Tannerin elämäntyön suureksi arvostajaksi osoittautui myös Urho Kekkonen. Hän laati Helsingin Sanomiin Tannerin 60-vuotispäivänä 12.3.1941 päivänsankaria suuresti ylistävän artikkelin, jossa hän kuvaili entisen ministeritoverinsa avuja ja luonteenpiirteitä, joiden katsoi kohottaneen Tannerin demokraattisen johtajatyypin ihanteeksi. Hän näki työväenliikkeen johdossa jatkavassa Tannerissa takeen Suomen kansan itsenäisyystahdon säilymisestä ja lujittumisesta.
Kekkonen toteaa artikkelissaan mm: ”Väinö Tannerin työ sosialidemokraattina ja työväenjohtajana on tullut oikeisiin mittasuhteisiin vasta viime aikoina, kun porvarillisissakin piireissä on opittu näkemään järjestyneen työväenliikkeen kansallinen merkitys… sen tunnustaminen itsenäisyytemme, vapautemme ja kansanvaltamme elimelliseksi osaksi”.
Kekkonen jatkaa: ”Väinö Tannerissa on paljon sellaista, joka on suomalaisinta, mitä miehessä voi olla: hän on varma mielipiteissään, joskus itsepäisyyteen saakka, hän on rehellinen ja luotettava kannanotoissaan, hän on uskollinen asialleen ja tovereilleen, hän on realiteettien mies, kylmä ja kovakin asioissaan, mutta lämmin ihmisenä, hän on humoristinen omalla jäyhällä tavallaan. Hän on rohkea mies, niin rohkea, että hän puolustaa omaa oikeuttaan, työväenluokan oikeuksia ja meidän yhteisiä oikeuksiamme, olivatpa vastassa mitkä voimat tahansa”.
-
Kekkosessahan ei tällaisia suurmiehen piirteitä ollut ensinkään.
Kekkonen toteaa artikkelissaan mm: ”Väinö Tannerin työ sosialidemokraattina ja työväenjohtajana on tullut oikeisiin mittasuhteisiin vasta viime aikoina, kun porvarillisissakin piireissä on opittu näkemään järjestyneen työväenliikkeen kansallinen merkitys… sen tunnustaminen itsenäisyytemme, vapautemme ja kansanvaltamme elimelliseksi osaksi”.
Kekkonen jatkaa: ”Väinö Tannerissa on paljon sellaista, joka on suomalaisinta, mitä miehessä voi olla: hän on varma mielipiteissään, joskus itsepäisyyteen saakka, hän on rehellinen ja luotettava kannanotoissaan, hän on uskollinen asialleen ja tovereilleen, hän on realiteettien mies, kylmä ja kovakin asioissaan, mutta lämmin ihmisenä, hän on humoristinen omalla jäyhällä tavallaan. Hän on rohkea mies, niin rohkea, että hän puolustaa omaa oikeuttaan, työväenluokan oikeuksia ja meidän yhteisiä oikeuksiamme, olivatpa vastassa mitkä voimat tahansa”.
-
Kekkosessahan ei tällaisia suurmiehen piirteitä ollut ensinkään.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Tanner oli aivan kajahtanut uusliberalisti josta muutama hyvä pilakuva piirrettiinkin, yövartijavaltion kannattaja.
" porvarien tavoitteena oli palauttaa sodan jälkeen menettämänsä asemat ja 1930-lukulainen ”yövartijavaltio”, jossa julkisen vallan rooli rajataan mahdollisimman suppeasti järjestyksen turvaamiseen ja omaisuuden suojelemiseen.
Hyvinvointivaltio vai yövartijavaltio? Suomi oli silloin maa, jossa oma perunapalsta, lehmä ja suku toimivat vakuutuksina sairauden, työttömyyden ja vanhuuden varalta. Silti oikeiston mielestä valtio oli kasvanut liian suureksi. Kokoomus vaati valtion menojen supistamista, jotta veroja voitaisiin alentaa. Samaa mieltä oli SDP:n vahva mies Väinö Tanner."
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/05/vasemmistoenemmist-1958-ja-tylisten.html
Väinö Tanneria joko arvostettiin suuresti tai sitten haukuttiin pataluhaksi. Haukut tulivat kommunisteilta, jotka pitivät Tanneria luokkapetturina ja taantumuksen perikuvana. Ja myös keskustalaisilta, jotka korostivat Tannerin sotaisaa suhtautumista YYA-naapuriin. Yksiselitteinen kuva sotasyyllisyydestä jäi taakse vasta silloin, kun Neuvostoliitto hajosi.
ISOISÄN vihaaminen tai ihannointi tuntui teini-ikäisestä Riikka Tannerista hyvin nololta. Lähihistorian merkityksen ymmärtäminen oli liian vaikeaa nuorelle historian ja kirjallisuuden opiskelijalle.
– Kyllä me aina lapsena ajateltiin sisareni kanssa, että voi kun oltaisiin vaan ihan tavallisesta perheestä.
Haukkumisia sai myös Kekkonen. Tannerin suvun suhde UKK:hon oli vaikea.
– Kyllähän isäni ja hänen kaksi veljeään ja viisi sisartaan olivat hyvästä syystä hyvin kekkosvastaista väkeä. Ainainen isän demonisointi oli mautonta ja hyvin epäoikeudenmukaista. Väinö Tannerilla oli henkilökohtaisesti syytä olla Kekkoselle vihainen. Tanner piti Kekkosta täysverinenä opportunistina ja vallanhimossaan vaarallisena henkilönä, Riikka Tanner sanoo.
– He olivat vastakkaisilla puolilla rauhan tultua. Käsittääkseni isoisää eniten sapetti se, että sotasyyllisyystuomiolle ei joutunut talvisodan hyökkääjä Neuvostoliitto vaan pieni Suomi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001058279.html
Kekkonen älysi pysyä poissa hautajaisista, mutta kirjoitti Hesariin muistopuheen ihailemastaan Tannerista.
"kirjoitti Hesariin muistopuheen ihailemastaan Tannerista."
Kekkonen kirjoitti Tannerin 60v-puheen Hesariin. Ei muistopuhetta.
Nimenomaan noin. Tannerin hautajaisia "Timo" pakeni Lappiin, ettei olisi suututtanut rahoittajaansa Neuvostoliittoa. Mutta kuinka hän uskalsi Tannerin 60-vuotispäivien yhteydessä ylistää Tanneria noin vuolaasti?
>>Mutta kuinka hän uskalsi Tannerin 60-vuotispäivien yhteydessä ylistää Tanneria noin vuolaasti? <<
Miksi ei olisi uskaltanut? Mitä hän olisi pelännyt tai arkaillut?
>>Käsittääkseni isoisää eniten sapetti se, että sotasyyllisyystuomiolle ei joutunut talvisodan hyökkääjä Neuvostoliitto vaan pieni Suomi.<<
Sapettihan se kaikkia, mutta tuskin Väinö Tannerkaan kuvitteli, että Suomi olisi voinut vastustaa Neuvostoliiton, Isolle-Britannian ja Yhdysvaltojen näkemystä.
Tuskinpa Yhdysvallat oli sodassa Suomen kannsa, ei kait siis rauhassakaan?
"Mitä hän olisi pelännyt tai arkaillut?"
Niin, Tannerhan täytti 60v ennen Kekin takinkääntöä.
Takinkäännön jälkeenhän Kekki alkoi pelätä ja arkailla. Kalevi sorsa on muunmuassa sanonut, ettäKekki meni täysin tolaltaan, jos Kremlistä ei oltu Kekkiin viikottain yhteydessä. Kekki luuli silloin toimineensa väärin ja NL:n aikovan vaihtaa Suomen tasavallan presidentin. Aika kuvaavaa.
Jatkosota alkoi sillä, että saksalaispommikoneet nousivat Suomen alueelta pommittamaan Neuvostoliittoa. Tai, jos ei alkanut siitä, niin siitä huolimatta saksalaispommikoneet niin tekivät. Minusta olisi ollut kummallista, jos puna-armeija ei olisi reagoinut asiaan hyökkäämällä Suomeen. Olisiko heidän tullut odottaa saksalaisten pommitusten alla, että suomalaiset hyökkäävät rajan yli? Siinä on taas kaunisteltu Suomen sotahistoriaa, että oikein uljaalta näyttäisi.
Yhdysvallat ei ollut virallisesti sodassa Suomea vastaan, mutta soti liittoutuneiden puolella ja sodan loppupuolella Roosevelt, Stalin ja Churchill määrittelivät jokaisen sodassa mukana olleen maan kohtalon.
Englanti julisti Suomelle jopa sodan.
Ei meillä ole mitään anteeksi pyydeltävää Jatkosodan suhteen. Omiamme olimme takaisin hakemassa.
Varmasti Kekkonen salaa ihaili Tanneria tämän suoraselkäisyyden vuoksi. Varsinkin kun itse oli antanut "pirulle" koko käden.
Olkoon niin. Mutta miksi sitä ei sitten suoraan sanota? Sinäkin myönnät tuossa, että menetettyjä alueita lähdettiin takaisin hakemaan. Ja Suomi saatiin näyttämään uhrilta, kun se odotti, että NL ylittää rajan. Saksalaisten ylitettyä sen toiseen suuntaan jo aiemmin, Suomen maaperää hyväksikäyttäen. Ja jos oikein muistan, NL:n pelkona oli jo ennen talvisotaa, että Saksa tulee käyttämään Suomen maaperää hyödykseen NL:a vastaan. Oliko paljonkaan väärässä?
ps, NL ei anteeksipyytelyjä edes kaivannut, sotakorvaukset riitti ihan hyvin:)
Viisasta taktiikkaahan tuo oli. Et kai väitä että Ryssällä olisi ollut joku oikeutuksen tapainen Talvisotaan? Oikeastaan 1941 olisi pitänyt hyökätä aggressiivisemmin kuten mm. Talvela vaati ja kurittaa kunnolla Ryssää.
Ei tietenkään mitään oikeutusta. Enempää kuin Saksalla hyökätä Puolaan.
Mutta enemmän pohdiskelinkin jatkosotaa ja sen alkamista, samoin kuin sitä, kuinka Göbbells ohjeisti Suomea talvisodan rauhassa antamaan kaiken, mitä pyydetään, koska ne tultaisiin ottamaan Saksan avustuksella takaisin korkojen kera.
Ja siihen toimeen alettiin Luftwaffen koneiden noustessa ilmaan Suomen maaperältä. Ja se toimi loppui siihen, kun saksalaisia häädettiin Suomen maaperältä. Savuavia raunioita vain jäi muistoksi aseveljeydestä. Ja sotakorvaukset.
Ryssä olisi joka tapauksessa aloittanut jatkosodan. Nyt saimme edun ja pystyimme pitämään asemamme aina kesään 1944 saakka. Ehkä Mannerheim teki virheen kun ei hyökännyt Leningradiin yhdessä saksalaisten kanssa?
Voidaan ehkä jopa sanoa että asiallisesti ottaen emme aloittaneet jatkosotaa.
Natsihunneja kuritettiin lopulta oikein kunnolla.
"Voidaan ehkä jopa sanoa että asiallisesti ottaen emme aloittaneet jatkosotaa. "
Ihan miten haluat sanoa. Oman sanottavani sain jo mielestäni tarpeeksi selkeästi sanottua aiheesta.
"Ryssä olisi joka tapauksessa aloittanut jatkosodan"
Kannattaisi Suomen nytkin pyrkiä mahdollisimman pian aloittamaan sota, että varmasti ehtisi taas ensin. Hyökkäys on paras puolustus.
Keukeukeu
Jotenkin tuntuu, että Suomi oli natsiohjeistuksessa se hyödyllinen idiootti.
Ja nykyään Suomi on USA-johtoisen NATOn ohjeistuksessa hyödyllinen idiootti.
Väite siitä, että ryssä olisi joka tapauksessa aloittanut jatkosodan, on kyllä melko lailla hatusta vedetty spekulaatio. Moni seikka puhuu pikemminkin sen puolesta, ettei se olisi aloittanut.
Tässä on ensin huomattava se, että Venäjällä oli tarkoitus vallata Suomi vuonna 1940. Se kävi asiasta neuvonpitoa Saksan kanssa, mutta Hitler sanoi Molotoville silloin "Nein". Jos olisi sanonat, että vallatkaa vaan, niin siinä tapauksessa Venäjä olisi varmasti aloittanut jatkosodan edellyttäen, että olisimme panneet hanttiin.
Kun Hitler sanoi, että ei käy, se muutti tilanteen. Sen jälkeen Stalinin pasmat menivät ehkä Suomen suhteen sekaisin, jos ja kun hän piti varmana, että Saksa jossain vaiheessa hyökkäisi Venäjälle. Neukkujen etu ei varmaankaan ollut, että se joutuisi taisteluihin laajalla rintamalla. Saksa taas halusi Suomenkin mukaan juuri siksi, että rintama olisi laaja ja se sitoisi venäläisten joukkoja. Näin ollen Stalinin intressissä olisi ollut suurella todennäköisyydellä pitää edes Suomen lohko rauhoitettuna. Neukuilla oli kokemusta siitä, että suomalaiset eivät antautuisi ihan vapaaehtoisesti. Siinä olisi voinut kuolla paljon venäläisiä ja lisäksi Suomeen olisi sitoutunut venäläisiä joukkoja. Se ei olisi ollut NL:n etu.
Tämä sama logiikka puri myös sodan loppuvaiheissa. NL halusi myös rauhaa Suomen kanssa vapauttaakseen joukkonsa iskuun Saksaa vastaan. Tämä kertoo siitä, että Suomi oli Venäjän silmissä täysin toissijainen kohde. Stalin suoritti priorisointia ja se oli meidän etumme. Me siis hyödyimme siitä, että Stalin oli sotastrategisesti järjissään, vaikka ehkä muuten oli vähintään puolihullu.
Siinä olisi vain ollut se mahdollisuus että olisimme joutuneet Saksan miehittämäksi mikäli emme olisi lähteneet jatkosotaan.
Stalin ylisti Leniniä ja laittoi Leninin hoitolaitokseen. Tiedetään kuka NL:ää johti kyseisen hoitoreissun jälkeen.
Tanner oli sodan jälkeen omaksutun idänpolitiikan, Paasikiven-Kekkosen linjan ankara vastustaja, eikä Kekkonen poliitikkona nauttinut sanottavasti Tannerin luottamusta. Miesten välinen eripura ulottui alun perin jo jatkosodan loppuvuosiin, jolloin Kekkonen aloitti ulkopoliittisen uudelleenorientoitumisensa. Kekkosen ja Tannerin välisestä kaunasta kertoo jotain se, että Tannerin kuoltua vuonna 1966 Kekkonen jätti osallistumatta hänen hautajaisiinsa hiihtomatkan vuoksi. Pitkän linjan parlamentaarikon
siunaustilaisuudessa tasavallan presidenttiä edustivat ainoastaan adjutantti ja seppele.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Väinö_Tanner
-
Kekkonen ihaili Tanneria niin paljon, että lähetti "adjunttinsa" sinne hautajaisiin seppeleen kera.
http://ra.fi/GNqz
Linkittäkää noin.
Väinö Tanner ei ollutkaan jokakelin mies.
Pitää erottaa Paasikiven linja jota Tanner ja Asevelisosialistit kannattivat. Sekä Paasikiven-Kekkosen "linja". Joka lähenteli maanpetturuutta.
Ryssien persettä lutkuttivat molemmat, vaikka toinen yritti esiintyä jonain kansallissankarina.
Tanner ei koskaan lutkuttanut Ryssän persettä!
Todisteena Tannerin suuresta ihailusta "Timo" Kekkosta muistettiin runsailla idän ihmeillä.
Neuvostoliiton Leninin kunniamerkki, Neuvostoliiton kansojen ystävyyden kunniamerkki, Neuvostoliiton Leninin rauhanpalkinto, Neuvostoliiton kultainen urheilun ansiomerkki, Pyhän Vladimirin ritarikunnan kunniamerkki.
http://www.hs.fi/m/muistot/a1364354331090
Ei Tannerin ihailusta JOHTUEN, vaan siitä HUOLIMATTA.
Tannerin hautajaisiin Kekkonen ei enää uskaltanut mennä.
Joo ei uskaltanut. Pelkäsi että Ryssä älähtää.
"Timo" sai myös kullatun Ladan Moskovan tuliaisina. Suomessa huomattiin että siitä puuttui ratti. Adjuntti keksi sitten että ei sitä rattia tarvita koska autoa ohjataan Moskovasta!
"Timo" kehoitti myös ansaitsemaan Ryssän luottamuksen päivittäin.
"Timo" kunnostautui myös kengänkiillottajana.
http://1.bp.blogspot.com/_uy4vuBbsXMk/SwLa-e_DhKI/AAAAAAAACGM/ee8EhZYRH2A/s1600/kas kas poika 001.jpg
1961 "Timo" alias "Kekki" joutui pyytämään apua Ryssältä tullakseen valituksi toiselle kaudelle.
"Timolla" oli luultavasti sormensa pelissä myös Sukselaisen hallituksen "ottopojissa" 1957.
"Timo" loukkaantui 1968 siitä että Virkkunen ja Vennamo saivat 99 valitsijamiestä eikä halunnut ehdolle 1974 normaaleissa vaaleissa.
Vaalitentteihin "Kekki" ei alentunut 1968 vastaehdokkaidensa kanssa. Kuten ei myöskään 1978 "vaaleissa". Tämänkin toiminnan "Suhani Juomi" selittää parhain päin.
Väinö Tanner.
60-vuotias.
Tuskin yksikään elossaoleva suomalainen voi yhdistää itseensä niin paljon suomalaisessa yhteiskunnassa suoritettua työtä neljän viime vuosikymmenen aikana kuin tänään 60 vuotta täyttävä toimitusjohtaja Väinö Tanner. Me voimme panna hänen rinnalleen ja edelleen miehiä, joiden saavutukset poliittisessa toiminnassa ovat näkyvämmät ja tunnustetummat kuin hänen, me voimme taloudelliselta alalta löytää nimiä, jotka ovat antaneet suuremman panoksen talouselämämme kehittymiselle kuin hän, yksinpä osuustoiminnankin alalta voimme tavata jonkun, jonka sarka siinä on yhtä hyvin muokattu kuin hänen. Mutta kukaan toinen ei kaikilla näillä aloilla ole suorittanut sitä työtä, mikä on suotu Väinö Tannerin suorittaa. Hän on elänyt alusta lähtien mukana kansanvaltaisen valtioelämämme eri vaiheissa, nähnyt sen valtavan heräämisen, työskennellyt sen hyväksi vaikeina Venäjän vallan aikoina, kokenut raskaiden vuosien 1917 ja 1918 takatalven, ollut mukana kohottamassa työväenluokan takaisin vaikuttavaksi tekijäksi suomalaiseen demokratiaan, taistellut sen tuhoon pyrkiviä voimia vastaan ja lopuksi opettanut koko Suomen kansan ymmärtämään järjestyneen työväestön arvon valtakunnallemme. Hän on työskennellyt osuustoimintaliikkeessä sen vaatimattomasta alusta lähtien ja yhtenä kaikkein ansiokkaimmista kohottanut sen voimaan, jonkalaista muualla maailmassa saadaan hakea. Hän on ollut mukana monella eri paikalla edistämässä Suomen taloudellista kehitystä ja ohjaamassa sen suuntaa. Lyhyesti sanoen: hän on suorittanut yhden elämän puitteissa monen miehen työn suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.
Mikä on ollut tämän paljon aikaansaavan miehen "salainen ase", jonka turvin hän on kyennyt niin tehokkaasti edistämään omikseen ottamiaan asioita? Hänen työntäyteinen elämänsä on todistus erinomaisesta lahjakkuudesta ja tarmosta, joka hakee vertojaan. Se on todistuksena täydellisestä antautumisesta niiden ihanteiden palvelukseen, jotka mies on itselleen omaksunut ja joiden hyväksi hän on päättänyt elämäntyönsä omistaa. Mutta sittenkin tarjoaa hänen omalaatuinen persoonallisuutensa parhaan selityksen siihen, miksi Väinö Tanner on se mies, mikä hän on ollut ja on.
Väinö Tannerissa on paljon sellaista, joka on suomalaisinta, mitä miehessä voi olla: hän on varma mielipiteissään, joskus itsepäisyyteen saakka, hän on rehellinen ja luotettava kannanotoissaan, hän on uskollinen asialleen ja tovereilleen, hän on realiteettinen mies, kylmä ja kovakin asioissaan, mutta lämmin ihmisenä, hän on humoristinen omalla jäyhällä tavallaan. Hän on rohkea mies, niin rohkea, että hän puolustaa omaa oikeuttaan, työväenluokan oikeuksia ja meidän yhteisiä oikeuksiamme, olivatpa vastassa mitkä voimat tahansa. Mutta Väinö Tannerissa on myös sellaista, jota meiltä suomalaisilta yleensä puuttuu: hän on etevä organisaattori ja hän on johtajaluonne.
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/11751/TMP.objres.3483.html?sequence=1
Demokratiassa voi olla vaarallista nimitellä miestä johtajaksi, mutta Tannerista sen voi sanoa. Hän on demokraattinen johtajatyyppi, likipitäen sen ihanne. Hän ei ole noussut johtajaksi kansankiihoittajana, hänen johtajapaikkansa on ikäänkuin tullut hänelle hänen ominaisuuksiensa vuoksi. Hän on johtaja asiantuntemuksensa, rohkeutensa ja luotettavuutensa ansiosta, hän on johtaja ilman suuria eleitä, siis siinäkin perinjuurin suomalainen tyyppi. Hän on tullut johtajaksi asioiden pakosta, häntä on tarvittu ja hän on ottanut tämän aseman vastaan. Ja hän osaa tehtävänsä. Hän tietää, että liike, jonka tulevaisuudesta hän tärkeältä osalta vastaa, voi menestyä ainoastaan yhtenäisenä ja ulospäin yksimielisenä. Johtajan seuraaminen on osoitus siitä joukkovoimasta, jonka avulla järjestynyt työväki on valloittanut itselleen aseman yhteiskunnassa. Mutta johtajanakin Tanner on "hyvin koulittu demokraatti", hänen omaa ajatustaan käyttääksemme, hän hyväksyy enemmistön kannan, vaikka olisi taistellut sitä vastaan, ja työskentelee sen voittoonviemiseksi. Mutta samaa demokraattista koulutusta hän vaatii toisiltakin.
Sanoimme, ettei Tanner ole saavuttanut asemaansa poliittisessa elämässä kansankiihoituksen avulla. Ja merkillistä tosiaan: hän ei ole hyvä puhuja sanan ulkonaisessa mielessä. Mutta hänen puheensa ovat sittenkin enemmän odotettuja ja enemmän huomattuja kuin kenenkään toisen nykypäivien poliitikon. Hänen puheessaan on vankkaa asiallisuutta, siinä on vakuuttavuutta ja siinä on huumoria. Hän on meidän harvoja "vapaasti puhumisen" taitajia. Hänellä on sanomisen halua ja sanomisen iloa, joskus niin paljon, että käytetyt ylisanat ovat jääneet moniksi kuukausiksi poliittisen kiistelyn makupaloiksi.
Väinö Tannerin toimintaa suomalaisessa yhteiskunnassa on johtanut pyrkimys vähäväkisen kansan taloudellisen ja valtiollisen aseman parantamiseen ja tietoisuus siitä, että se on mahdollista ainoastaan omien järjestöjen avulla. Hän on saattanut olla ahdasmielinen puoluemies taistellessaan puolueensa olemassaolon ja etujen puolesta vastustajia vastaan, mutta kun hän on joutunut asemaan, jossa hänen hoidettavanaan ovat olleet koko kansan asiat, on häneen saanut luottaa. Hyppäys kiivaasti arvostelevasta oppositiomiehestä hallitsevaksi ministeriksi on hänen kohdallaan ollut aina onnistunut, koska hänen vastuuntuntonsa ja persoonallinen rohkeutensa on ollut niin suuri, että hänellä on ollut varaa toimia sitä Tanneria vastaan, joka oli puhunut "mahdottomia" oppositiossa ollessaan.
Väinö Tannerin työ sosialidemokraattina ja työväenjohtajana on tullut oikeisiin mittasuhteisiin vasta viime aikoina, kun porvarillisissakin piireissä on opittu näkemään järjestyneen työväenliikkeen kansallinen merkitys. Työväenliikkeen nousu suvaituksi yhteiskunnassamme oli saavutus sekin, mutta sen tunnustaminen itsenäisyytemme, vapautemme ja kansanvaltamme elimelliseksi osaksi on vasta saattanut työväenliikkeen ja sen riveihin kuuluvan osan Suomen kansaa oikeaan asemaansa. Se on asettanut myös Väinö Tannerin työn työväenliikkeen voimakkaana johtajana ja oikealla tiellä pysyttäjänä oikeaan arvoonsa. Tannerin on kannattanut elää 60. vuosipäivänsä. Hän saa nähdä, kuinka sille työlle, jonka hän poliittisessa elämässä on suorittanut, annetaan vastustajienkin taholta tunnustus. Sivallukset, joita häneltä on saatu, unohdetaan, ja myönnetään, että hänen työnsä työväenliikkeessä on ollut paljon merkitsevä osa kansallisessa kehityksessämme. Väinö Tannerin on kannattanut elää näin pitkälle, niin että hän, monet kerrat vihatuin ja parjatuin mies, saa nähdä olevansa paitsi omiensa rakastama myös vastustajiensa arvostama ja kunnioittama.
Väinö Tanner, suomalainen valtiomies suomalaisen työväenliikkeen johdossa on eräs tae kansamme itsenäisyystahdon jatkuvasta säilymisestä ja lujittumisesta.
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/11751/TMP.objres.3483.html?sequence=1
Osa 2/2
"Väinö Tanner, suomalainen valtiomies suomalaisen työväenliikkeen johdossa on eräs tae kansamme itsenäisyystahdon jatkuvasta säilymisestä ja lujittumisesta."
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/11751/TMP.objres.3483.html?sequence=1
Iskikö Kekkoseen selektiivinen dementia sodan jälkeen?
Talvisodassa jopa komut oli rintamalla ryssää vastanpanemassa.
Jatkosota ei ollut niin selvä, jopa demareiden piirissä oli vastustusta, varsikin vanhan rajan ylittämisen jälkeen. Osa joukoistahan (vasemmistolaiset)jopa kieltäytyivät jatkamasta.
Tanneria tarvittiin pitämään demarit kurissa ja herrannuhteessa jatkamassa sotaa. Kekkonen oli sodan kannalla kuten muutkin, joten kannatti vähän kehuakin Tanneria demarijohtajana.
Suomen johtajanahan Tanner ei koskaan ollut.
Mistä sinä tiedät sen että pelkät vasemmistolaiset kieltäytyivät jatkamasta?
Talvisotaa ennen osa vasemmistolaisesti ajattelevista oli vapautettu asepalveluksessa juuri sen vuoksi, että heidän pelättiin toimivan NL:n pussiin. Sodan sytyttyä osa pantiin turvasäilöön, osa pakoili maan alla. Hertta Kuusinen ja Yrjö Leino esimerkiksi piileksivät Luhangassa Hertan äidin, eli Otto-Villen vaimon sukulaisten luona. Herttahan oli tullut agitoimaan kotimaahansa jo muutamaa vuotta aiemmin, mutta jäi kiinni ja oli vuosia vankilassa, päästen ennen Talvisotaa vapaaksi.
Jatkosotaan sitten koulutettin niitäkin, jotka olivat Talvisotaa ennen vapautettu. Osa punikeistakin päästettiin turvasäilöstä, ja liitettiin Pärmin pataljoonaan, rangaistusvangeista koottuun ryhmään. Joukko ryömäläisiä loikkasi heti vihollisen puolelle, osa pakeni omien puolelle, jäljelle jäänyt osa taisteli varsin kelvollisesti, vaikka heitettiinkin aina pahimpiin paikkoihin. Edellä mainittu Leino pakeni jo junasta matkalla rinamalle. Sittemmin hänestä tuli sisäministeri joka muutti Valpon punaiseksi.
Vanhan rajan ylityksen jälkeen vasemmistolaisesti ajattelevien karkuruus kasvoi, etenkin Itä-Karjalassa jossa hyökkäyssotaa jatkettiin pidempään kuin Kannaksella. Uudelleen karkuruus ryöpsähti kesän -44 taisteluiden aikana.
Puhut nyt Kommunisteista. Ei koko Vasemmistosta.
"Tanneria tarvittiin pitämään demarit kurissa ja herrannuhteessa jatkamassa sotaa. Kekkonen oli sodan kannalla kuten muutkin..."
Kukas se sai Maalaisliittolaiset pysymään kurissa ja herrannuhteessa jatkamassa sotaa?
Isänmaallisuus koti, uskonto ja isänmaa. Parhaiten kai ryssä ja oman kodin ja maatilan menetyksen pelko. Rikkaat olisivat saaneet ainakin osan omaisuudestaan siirrettyä ulkomaille maatiloja ei.
Paitsi eräs maalaisliittolainen poliitikko siirtyi myöhemmin rauhanoppositioon mikä oli tosiasiassa vihollisen hyväksi toimimista. Ettei totuus unohtuisi.
Rauhanopposition ytimen muodostivat demarit ja RKP:läiset. Muuan K.A. Fagerholm esimerkiksi toimi paljon Kekkosta aktiivisemmin trauhanoppositiossa
Fagerholm hoiperteli tuolloin. Tämän on Lehtinenkin todennut. Mutta 1948-1950 hän oli silkkaa timanttia. Onko se Kekin takinkääntö niin kova paikka että pitää puhe aina kääntää muualle?
Saksalaisten häviö sodassa oli selvää jo -43. Oli selvää että kaikki Suomen johtomiehet alkoivat miettiä mitä siitä seuraa, rauha vai miehitys.
Miksi se Fagerholmin ja muiden demarien rauhantoiminta on niin vaikea asia sinulle?
Tannerhan ei mielipiteitään muuttanut vallitsevia olosuhteita vastaaviksi ja hajotti sillä toiminnallaan SDP:n. Edes kaksi hävittyä sotaa ja liittoutuneiden päätös Suomen kuulumisesta NL:n etupiiriin ei muuttanut tuon jääräpään mielipidettä.
Tiedätkö edes sitä mitä kylmän sodan aikana suurvallan etupiiriin kuuluminen oikeasti tarkoitti?
Sitä ettei Yhdysvallat olisi paskaakaan nakannut jos Ryssä olisi hyökännyt Suomeen toki niin. Noin niinkuin teoriassa. Mitä olisi tapahtunut on toinen juttu. Mutta siitä ei ole kysymys. Vaan siitä että Paasikiven passiivisen vastarinnan linjalta lipsuttiin Kekkosen myöntyväisyyslinjalle.
Miten niin vaikea asia. Ainahan olen myöntänyt tuon Fagerholmin horjumisen. Joillekin tuntuu olevan vain ylitsepääsemätön asia Kekkosen takinkääntö.
Ja kannattaa muistaa että nuo vuodet 1948-1950 olivat ne ratkaisevimmat. Ryssä lopetti pahimman painostuksensa kun ei annettu periksi.
Ei ole, sehän on selvää historiaa. Se tuntuu olevan tärkeä asia vain sinulle.
On hyvä muistaa myös Paasikiven toiminta. Talvisodan neuvotteluissa hä vaati hallitusta myöntymään Stalinin vaatimuksiin. Kuten MR -sopimuksesta tiedämme nyt se olisi johtanut Suomen miehitykseen. Jatkosodan alussa hän oli kovin innoissaan sodan kannattajana, niin vain kääntyi hänenkin mielipiteensä.
Tuosta Fagerholmin hallituksesta et ole koskaan pystynyt kertomaan mitä se teki sellaista joka olisi lopettanut painostuksen. Se painostus kun jatkui Gorban aikaan asti. Vielä Koivistokin oli suomettumisen toteuttaja. loppu tili vasta neukkulan romahdettua.
Olet pelkkä saman asian jankkaaja aivan stallari tyyliin, mikään tosiasia ei horjuta sinua Lehtisen viitoittamalta tieltä. Stallarit ovat vieläkin uskollisia Moskovalle.
Suomettumisen viimeinen ja ehkä rumin näytös oli kun Koivisto esteli Viron itsenäistymistä. Varmaan neuvonantajansa KGB Vladimirovin käskystä
Unohdit Väyrysen kyseisessä asiassa. Sitäpaitsi Väyrynen tulee mieleen muistakin yhteyksistä, kun Vladimirov mainitaan.
Koiviston ei kyllä tasavallan presidenttinä sopinutkaan ottaa kovin jyrkkää kantaa, mutta Väyrynenhän saattoi vastustaa ihan vapaasti ja väyrysmäisesti Viron itsenäistymispuuhia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903189261220_uu.shtml
Television uutisissa Baltic Star:n Suomeen tuomien mielenosoittajien varapuheenjohtaja perusteli mielenosoitustaan. Hän sanoi mielenosoituksella annettavan tukea Viron, Liettuan ja Latvian vapaustaistelulle ja että he puolustavat myös suomalaista veljeskansaa. En ole huomannut, että Suomesta olisi pyydetty näiden matkalaisten tukea itsellemme minkäänlaisissa asioissa.
Suomen lain ja poliittisien johtajien avaruutta osoitti se, että tämä provokatoorinen mielenosoitus saatiin Suomessa järjestää. Arvelen jokaisen tv-uutisten katsojan ymmärtäneen mielenosoittajien tarkoitusperät ja asettaneen ne omaan sarjaansa.
Mielenosoituksen suomalaisena järjestäjänä ja luvan hakijana toimi eräs SMP:n kunnallisvaalilistoilta valittu kunnanvaltuutettu. SMP:n edustajat sanoutuivat tästä henkilöstä erilleen ja selittivät hänen olevan puolueen ulkopuolisen. Vaalien jälkeen kyllä kai tämänkin "sitoutumattoman" äänet ja valtuustopaikka laskettiin SMP:lle annetuksi äänestäjien tueksi. Mielenosoittajien teemoista ja asenteista paistoi paitsi välinpitämättömyys sodan jälkeisen Euroopan todellisuudelle niin myös halu muuttaa Neuvostoliitossa vallitsevaa järjestelmää. Kumpikaan teemoista ei sovi suomalaiseen poliittiseen linjaan. Eräs ETYK-prosessin kulmakivistä on sodanjälkeisen tilanteen tunnustaminen. Toinen Suomen linjaan liittyvä erityispiirre on se, että me emme lausu mielipidettämme meihin ystävällisissä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista.
En tiedä olisivatko mielenosoitusluvan hakijat olleet yhtä lailla innokkaita jos laivalastillinen eri Neuvostotasavaltojen kommunisteja olisi tullut tänne ja muihin Pohjoismaihin antamaan tukea Pohjoismaiden "vapauttamiselle".
Monet Suomessakin veljeskansojemme asioista huolta kantavat näkevät aiheensa huoleen Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmässä. Minusta paljon parempaa veljeskansojen yhteistyötä on esimerkiksi se työ, jota sadat kielen tutkijat tekevät parhaillaan Komin Neuvostotasavallassa suomalais-ugrilaisten kielten parissa. Myös Tallinnan valtava laulufestivaali osoitti juuri, että Neuvostovirossa vallitsee voimakas kansallinen kulttuuri. Eikä veljeskansojen monituhatvuotisessa historiassa kapitalismin ja sosialismin välinen ero ole merkitsevä.
Minua harmitti, että joku tanskalainen ns. pakolainen tuli tänne sanomaan, että hän puolustaa suomalaista veljeskansaansa ja samaan hengenvetoon puhuu jostakin taistelusta Neuvostoliiton sisällä. Kaiken lisäksi he järjestivät laittoman mielenosoituksen Neuvostoliiton lähetystön vieressä.
Muistan, kun rikollista mainetta saanut herra Roosna pakeni kotimaastaan. Muistaakseni neuvostoliittolaiset lähteet mainitsivat kyseessä olevan huliganismiin ja pikkurikoksiin taipuvaisen henkilön. Pohjolassa hänen pakonsa nähtiin poliittisena mielenosoituksena. Nyt hän ryösti Suomessa ja sanoi tarkoituksenaan olevan auttaa muita "pakolaisia".
Nyt nämä pakolaiset, jotka pääosin ovat toisen ja kolmannen polven amerikkalaisia, sanoivat tulevansa tukemaan suomalaisia. Olisi ollut parempi, että olisivat jääneet tulematta.
Aivan oma lukuunsa on se, että parituhatta helsinkiläistä antoi tukensa provokaatiolle osallistumalla mielenosoituskokoukseen.
Matti Vanhanen Suomenmaa-lehdessä 30.7.1985
Salminen Juhani "Kemi 1949-Suomen kohtalon ratkaisu" loppuyhteenveto s 317. Olen varmaan sataan kertaan laittanut sinulle tämän lähteen tuosta Ryssän painostuksesta ja Fagerholmin hallituksesta. Minkä minä sille voin jos et osaa lukea. Kommunistien vallankaappaushankkeet olivat Ryssän masinoimia. Mitä johtopäätöksiä voidaan tehdä siitä että Kekkonen/Maalaisliitto keskusteli Kommunistien ja Ryssän kanssa 1948 Fagerholmin hallituksen kaatamisesta. Stalinisteja totta tosiaan ovat Kekkoskultin vaalijat yksisilmäisyydessään.
Eli Kekkosen toiminta oli reaalipolitiikkaa mutta Koiviston toiminta suomettumista. Eli kritisoit Koivistoa siitä mistä ylistät Kekkosta!
Jukka Tarkan kirjassa "Karhun Kainalossa" oli sellainen tieto että Kekkonen olisi 1970-luvulla Karjalan vastineeksi mm. luvannut kansanedustajien määrän puolittamista Ryssälle!
Tuolloisessa poliittisessa tilanteessa Koiviston toiminta meni jo pahasti ylivarovaisuuden puolelle.
Entäs se kun Kekkonen kehoitti ansaitsemaan Ryssän luottamuksen päivittäin?
Viron itsenäisyysvaiheessa Neuvostoliiton luottamus Suomeen ei enää olisi kärsinyt, vaikka presidentti olisi tulevaa kehitystä tukenutkin.
Olette te Kepulaiset aika vekkuleita kun kaiken käännätte aina päinvastoin.
Mikä tuossa meni päinvastoin?
Annetaan olla. Saat luovutusvoiton tästä erästä.
Suksi Sinä MunakarvaJombe vittuun tuon "päivittäisen luottamuksesi". Mistä olet typerään kaaliisi moista haalinut?
Pidä sinä runkkari turpasi kiinni. Noottikriisin yhteydessä "Timo" tällaista laukoi.
Paasikivi sanoo erehtyneensä politiikassa vain kerran. Se kerta oli 1918. Kuningaskuntaa ajaessaan hänestä ei olisi tullut presidenttiä... :-D
Oikesti Paasikivi olikin todellinen opportunisti ja politiikan hyrrä. Tuo Suomen ruotsalainen "helvetinkivi" os. Hellsten oli pakkoruotsittaja pahimmasta päästä ja juuri hän ajoi Maanhankintalakiin kielipykälän $ 92 jolla rantahurrrien "pyhä ruotsalainen maa" säästyi "rysssiltä", kuten rantahurrrit evakoita yleisesti nimittelivät.
Realistisena Vanhasuomalaisena myöntyväisyysmiehenä
J.K.Paasikivi ehti elämänsä aikana kannattaa Tsaarin Venäjää, ( Bobrikov nimitti J.K.P.:n Suuriruhtinaskunnan ylitaloustirehtööriksikin )
Keisarin Saksaa, ( kuningashanke, joka samalla olisi merkinnyt kaksikamarista eduskuntaa )
Hitlerin Saksaa ( mm. Leningradin valtauspuhe )
ja Stalinin Neuvostoliittoa ( suomalaiset ovat tyhmää kansaa, eivät ymmärrä )
Alli Paasikivi, sihteeri Suomen pankista ja jonka Juho-Kusti otti pankista lähtiessään, oli niin sairaan nuuka että poistatti kauppahallissa kalojen päätkin ennen punnitusta. Torikauppiaat naureskeli hänelle ihan yleisesti.
Tuollainen käytös oli ehkä enemmänkin herraskaisuuden merkki. Tuohon aikaan nimittäin oli - ja on pitkälti vieläkin - tavallista, että kalanpäät keitetään mukana, kun valmistetaan kalasoppaa. Tai jos talossa on kissa tai koira, päät syötetään niille, jolloin säästetään näiden muusta murkinasta. En tiedä, oliko Paasikivillä kissoja ja koiria.
Alli oli pelkkä konekirjoittaja pankista. Kaukana herraskaisesta. Kusti otti muistelmien kirjoittajaksi "kaukantekijäisiä" lähtiessään...
Suutarin tyttö...
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Alli_Paasikivi
Artikkelissa puhuttiin kenkäkauppiaasta, eikä siinä mainittu, että Andreas Hildén olisi itse niitä kenkiä valmistanut.
Vaikka Helismaan lauluista yleensä kovasti pidänkin "Suutarin tyttären pihalla" on niistä kyllä mielestäni ärsyttävimmästä päästä. Yhdyn Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon näkemykseen.
Kalle Lehmus oli vaikutusvaltainen sosialidemokraatti, joka toimi sotien aikana everstin arvoisena Päämajan tiedoituslaitoksen – tuo oli nimi – johtajana. Hän oli myös Mannerheimin luotettu. Hän kertoo Ryti-Ribbentrop sopimuksen kuohuttaneen hetken myös sosialidemokraattien eduskuntaryhmän kokousta. Vaadittiin sosialidemokraattien eroamista hallituksesta. Silloin Väinö Tanner käytti seuraavan, lyhyen puheenvuoron: ”Jos haluatte pelastaa MINUT, niin äänestäkää sosialidemokraatit pois hallituksesta. Mutta jos haluatte pelastaa MAAN, niin äänestäkää siten, että meidän on hallituksessa vielä pysyttävä”.
Eduskuntaryhmä päätti yksimielisesti, että puolue pysyy vielä hallituksessa.
Lehmus toteaa: ”Ryti uhrasi tietoisesti itsensä maan pelastamiseksi. Tanner uhrautui samalla tavalla tietoisesti turvatakseen uusien rauhankosketusten mahdollisuuden sen jälkeen kun sotilaallinen tilanne oli onnistuttu vakiinnuttamaan ja romahduksen uhka torjumaan”.
Ihmistä ei juuri voi kohdata suurempi vääryys, kuin se ”palkka”– sotasyyllisyystuomio – jonka Ryti ja Tanner saivat uhrautumisestaan. Heidän kokemaansa vääryyttä korostaa se, että heidän tuomitsemistaan johti mies, joka piti maanpetoksena sitä, että Ryti uhrasi itsensä vihollisen torjumiseksi, ja tuo mies olisi ollut valmis vielä neljä vuotta myöhemmin alistamaan meidät Neuvostoliiton armoille ja siten mitätöimään niin Rytin, Tannerin kuin meille torjuntavoiton tuoneiden sotilaidenkin uhraukset.
Onpa tymäkkä keskustelu. Ammattilaiset asialla.
Tanneri, Kekkonen, kolmonen...jne
Pelasiko Kekkonen Kylmää Karhua koskaan?