Fennovoiman ydinvoimahankkeessa on paljastunut mahdollisia turvallisuuspuutteita. Osa työntekijöistä kertoo kokeneensa painostusta, selviää Ylen haltuunsa saamasta turvallisuustarkastuksen pöytäkirjasta. Fennovoima kiistää painostuksen.
Ydinvoimayhtiö Fennovoiman työntekijät kertovat painostuksesta, huonosta henkilöstöjohtamisesta ja turvallisuusasioiden sivuuttamisesta.
Turvallisuushuolia esiin tuovia asiantuntijoita on painostettu tai jopa savustettu ulos talosta. Joihinkin asiakirjoihin on saatu hyväksyntä vaihtamalla allekirjoittajaa, jos alkuperäinen asiantuntija ei ole suostunut hyväksymään asiaa.
Epäkohdat tulivat esiin Säteilyturvakeskuksen (Stuk) yhtiöön tekemässä tarkastuksessa. Kyseessä on ensimmäinen Fennovoimaan tehty turvallisuuskulttuuritarkastus. Yle on saanut haltuunsa tarkastuspöytäkirjan.
Tarkastus on tehty vuoden 2015 loppusyksystä, ja pöytäkirja on valmistunut joulukuussa. Stuk ilmaisee siinä selkeän huolensa siitä, ovatko turvallisuuskysymykset Fennovoimassa etusijalla, ja onko yhtiön johtoryhmässä riittävästi ydinvoima-alan osaamista.
http://yle.fi/uutiset/stuk_fennovoiman_tyontekijoita_on_painostettu_ja_savustettu_ulos__vaikuttaako_ydinturvallisuuteen/9095824

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaiken ydinturvallisuustyön tyhjää öljyn loppuminen muutamassa kymmenessä vuodessa. Kerrassaan hämmästyttäviä organisaatioita on rakennettu unohtaen kaikkein oleellisin.
Suomessa usealla työpaikalla kielletään työntekijöitä kertomasta yhtiön asioista. Ei tuo mitään uutta ole.