Puolisoni vanhemmat asuvat Joutsassa ja olivat viime Lauantaina eionmäellä kokouksessa,missä Johannan piti puhua ja todistaa.
Nissinen on todennut että Johanna oli humalassa joten häntä ei voitu päästää puhumaan,ja täm' on t'ysin totta.
Hän oli ollut vahvassa humalassa kun tuli paikalle.tuoksuen todella pahalta.likaiset vaatteet päällä.
Käytös oli ollut alaarvoista muita ihmisiä kohtaan.hän oli naursekellut puheitten aikana,ja jossain vaiheessa ähes sammunut isänsä viereen.
Ainut motiivi Johannalla on ollut julkisuus ja raha hän kuvitteli saavansa hyvät palkkiot saarnoistaan.
Hänellä ei ole mitään tuloja jos Lalli ei elättäisi ja viinaa kantaisi,olisi vitsit vähissä.
Tukiainen on menettänyt kaikki ystävänsä hänellä on jäljellä vain Lalli ja päihteet.
Momi minä mukaan lukien on miettinyt miksi Lalli häntä kestää,Johanna haukkuu koko ajan,ja samalla etsii uutta miestä elättäjäksi.
Kun uutta uhria ei löydy mennään kihloihin ja tilataan pinkki hääpuku,ihan täysin sairasta touhua.
Joko Lalli on itse nykyään täysi juoppo tai sutten pelkää Johannaa todella paljon.
Jokainen on nähnyt miten hullu tuo ihminen on,ei jätä ketään rauhaan kun sukset memee ristiin.
Osa ihmisistä on päässyt eroon kun eivät noteeraa sen haukkumisia mitenkään,mutta helppo se tie ei tule olemaan.
Ihmistä ei pakkohoitoon noin vaan Suomessa saada,joten Johanna saa jatkaa tässä maassa sekoilujaan ihan rauhassa,ennen kuin kuolee tai tappaa jonkun.
Mutta uskovaiset saivat kunnon opetuksen kun rupesivat Johannaa pelstamaan,hän itse vaan nauraa heille.
Syöttivät ja juottivat kesällä juoppoa naista ja se olisi jatkunut ellei Johanna olisi viime Lauantaina häpäissyt itseään.
Tosin ei se Herra Nissinenkään mikä puhdas pulmunen ole,mutta sen asian kertominen ei ole minun asai.
Tsemppiä vaan seuraavalle Herran palvelijalle joka haluaa Tuksun pelastaa,viiniä kannataa varata ja paljon......

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Joko Lalli on itse nykyään täysi juoppo tai sutten pelkää Johannaa todella paljon."
Eikös Artokin sanonut pelänneensä tunkkia ihan tosissaan...
Oikoluku olisi ollut paikallaan ennen lähetä-nappia.
Muuten ihan asiaa...
Valkoisella tytöllä on jäänyt koulutus kesken.