskoon, pian luopuvat uskosta ja seurakunnasta.
Nythän on näin, että varsinkin vähemmistö seurakunnissa puhutaan veli ja sisko rakkaudesta ihan ylitsevuotavasti, mutta käytäntö on ihan toista, ei seurakunnissa rakasteta kuin näön vuoksi uutta seurakuntalaista, ehkä muutaman kuukauden ajan ja tämäkin syystä, että näin kuuluu tehdä uutta seurakuntalaista kohtaan. Tämän jälkeen sinua ei rakasteta yhtään enempää kuin muuallakaan Suomalaisissa kerhoissa ja ydistyksissä. Eli sinä olet kuin tyhjää ilmaa, sinua tuskin tervehditään, kuten tyyliin kuuluu suomessa muuallakin. Älä siis oleta, että sinua rakastetaan seurakunnissa yhtään enempää kuin muuallakaan.
Nyt kun siis uusi ihminen tulee seurakuntaan niin hän luulee, että hän on löytänyt yhteisön jossa hän on rakastettu. Noin kolmen kuukauden kuluttua hänelle paljastuu raaka totuus ihmiset on yhtä rakkaudettomia kuin muuallakin Suomessa. Puheet rakkaudesta on ollutkin sana helinää. Ei lähetys työtäkään rakkaudesta tehdä vaan siksi, että se kuuluu uskovien tyyliin.
Olen jonkin verran matkustellut ja yleensäkin alkuperäisenä Suomalaisena minulla on käsitys, että tuskin ainakaan Euroopasta löytyy rakkaudettomampia ihmisiä kuin me olemme. Meille on useimmat tuttavamme ihan saman tekeviä onko heitä tai ei. Ehkä perheitten keskuudessa on jotain rakkautta muistuttavaa suhtautumista toisiin perheen jäseniin. Mutta jo ero tilastot osoittavat, että olemme ihmisiä jotka välittävät vain itsestään ja rahasta.
Jos seurakunnasta joku vajakki yrittää löytää rakkautta niin varoitan sinua etukäteen, ei sinua seurakunnassa välitetä muuten kuin, että ns uskova kokee velvollisuudekseen osoittaa sinulle rakkaudelta näyttäviä tekoja ja varsinkin silloin kun on muita seurakuntalaisia paikalla.
Yksi ikääntynyt evankelista sanoi minulle osuvasti seurakunnasta: "Seurakunta elämä on toisen niskaan tuijjottamista". Niin sitähän se on kokouksessa istut ja tuijotat edessäsi istuvan niskaan ja sitten kotiin!!

Unohtakaa nyt lahkot, kirkot ja seurakunnat, ne on ihmisten seuroja. Raamattu käteen ja kädet ristiin, älkää yrittäkö siirtää vastuuta "seurakunnalle". Jumala on yhden rukouksen päässä.

Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.

Uskosta kiinostuneet liittykää uskovien faceryhmiin. Vapaiden suuntien kristityt, Todistuksia Jumalan ihmeistä, Kuninkaallinen papisto, Rukouksen ja kuulemisen ryhmä, Jeesuksen rakkaat ystvät.