NINA LEINONEN SATUILEE JÄLLEEN VENÄJÄSTÄ

Iltalehden natotrolli Nina Leinonen aloitti taas päivänsä valehtelemalla Venäjästä ja sen hallinnosta.Hänen koulutuksellaan ei kannattaisi pohtia vieraan valtioita asioita eikä varsinkaan provosoivaan ja väheksyvään sävyyn.Suomen hallinto on lähempänä jota voi arvostella.
222318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

onko linkkiä?

1Äänestä

Jos vertaa Suomen hallintoa minkä maan hallintoon tahansa, vaikka olisi minkälainen banaanivaltio, niin eipä Suomen hallinto kovin korkealle yllä. Suurin osa maista menee paremmuudessa ohi niin että heilahtaa, Venäjä mukaanlukien.

Äänestä

Iltalehden pölvästit venäjävihaiset purkaa vähälahjaista mieltään.Mutta missä on Torsti Siren ja Jessika "narkki"Aro?

Äänestä

Aika hassua teiltä, kun ette mitenkään koe juttua totuudenmukaiseksi, vaikka Vlad itse on tehnyt virkanimitykset, ei suinkaan IL-natotrollit.

Mv-"lehden" "toimittajat" aloittavat näemmä päivänsä pahoittamalla mielensä valtamediasta, vaikkei sillä koulutustasolla paljon kannattaisi päätään aukoa :D

Kyllä se on todellakin niin, että kaikki mv-uskovaiset ovat venäjämielisiä ja mv-"lehti" on toverin taskussa.

1Äänestä
  • MV-uskovaiset eivät ole edes venäjämielisiä, ovathan vaan joitain häirikköjä. Uskovat nettilehden yhteen "toimittajaan" ja muihin suomalaisiin häiriköihin, jotka lähettävät juttuja Iljalle.
    Ei tällä mv-lehdellä taida olla edes mitään Venäjä-yhteyksiä.

    Äänestä

Paljonpuhuvaa mv-"toimittajien" eli venäjätrollien maailmankuvasta on myös se, että jälleen aloitetaan nimenomaan naistoimittajan vaino.

1Äänestä

ja eikun uppia.

Trollit hiljenivät noin helposti kaalisopan ja mahorkan ääreen? :D

1Äänestä

Almamedia siis iltalehden kustantaja ja MTV3 on katkera siitä että saavat häädöt Pasilasta, osakkeet on laskeneet kuin lehmänhäntä ja joutuivat myymään ylihinnoitellun roskapoppikanava radio Novankin pois. Nyt turhautuneita heittelevät sontaa sinne tänne. MTV3 yrittää nyt Sanomien varjolla kiusata ennätysmäisen suosion saanutta espanjalaista laatujulkaisua. Kuunnelkaapa nauhoite tarkasti kenen asialla "lakimies" on.

http://mvlehti.net/2016/03/08/sanoma-media-finland-oy-yrittaa-painostaa-mvta/

Äänestä

Tämä Nina Leinonen kirjoittaa jatkuvasti surullisia tarinoita pakolaismiehistä. Uutisointi ei ole tasapuolista

Äänestä
  • Niin kirjoittaa. Ihme ämmä, Iltalehdessä on tasaiseen tahtiin juttua surullisista turvanetsijöistä, joita Suomi ei suostu elättämään ja majoittamaan. Toimittajan täytyy oikein haalia näitä juttuja. Ihme linja paskalehdellä

    Äänestä

Huh huh. Iltalehden Venäjä-asiantuntemus lepää tämän Leinosen varassa. Eipä kateeksi käy lehden päätoimittajas...

Äänestä

Veroparatiisiporvareiden ja ääroikeistotoimittajien, yhteinen intressi, näyttävät olevan ministereiden korruption ja veroparatiisivuotojen suojelemiset.

http://yle.fi/uutiset/3-9525109?origin=rss

Veroparatiisimersumainokset luontuvat Suomen medioilta - Muuhun niistä ei olekaan, Kansan Uutiset on poikkeus.

Äänestä

Päivärinta meni jatkamaan, Bilderbergin oppeja Ilta lehteen - Sama Vasemmistolle mariseminen jatkuu, porvarimedioissa.

http://yle.fi/uutiset/3-9525109?origin=rss


Suomessa toimittajat ajavat veroparatiisiporvareiden etuja - Suomen kansaa vastaan. Odotan innolla uutta aikaa, kun Vasemmisto on vallassa.

Äänestä
  • Sitä aikaa saatkin odotella hamaan ensi vuosisataan, jos silloinkaan.

    Äänestä

Verratkaapa nyt Iltalehden toimittajien Nina Leinonen ja Nina Järvenkylä (Jarvenkyla) juttuja Iltalehdestä!
Joka viikonloppu naurettavat säälijutut matupojista. Selvästikin sama henkilö nimien takana.

Äänestä
  • Teidät pitäisi saada maanpetturuudesta oikeuden eteen sovinistisiat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hölmötoimittaja kirjoitti:

Iltalehden natotrolli Nina Leinonen aloitti taas päivänsä valehtelemalla Venäjästä ja sen hallinnosta.Hänen koulutuksellaan ei kannattaisi pohtia vieraan valtioita asioita eikä varsinkaan provosoivaan ja väheksyvään sävyyn.Suomen hallinto on lähempänä jota voi arvostella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu