Olen syrjäytynyt, mutta talous on ok.

Bittipää

Olen 63 v entinen miesopettaja, työkyvyttömyyseläke 1998, haluan silti elää,
siis vaihdoehdot ovat oma velaton yksiö tai hoitokoti. Pari kaveria, soitellaan harvoin, myös he ovat tietotekniikkaharrastajia.

10

231

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ulkomaille asuun! Auringossa asuminen ei paljoa rahaa vaadi

    • yopelius

      Mikä on se syrjäytynyt, eli kuka on syrjäytynyt siis?

      Lähtevien meppien jättikorvaukset vasta alkusoittoa - nyt paljastuivat edut puolisoille ja lapsille sekä isot eläkkeet
      Julkaistu: 28.5.2014 11:41

      Muhkean jäähyväistilin lisäksi entisten meppien perheiden terveydenhuoltokulut korvataan lähes kokonaan.
      Ilta-Sanomat uutisoi tänään europarlamentista pudonneiden meppien avokätisistä siirtymäkorvauksista.

      Pois jättäytyneet mepit eivät jää tyhjän päälle. Mitä pidempään on toiminut parlamentissa, sitä suurempi korvaus on. Yksi vuosi parlamentissa tuo kuukauden korvauksen – eli esimerkiksi 15 vuotta Brysselissä ollut ja nyt pudonnut Eija-Riitta Korhola on oikeutettu yli 120 000 euron korvauksiin.

      Enimmillään niin sanottua siirtymäkorvausta voi saada jopa 192 500 euron edestä.

      Korvaus pohjautuu edustajien reilun 8000 euron kuukausipalkkaan. Siirtymäkorvauksen vähimmäismäärä vastaa kuuden kuukauden palkkaa eli yli 48 000 euroa. Vähintään sen verran saavat kaikki, jotka ovat toimineet meppeinä vähintään vuoden.

      Lähtöetuja myös puolisolle ja lapsille

      Eikä tässä vielä kaikki.

      Brittilehti Guardian uutisoi nyt, että muhkean jäähyväistilin lisäksi lähtevälle mepille ja tämän perheelle maksetaan kaksi kolmasosaa heidän kaikista terveydenhoitokuluistaan.

      Käytännössä terveydenhuolto maksetaan meppien lisäksi heidän puolisolle tai pitkäaikaiselle kumppanille ja alle 21-vuotiaille lapsille. Lisäksi kesäkuun lopussa Euroopan parlamentin jättävä meppi on oikeutettu korvaukseen, joka kattaa puolet heidän yleisistä kuluistaan kolme kuukautta lähdön jälkeen.

      Tämä tarkoittaa käytännössä noin 6535 euron könttäsummaa.

      Eläke-edut raivostuttavat Briteissä

      Guardian kertoo myös, että Britanniassa kuohuntaa ovat herättäneet meppien eläke-edut. Pisimpään palvelleet mepit saavat lakisääteistä, veronmaksajien kustantamaa eläkettä noin 70 prosenttia palkastaan, summa on jopa 67 000 euroa vuodessa.

      Kohua Briteissä herätti se, että osa ennen vuotta 2009 parlamenttiin päässeistä mepeistä saa vielä toista eläkettä, jota maksetaan jopa 50 000 euroa vuodessa. Raivoa Briteissä nostatti se, että toisen lisäeläkesysteemin rahoittaminen vaati lisärahoitusta maan veronmaksajilta.

      Heini Särkkä, Antti Honkamaa, Valtteri Varpela

    • Kesäyksillätalvikaikilla
    • beethooven

      Ope et taida olla niinkään syrjäytynyt vaan jotenkin kenties jopa yli-varautunut? Mene kirpikselle spontaanisti niin tapaat siellä melko lailla varmasti tosihyviä tyyppejä arvellen kuitenkin.

      • meitäonmoneksija

        No mikäs ettei, arvoisa kansankynttilä! Jos olet elämääsi tyytyväinen ja sinulla on vielä pari kaveriakin ja hyvä harrastus, niin sinähän elät.
        Ikäsikin puolesta saat jättää työt jo nuoremmille. Et ole syrjäytynyt.


    • taakatpois

      Ensinnäkin osaatte opettaa nuorille taitoja . On mm.huumeperheiden nuoria joilta puuttuu opetus . Miten solmitaan solmut tehdään kuperkeikkaa lasketaan kertolaskuja ...miten liikutaan luonnossa millaisia kasveja ja puita on. Itsekkyys pois itsesääli pois. Teistä voi jäädä hyvä muisto joillekin . Voi esim .kouluttaa koiran etsimään kadonneita tai huumeita tai opettaa soittamaan pianoa kitaraa viulua sillä puolellakaan nuorista ei ole rahaa soittotunneille . Myös voi järjestää lähiöissä keräyksen mm.luistimet verkkahousut monot sukset mailat mistä lapset voi sovittaa itselleen sopivat . On paljon puuhaa . Jos osaat keittää kunnon soppaa opeta se taito nuorille. Miten perataan kala. Miten kalastetaan . Miten soudetaan miten ajetaan pyörällä .... Miten korjataan . Älkää jääkö syrjään . Omat synnit voi painaa . Rukoile Jeesusta ääneen . Kerro syntisi sille. Pyydä anteeksi .Saat rauhan sydämeen . Ristiinnaulitussa on anteeksianto. Jos on sellaisia syntejä että pitää tunnustaa vaikka sukulaisille naapureille kavereille työpaikalle tai poliisille niin käy tunnustaan . Taakat pois sydämeltä ja sielusta . Tunnustamalla ne lähtee. Vähän polviasentoa Jeesus kyllä kuulee.

    • ystävämmejeesus

      Eläkkeellä voi matkustaa unionin maissa eurooppalaisella sairaanhoitokortilla. Vuokrat kunnollisissa melkein samat kuin suomessa . Halvemmat ilman lämmitystä . Jonkun kaveriporukan kanssa on hyvä vuokrata yhteinen asunto esim. Puoleksi vuodeksi . Hoitokodit on hyviä mutta maksaa myös . Jos terveys riittää ulkoiluun pyykinpesuun ruuanlaittoon voi riittää muuhunkin vielä . Eläkeläiset yhdistykset tekee ryhmämatkoja sekä kotimaassa että ulkomailla. Myös Oman hautapaikan valinta kannattaa tehdä etukäteen . Hautaustoimistoista voi kysyä vihkoja mihin kirjoitetaan toiveet. Myös sukulaisten hautoja kannattaa kunnostaa ja maksaa jos niihin saa vielä haudata lisää. Ulkomaalaisten on hyvä etsiä kotimaansa konsulaatti miten pääsee kotimaahansa haudattavaksi . Pienten säästöjen esim.20€ kk voi laittaa omiin hamppaittensa korjaukseen . Hampaita kuuluu hoitaa koko elämän ajan. Jalkoja voi hoitaa ostamalla uudet sukat leikkaamalla kynnet rasvaamalla kunnolla.Apteekista saa Scholl jalkavoidetta. Kynsiviilalla voi hioa kynsiä päältä niin kuollut kuiva kynsikarsta lähtee . Suihkun jälkeen viilan kärjellä tai saksen kärjellä vähän kynnen alta pehmennyttä töhnää kaapii pois. Voi istua suihkussa muovituolissa tai pytyllä. Silmälasit päässä . Suurennuslasilla voi tutkia lähemmin.Silmälasit kuuluu pestä ja uusia parempiin muutaman vuoden välein näkötarkastus n.20€ .tarjouksissa. Kauppareissulla ostaa uuden kamman.Nythän ruokaa voi tilata kotiin 10€ kuljetus allekin mm.alepa. Nuriasol on suomalaisten suosima espanjatalo 750€ kk pieni yksiö/ kaksio suihkulla siellä on ruokala ravintola . Nyt näkyy vielä vihreätä puissa ihailkaa nyt. Kohta muuttuu keltaiseksi.Samoin kun ei vielä tule jäätä voi kävellä ulkona jos pystyy.Kiitetään Jeesusta tästä upeesta luonnosta minkä osaa mekin olemme. Edessä on vielä ikuinen elämä taivaassa vaikka täältä lähdetäänkin.

    • villasukkaa

      Apteekki berocca ja multivitaa . Raudanpuutteessa rauta ja c yhdistelmä . Elivo nimistä . Matkavakuutus . Sukulaisten lapsille voi antaa verottomana 4000€ ja alle. Esim. Ajokortti on hyvä maksaa jollekin tai hammashygienisti . Hammashygienisti puhdistaa ikenet eikä hampaita mutta hammaskiveä kyllä raapii pois . Joilla on omenapuita jättäkää perinnöksi . Tehkää mehua hilloja talveksi voi lahjoittaa . Älkää nukkuko ennen aikojaan . Jotkut mummut kutoo päiväkotilapsille lahjaksi jouluna villasukkia jne. Vanhoja mökkejä voi kunnostaa uusia rappusia laituria kaivoja ikkunoita nuohouttaa uunit haravointia voi harrastaa liikuntana . Ulkohuusseja voi ostaa mm.k-rauta valmiina jos jättää perintöjä. Kylpypaljut n.1200€ .Kiukaat300-400€ . Voi leipoa maitopullaa muillekin opettaa muita. Matkailuvideoita voi harrastaa. Jos väsyttää niin vichyvesikuuri auttaa usein . Sokeria vähemmän .

    • naiseuraa

      Opettaja on jäänyt jo nuorena eläkkeelle, siis vuonna -98. Eläke ei siis ole kovin kummoinen.
      Ehkä voisi netin deittisivustojen kautta hakea naisseuraa ja tätä kautta piristystä elämään. Akateemiset miehet ovat haluttuja deittisvustoilla.

    • kiinnostunutleskirouva

      Mitä opettajalle kuulunee nyt...?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9317
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      58
      4833
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4531
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      56
      2851
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1566
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      44
      1254
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1232
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1164
    Aihe