Pietarilla oli vaimo

RiivaajienOppi

Ymmärtääkseni katolinen kirkko väittää, että Pietari oli ensimmäinen paavi. Mistä paavin ja katolisten pappien selibaattius oikein on saanut sitten alkunsa, koska Raamattu ei tällaista opetusta tue?

1. Kor. 9:5
Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?

1. Tim.4
1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
3 ja jotka kieltävät menemästä naimisiin...

8

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Semper-Virgo

      Piispojen selibaatti ja naimattomuus on osa luovuttamatonta apostolista traditiota ja uskoa. Pappien selibaatti taas on osa kirkon järjestystä, jonka sen paimenet ovat nähneet hyväksi ja hedelmälliseksi säätää keskiajalla ja säilyttää siitä edespäin.

      Joillakin apostoleilla (ja myös käännynnäisillä piispoilla) oli solmittu avioside ennen kuin Jeesus kutsui heidät. Avioliitto oli tuohon aikaan ennen muuta elatukseen, lisääntymiseen ja sukujen liittymiseen yhteen kiteytyvä asia, ei perustaltaan mikään romanttinen suhde. Kirkkoisät kertovat, että esim. Pietari eli ilman intiimiä avioelämää ja piti kuitenkin huolta siitä vastuustaan, jonka avioliitto yhteiskunnallisena asiana tuolloin asetti.

      Kirkko ei estä ketään solmimasta avioliittoa. Sitä varten on olemassa jopa avioliiton sakramentti. Kristinuskon syntyessä sen alkuvuosisatoina eli kristillisvaikutteisia liikeitä, jotka kielsivät jäseniltään avioliiton ja pitivät tämänpuoleista ml. seksuaalisuus pahana ja saastaisena asiana.

    • myönteinenasia

      Jeesus suositteli naimattomuutta niille, jotka omistautuvat taivasten valtakunnalle:

      Matt. 19:11. Mutta hän sanoi heille: "Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu.
      12. Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon."

    • PasiToivonen

      >>Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa...>>

      Minulla ei ole vaimoa. Olen siis matkalla helvettiin.

      • tervemenoa

        Kerro sitten perillä terveisiä koko pedofiilien paaviköörille...

        Matt.18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.


    • PietarinVaimoRukka

      Simon Kefa Bar-Jonalla taisi olla hyvä vaimokin kun pysyi Jehoshua Ha-Notzrin rinnalla siitä huolimatta että tämä paransi Kefan anopin kuume taudista. Ja Kefa pysyi loppuun asti vaimolleen uskollisena kun kuljetti tätä matkoillaan mukana. Ikäbää ettei traditio kerro oliko Kefalla omia lapsia.

    • PasiToivonen

      Terveisensä saavat:

      - Neitsyt Maria
      - Jeanne d'Arc
      - Abraham Lincoln

      ...sekä muut helvetin sadomasokistisista palveluista nauttivat.

      • HelinPalvojat

        Löytyyhän sieltä jumaltarustojen helvetistä kaikenlaista seuraa Augustinuksen helvettiharhoista kärsiville...

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Hel

        "Hel (Hell ja Hella) on skandinaavisessa mytologiassa alamaailman eli Helheimin jumalatar. Hän on Lokin ja jättiläinen Angrboðan nuorin lapsi sekä Fenris-suden ja käärme Jörmungandrin sisar [1]. Hel on vastuussa kulkutaudeista, sairauksista ja katastrofeista.

        Kun Odin sai tietää, että Lokilla on lapsia, hän karkotti heidät syrjäisiin paikkoihin. Helin Odin syöksi manalaan ja antoi hänelle tehtäväksi huolehtia kaikista vainajista, jotka olivat kuolleet tauteihin tai vanhuuteen [2]. Helheimin alapuolella sijaitsi Niflheim.

        Kristinuskon levitessä Skandinaviaan kristinuskon tuonpuoleinen alamaailma nimettiin Helin mukaan pohjoismaisissa kielissä (ruotsiksi ja norjaksi helvete, tanskaksi helvede, islanniksi helvíti ja suomeksi helvetti)."


    • alaelää

      Muslimit raiskaa lapsia päivittäin samoin juutalaiset jopa rabbit ja poikia mm.thaimaa on pikkupoikien prostituutio keskus . Eikö yhtään vaivaa se että hindut budhatkin käyttää vauvoja uskontorituaaleissaan . Kyllä Apostolit olivat tavallisia ihmisiä kunnes Jeesus tuli ihmiseksi heidän keskelleen ja muutti asioita . Naimattomuushan on yleistä . Onhan ihmisiä jotka huoraavat mutteivät avioidu koskaan sekä ihmisiä jotka avioituvat monia kertoja . Sitten muissa uskonnoissa sulttaanit joilla 200 vaimoa . Lapsivaimoja. Alaikäisiä. Romanian mustalaisilla 8-12 vuotiaita jo synnyttävätkin 13- vuotiaina. Naimattomat eivät kärsi synnytyskivuista eikä elatusmaksuista eikä heillä ole lapsia lapsenlapsiakaan. Jotkut vaan opiskelevat tekevät työtä eivätkä avioidu koskaan koska eivät ehdi. Jotkut ovat erakkotaiteilijoita elävät yksin. Nämä on valintoja ihmiset erilaisia . Antakaa nyt ihmisten elää omaa elämäänsä ja keskitytte itsekin elämään omaa elämäänne . Elinaika on lyhyt aika kuluu nopeasti miksi se pitää vietää kyttäämällä muita miten elää ??? Etsi elämä ja elä se.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2620
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      89
      1966
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1501
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      923
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe