Varokaa Viron Ratsukievaria

Hetane

SAA JA PITÄÄ JAKAA!
(Yrittäkää myös lukea loppuun, asia on tärkeä)
Tallinsivut: www.ratsukievari.ee
Jouduin vedätyksen kohteeksi ja jäin palkatta, työskentelin Eestissä tallilla useita kuukausia. Talli pyörii vapaaehtoisten nuorten ja eri oppilaitosten harjoittelijoiden voimin. Itse en tiennyt olevani palkaton työntekijä. Toivoisin erityisesti eri oppilaitosten ja hevostelevien nuorten vanhempien kiinnittävän huomiota ko. tallinpitäjän toimintaan. Yksityiskohtainen tarina alla:
Haluaisin vihdoin ja viimein kertoa pienen tarinan teille ihmiset. Tarinan kertomiseen on useita syitä, olen vihainen ja turhautunut, mutta ennen kaikkea haluan ettei kukaan nuori joudu samanlaisen vedätyksen uhriksi kuin minä. Tiedän olleeni äärimmäisen tyhmä ja elämä antoi minulle kovan opetuksen ihmisten kaksinaamaisuudesta ja ahneudesta. Toivon että mahdollisimman moni säästyy oppimasta asioita kantapään kautta luettuaan tämän tekstin.
Olin töissä Eestin Saarenmaalla, Lumandassa suomalaisen naisen pyörittämällä hevostallilla toukokuusta 2014 aina joulukuuhun 2015. Olin ensimmäisenä kesänä pois kesäkuusta-elokuun alkuun, koska minulla oli sovittuja menoja kesäksi. Tein koko talven 2014-2015 töitä tallilla, sillä varauksella, että saisin Suomesta oman alani hommia, mutta töitä ei ollut. Lähdin Suomeen ollakseni sairaan isäni lähellä, olin tallilta pois toukokuun lopusta aina syyskuun alkuun.
Sovimme toukokuussa 2014, että saan hevosen kahden vuoden työstä palkaksi. Aloin maksamaan hevosen kuluja elokuusta 2014. Maksoin rehut ja kengityksen, sekä ostelin tietysti puuttuvia tarvekaluja hevoselleni, aina 2015 vuoden joulukuuhun.
Minulla oli ongelmia tallinpitäjän kanssa useampaan otteeseen hevostenhoidollisista kysymyksistä. Ehkä jotkin kylmäverirodut selviävät pelkällä vedellä ja heinällä ympärivuotisesti ulkona, mutta oma mielipiteeni on, että ruokinta ei ollut etenkään loppuajasta kohdallaan, lisäksi käyttöhevosia tulisi niiden terveyden takia liikuttaa ympärivuotisesti.
Oli myös mielenkiintoista, että ensimmäisenä talvena oli äärimmäisen tärkeää, että hevoset saivat laadukasta väkirehua, jota pomoni silloinen mies hankki tallille. Toisena kesänä ja talvena väkirehulla ei ollut enää väliä ja rahaa laitettiin esim. asunnon rakentamiseen. Otimme yhteen monesti myös vastuukysymyksistä, mutta en mene yksityiskohtiin. Kerron vain tarinan loppuosan ja jokaiselle epäilijälle, minulla on joka ikinen entisen ”esimieheni” kirjoittama kirje tallessa.
Ongelmat alkoivat kunnolla, kun lähdin Suomeen isäni ja työnhaun takia kesäksi 2015 toukokuussa. Olen virallisesti isäni omaishoitaja. Ennen lähtöä keväällä keskustelimme pomoni kanssa palkastani, en voinut nostaa palkkaa yli 350euroa, koska olin työttömänä työnhakijana, mutta mainitsin, että hevonen on minusta jo tienattu. Pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että pomo alkaa maksamaan minulle palkkaa siitä eteenpäin. Luojan kiitos toinen työntekijä oli todistamassa keskustelun, koska nyt pomoni kieltää, että koko keskustelua on käyty.
Sain kesän lopulla toiselta työntekijältä viestin, että pääsisinkö kolmen päivän varoajalla Eestiin, en päässyt. Seuraavaksi yhteyttä ottaa pomoni, joka haukkuu minut. Kertoo viestissään, että sairas isäni ei ole syy olla Suomessa, vaan minulla on jokin muu syy. Hän myös muisti kertoa kuinka on ollut tukenani, vaikka työmäärä ja mahdottomuus hoitaa itselleni rakkaita eläimiä asianmukaisesti vei jo talvella kaikki voimani ja tein toisen työntekijän kanssa ympäri pyöreää vuoroa pitkiä pätkiä.
Tästäkin huolimatta palasin töihin Eestiin syyskuun alussa. Silloin minulla oli tiedossa mahdollinen työpaikka Suomesta, joka minun luonnollisesti täytyisi ottaa vastaan, sillä en halunnut nostaa korvauksia turhaan.
Syyskuun alussa minua odotti kaaos, hevoset olivat kesän jäljiltä sairaanloisen lihavia ja vapaalla heinällä. Alaikäisellä harjoittelijalla ei ollut hajuakaan väkirehuista/kivennäisistä ja mm. kipeä selkäistä ponia liikutettiin ratsain. Hevoseni, jonka kengitykset maksoin, oli kengitetty välipohjallisilla ilman lupaani ja huonokavioiselle hevoselle välipohjat eivät tee hyvää. Paikalla oli siis kaksi harjoittelijaa, toinen alaikäinen.
Toinen harjoittelija oli suorittamassa loppunäyttöään ja moni asia meni mönkään minusta riippumattomien henkilökemioiden takia eikä esimieheni ollut kertonut minulle ennalta, että meillä oli näyttöään suorittava koululainen odottamassa. Näyttö meinasi mennä tästä syystä pieleen, laitoin viestiä pomolleni hevosten kunnosta, tilanteesta ja siitä kuinka vastuuton pomoni on. Minulle ilmoitettiin, että voin lähteä ja lopuksi vielä toiset työntekijät lähetettiin hakemaan kassalipasta etten varasta rahoja.
Ilmoitin, että en voi lähteä. Harjoittelijat eivät pärjää ilman minua, hevosia ei tule hoidettua ja ulkopuolinen ihminen joutuu kärsimään ja hän ei saa suoritettua näyttöään.
Jatkoin siis töitä syyskuun loppuun. Kun näin esimieheni hänen vihdoin kotiuduttuuan sain haukut niskaani.

0

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös

      Luetuimmat keskustelut

      1. Poliisi yritti murhata mopopojan

        Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
        Maailman menoa
        705
        2610
      2. Mopomiitti!

        Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
        Tuusula
        481
        1538
      3. Ei se nainen edes oo

        mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
        Ikävä
        83
        1294
      4. Poliisi kiilasi mopoilijan

        Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
        Kiuruvesi
        283
        1220
      5. Aina vaan mietin sua

        Miksen saa sinua mielestäni pois
        Ikävä
        58
        883
      6. Käviskö tällainen suhde

        Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
        Ikävä
        65
        746
      7. Vetovoima

        Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
        Ikävä
        35
        695
      8. Nainen. Onko meissä

        Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
        Ikävä
        48
        684
      9. Onko täällä ketään

        Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
        Ikävä
        46
        674
      10. Raiskausyritys

        Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
        Kajaani
        32
        633
      Aihe