Igor Girkin perusti äärikansallismielisen puolueen
Igor Girkin, tunnettu myös nimellä Strelkov, perusti keväällä 2016 Venäjän Kansallinen Liike –nimisen uuden äärikansallismielisen puolueen, jonka tarkoituksena on koota Venäjän yhteyteen kaikki Neuvostoliittoon kuuluneet ja siitä v. 1991 irtautuneet valtiot.
Girkin on entinen FSB:n eversti ja useiden eri sotien veteraani. Viimeksi Girkin johti v. 2014 Itä-Ukrainan sotilaallista kapinaa, mutta hän pettyi siihen, ettei Venäjä halunnutkaan Krimin tavoin vallata Itä-Ukrainaa.
Girkin alkoi hävitä taisteluita Ukrainan vahvistuneille joukoille, mutta lopullinen suosiosta putoaminen tapahtui malesialaisen koneen alasampumisen jälkeen 17.7.2014. Girkin nimittäin kehuskeli Vkontaktessa (venäläisten vastine Facebookille), että hänen joukkonsa ovat ampuneet alas ison koneen. Mutta kun myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä olikin Malaysia Airlinesin matkustajalentokone, jonka kaikki 298 matkustajaa saivat surmansa, Girkin poisti kehuviestin äkkiä Vkontaktesta.
Tapahtuma sai aikaan niin paljon ikävää huomiota, että Moskovan viranomaiset erottivat elokuussa 2014 Girkinin kaikista tehtävistään ja kuljettivat Girkinin käsiraudoissa Moskovaan.
Sen jälkeen Girkinistä tuli Putinin ja hänen hallintonsa äänekäs arvostelija. Girkin ei ymmärrä sitä, miksi Venäjä ei aloita täysimittaista sotaa Itä-Ukrainassa, vaan tilanne pyritään pikemminkin jäädyttämään.
Girkinin uusi poliittinen puolue piti ensimmäisen kongressinsa 28.5.2016 Moskovassa, jossa paljastettiin tavoitteeksi palauttaa Venäjän keisarillinen kunnia. Liikkeen julistus sanoo suoraan: ”Mailla, joissa asuu venäläisiä, on oikeus tulla osaksi Venäjää. Me yhdistämme Venäjän, Ukrainan, Valko-Venäjän ja muut historialliset venäläiset maat yhdeksi kokovenäläiseksi supervaltioksi ja muutamme koko entisen Neuvostoliiton alueen ehdottoman venäläisen vaikutusvallan etupiiriksi.”
Monet pelkäävät, että Girkinin uusi liike saattaa vedota Venäjän muihin kansallismielisiin ryhmiin hyvinkin voimakkaasti.
Olen itse sitä mieltä, että Igor Girkin voi olla se profetoitu Venäjän uusi johtaja, kiiluvasilmäinen diktaattori, joka on kovan linjan nationalisti ja ortodoksi, joka vihaa juutalaisia ja ei-ortodoksikristittyjä, kuten katolisia ja protestantteja.
Jos näin on, niin Igor Girkin tulee olemaan myös Suomen miehittäjä ja Kolmannen maailmansodan aloittaja.
Laitan tähän loppuun vielä Terry Bennettin kesäkuussa 2011 saaman profetian Neuvostoliiton takaisintulosta.
Enkeli osoitti sormellaan Venäjää ja julisti: ”Neuvostoliitto tulee nousemaan jälleen. Venäjä yrittää koota yhteen monia entisiä kansoja käyttämällä uhkauksia ja houkutuksia. Hallituksesta tulee äärimmäisen aggressiivinen.”

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.