Sovintoa vai puoskarointia

"Norjalainen teologi, informaatikko ja psykologi Gunnar Elstad on määritellyt sielunhoidon varsinaisen tarkoituksen olevan avun antamista ihmiselle, jotta hän pääsisi hyvään ja oikeaan suhteeseen Jumalaan, lähimmäisiinsä, itseensä ja luomakuntaan.
Elstadin mukaan tärkeintä kuitenkin on, että sielunhoito auttaa ihmistä pääsemään osalliseksi ikuisesta elämästä.
Sielunhoidon ja terapian suhteesta Elstad toteaa, että ne voivat yhdistyä, mutta ne ovat eri asioita. Hän varoittaa asioiden sekoittamisesta ja rajojen häivyttämisestä.

Elämän suhteen sovinnon riittävyyden määrittelee ihminen, Jumalan suhteen Jumalan sana. Kristillinen sielunhoitokenttä on tällä hetkellä vyyhti erilaisia ihmiskäsityksiä, uskonnollisuutta, (vaihtoehto)terveydenhuoltoa ja terapiaa.

On puoskareiden markkinat. Aiemmin ainakin äärilaidat saattoi erottaa: toisessa olivat kaiken maallisen hengellistäjät, toisessa kaiken hengellisen maallistajat. Nyt pakka on sekaisin ja vielä enemmän ihmiset.

Sovintoon pääseminen Jumalan ja elämän kanssa on vaihtunut psykologisoimiseen, menestysteologiaan ja sisäiseen parantumiseen. Viimemainitun juuret löytyvät synkretistisestä uskonnollisuudesta.
Outoa on, että monissa seurakunnissa ei enää kyseenalaisteta uusimpien villitysten, kuten Mindfulnessin ja joogan käyttöä tai edes yritetä peitellä niiden uskonnollisia taustoja.
Sillä ei ole enää väliä. Raamatun asema ja raamatullinen ihmiskuva on jo siinä määrin murtunut.

Jumalan sana on silti edelleen sama.
Sen mukaan ihminen ennen taivasta on parantumattomasti vajavainen ja syntinen. Täydellinen ihminen ja täydellinen Jumala, Jeesus Kristus, pelasti hänet taivaaseen ristinkuoleman hinnalla.
Ihmisestä ei vielä tule eheää eikä synnitöntä, eikä hän löydä jumaluutta sisimmästään, vaikka kuinka kaivaisi.
On aika palata utopioista reaalimaailmaan. Kristinuskon järisyttävä sanoma on, että Jeesus rakastaa syntisiä, etsii heitä kuin Paimen lampaitaan ja kutsuu luokseen, nostaa olalleen ja kantaa kodin lämpöön.
Mitä heikompi ihminen, sitä hellemmin hän sitä kohtelee. Hän peittää syntimme, pukee puhtauteensa ja ottaa päälleen likaisuutemme.

Joskus hän parantaa ja aina hän on läsnä vaivassa, silloinkin, kun emme saa tuntuvaa apua – kaikki on hänellä hyvin hallussa.

Hippokrates, lääketieteen isä, sanoi, että lääkärin tehtävänä on joskus parantaminen, usein lieventäminen, aina lohduttaminen. Jeesuksen tehtävä on saatella armahdettu syntinen taivaan iloon.
Sielunhoidon asia on auttaa vaivattu armon lähteelle."

http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/sovintoa-vai-puoskarointia/
11117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ja taasko se multinikki alias Dogmatikos, alias, evl, alias tuhannet muut nikit.

Eikö palstan moderaattori voisi jo puuttua tuohon kymmenillä eri nikeillä paasaamiseen?

Äänestä
  • Sinun multinnikkisi ei tätä ole laittanut, eikä koskaan laitttaisikaan. Koska tässäpuhutaan ASIAA, toisin kuin multinikkisi.

    Äänestä

  • Jospa ihan kommentoisit aihetta? Tämä oli aivan asiallinen aloitus.

    Äänestä

Aivan. Näyttäisi siltä, että new age jotenkin infiltroituu kristinuskoon sekä kirkoissa että vapaissa suunnissa.

Onkohan täällä jo parinkymmenen vuoden päästä jonkinlainen synkreettinen uskonto humanismilla höystettynä?

Äänestä
  • Senhän lisäksi ihmiset etsivät koko ajan "hyvää oloa" ja rakkautta ja rakkauden aaltoja, kokemuksellisuutta, jonkinlaista romanttista hömpötystä, ei suinkaan mitään kristinuskon epäitsekästä agape-rakkautta. Koko aika jossain tunteessa tai fiiliksessä oloa. Fiiliksen perusteella ratkaistaan mikä on Pyhä Henki, vaikka se ei olisi muuta kuin maailmanhenkeä. Mikä tuntuu kivalta, se on Jumalasta. Eikä meillä todellisuudessa mitään syntiä ole, olemme vain väärin ymmärrettyjä ressukoita tai hieman erehtyväisiä. Kaikenlaista kliffaa on kiva kuulla, ja puhe rististä on meille pahennus...Saati aito evankeliumin ilo. Lisäksi mammona on ehdoton jumalamme kaikkien muiden lisäksi.

    Äänestä

Hyvä kirjoitus. Kiitos.

Äänestä

Elstad tiivistää sielunhoidon mielestäni aika hyvin:

”…avun antamista ihmiselle, jotta hän pääsisi hyvään ja oikeaan suhteeseen Jumalaan, lähimmäisiinsä, itseensä ja luomakuntaan.”

”Sielunhoidon ja terapian suhteesta Elstad toteaa, että ne voivat yhdistyä, mutta ne ovat eri asioita. Hän varoittaa asioiden sekoittamisesta ja rajojen häivyttämisestä.”

Tuossa olisikin mielenkiintoinen keskustelun aihe, mikä on terapiaa ja mikä sielunhoitoa?

”Aiemmin ainakin äärilaidat saattoi erottaa: toisessa olivat kaiken maallisen hengellistäjät, toisessa kaiken hengellisen maallistajat.”

Kirjoittajan listaan lisäisin vielä erilaiset rukouskokoukset, joissa ”parannetaan” kaikenlaista.

”Ihmisestä ei vielä tule eheää eikä synnitöntä, eikä hän löydä jumaluutta sisimmästään, vaikka kuinka kaivaisi. On aika palata utopioista reaalimaailmaan.”
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/sovintoa-vai-puoskarointia/

Niin, miten tuo peilautuu tämän Raamatun kohdan kanssa?

Luuk. 17:21
eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä."

Äänestä

"Jumalan sana on silti edelleen sama."

Näyttää vain siltä, että yhä vähenevässä määrin Jumalan sana tulee lihaksi.

Ilmestyttyään kuolemansa jälkeen 11 opetuslapselleen Jeesus totesi heille (Mark. 16: 15-17):
"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotain kuolettavaa, se ei heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi".

Apt. 19: 2: "Saitteko Pyhän Hengen silloin kun tulitte uskoon?"
19:6: "Ja Kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päälloeen Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat".

Kun Jeesus totesi, että jos teillä olisi uskoa sinapin siemenenkään verran, niin jos sanoisitte tälle vuorelle: heittäydy mereen, se heittäytyisi.
Totesi myös, että olkaa täydelliset niin kuin Minun Isäni täydellinen on.

Kun Elstadin mukaan sielunhoidon varsinaisena tarkoituksena on avun antaminen ihmiselle, jotta hän pääsisi hyvään ja oikeaan suhteeseen Jumalaan, lähimmäisiinsä, itseensä ja luomakuntaan mainitsematta edes noihin liittyviä kriteerejä, niin Jumalan sanan valossa ko. sielunhoidon tavoitteet näyttävät melkoisen keveiltä.

.

Äänestä
  • "...mainitsematta edes noihin liittyviä kriteerejä..."

    Eli varsinainen asia ei ole kiinnostava vaan se, miten saada jaettua uskovat eri leireihin? Vai mitä ajat takaa?

    Äänestä

  • "mummomuori
    19.8.2016 6:24
    "...mainitsematta edes noihin liittyviä kriteerejä..."
    Eli varsinainen asia ei ole kiinnostava vaan se, miten saada jaettua uskovat eri leireihin? Vai mitä ajat takaa?"

    Kun teologi Elstadin mukaan kristillinen sielunhoitokenttä on tällä hetkellä vyyhti erilaisia ihmiskäsityksiä, uskonnollisuutta, (vaihtoehto)terveydenhuoltoa ja terapiaa, niin sen seurauksena vallalla on puoskareiden markkinat.

    Eli mikäli joku haluaa kirkon kautta etsiä ongelmiinsa ratkaisua Jumalan sanaan perehtyneen sielunhoitajan kanssa, niin teologi Elstadin mukaan heidän löytämisensä nykyään on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.

    Kirkolla on siis petraamisen paikka luetteloida teologi Elstadin kriteerit täyttävät sielunhoitajat sielunhoidosta itselleen apua etsiville.

    Äänestä

  • jeesusfani1 kirjoitti:

    "mummomuori

    ”…mikäli joku haluaa kirkon kautta etsiä ongelmiinsa ratkaisua…”

    Niin, tuo on varmaan seurakuntakohtaista? Kyllä sielunhoitajia löytyy. Eikä se ole este vaikka hänellä olisikin terapeutin (oikea) koulutus, kunhan vain hän itse tietää, ettei sekoita noita keskenään.

    Ja luonnollisesti sen itselleen sopivan löytäminen voi olla vaikeaa. Eihän kaikki persoonat sovi toisilleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

osuu.asian.ytimeen kirjoitti:

"Norjalainen teologi, informaatikko ja psykologi Gunnar Elstad on määritellyt sielunhoidon varsinaisen tarkoituksen olevan avun antamista ihmiselle, jotta hän pääsisi hyvään ja oikeaan suhteeseen Jumalaan, lähimmäisiinsä, itseensä ja luomakuntaan.
Elstadin mukaan tärkeintä kuitenkin on, että sielunhoito auttaa ihmistä pääsemään osalliseksi ikuisesta elämästä.
Sielunhoidon ja terapian suhteesta Elstad toteaa, että ne voivat yhdistyä, mutta ne ovat eri asioita. Hän varoittaa asioiden sekoittamisesta ja rajojen häivyttämisestä.

Elämän suhteen sovinnon riittävyyden määrittelee ihminen, Jumalan suhteen Jumalan sana. Kristillinen sielunhoitokenttä on tällä hetkellä vyyhti erilaisia ihmiskäsityksiä, uskonnollisuutta, (vaihtoehto)terveydenhuoltoa ja terapiaa.

On puoskareiden markkinat. Aiemmin ainakin äärilaidat saattoi erottaa: toisessa olivat kaiken maallisen hengellistäjät, toisessa kaiken hengellisen maallistajat. Nyt pakka on sekaisin ja vielä enemmän ihmiset.

Sovintoon pääseminen Jumalan ja elämän kanssa on vaihtunut psykologisoimiseen, menestysteologiaan ja sisäiseen parantumiseen. Viimemainitun juuret löytyvät synkretistisestä uskonnollisuudesta.
Outoa on, että monissa seurakunnissa ei enää kyseenalaisteta uusimpien villitysten, kuten Mindfulnessin ja joogan käyttöä tai edes yritetä peitellä niiden uskonnollisia taustoja.
Sillä ei ole enää väliä. Raamatun asema ja raamatullinen ihmiskuva on jo siinä määrin murtunut.

Jumalan sana on silti edelleen sama.
Sen mukaan ihminen ennen taivasta on parantumattomasti vajavainen ja syntinen. Täydellinen ihminen ja täydellinen Jumala, Jeesus Kristus, pelasti hänet taivaaseen ristinkuoleman hinnalla.
Ihmisestä ei vielä tule eheää eikä synnitöntä, eikä hän löydä jumaluutta sisimmästään, vaikka kuinka kaivaisi.
On aika palata utopioista reaalimaailmaan. Kristinuskon järisyttävä sanoma on, että Jeesus rakastaa syntisiä, etsii heitä kuin Paimen lampaitaan ja kutsuu luokseen, nostaa olalleen ja kantaa kodin lämpöön.
Mitä heikompi ihminen, sitä hellemmin hän sitä kohtelee. Hän peittää syntimme, pukee puhtauteensa ja ottaa päälleen likaisuutemme.

Joskus hän parantaa ja aina hän on läsnä vaivassa, silloinkin, kun emme saa tuntuvaa apua – kaikki on hänellä hyvin hallussa.

Hippokrates, lääketieteen isä, sanoi, että lääkärin tehtävänä on joskus parantaminen, usein lieventäminen, aina lohduttaminen. Jeesuksen tehtävä on saatella armahdettu syntinen taivaan iloon.
Sielunhoidon asia on auttaa vaivattu armon lähteelle."

http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/sovintoa-vai-puoskarointia/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu