Porin kaupungin 53. kaupunginosan äveriäämpien kansalaisten kerrostaloalueella asuvana kansalaisena pyydän kaikkia niitä henkilöitä, kateellisia naapureita ja katkeroituneita demareita sekä kaikkia muitakin, juoppoja sekä perseaukisia pikkuvirkamiehiä, joiden omaa egoa tai henkilökohtaista psyykettä häiritsee alla mainittu suunnitelmani hakea Mercedes, Bemari, Skoda tai Audi Saksasta, Tampereelta tai Vammalasta omalla rahalla ja omalla ajalla, ottamaan minuun yhteyttä selvinpäin päiväsaikaan lauantaihin 30.10.2016 mennessä osoitteeseen Messinkatu 2 B 78 tai UMTS-kännykkään, jonka numeron saatte Porkan baaritiskiltä tai numerotiedustelusta. Valituksessa tulee ilmetä, millainen auto minulle riittäisi ja mistä se pitäisi ostaa ja milloin sitä saisi pestä ja imuroida, saako siinä olla ABS-jarruja ja Airpäkkejä.
Anteeksi vielä mahdottomasti kaikille ihmisille, kun on tullut tällainen ajatus, mutta lieventävänä asianhaarana on se, ettei pakkasella noihin ainakaan Saksan autoihin ei saa istuilämmitintä päälle, kun niitä ei kertakaikkiaan ole.
Parhaimmassa tapauksessa mulle voi tulla tästä egoilusta vaikka eturauhastulehdus tai muu paha pissavaiva, että yölläkin pitää ravata vessassa. Jopa impotenssia on joillekin kuulemma tullut.
Porissa, kateellisten kaupungissa, syksyyönä 16.10.2016
Jyrgen Alipallinivel
osoite yllä

Vastaukset 6
Vanhimmat
voititsie Vermoooos?
Onko tämä kuulutus nähtävillä Porinassa?
On se tuo naapurikateus ihmeellisen voimakas kiima. Ostimme uuden auton tasan vuosi sitten eikä eläkeläis naapuripariskunta pääse siitä järkytyksestä ohi vieläkään. Ohi kulkiessaan huutelevat "mistä rahat saitte" ja "vittuako automaattivaihteistoinen piti laittaa" ja "teillekin olisi luottanut fiesta"...
Hyvä idea pyytää lausunto etukäteen, että tulee naapureiden mielipide ajoissa esille!!!!!!!
Myös vanhat käytetyt autot herättävät kateutta. Henkilö joka omistaa 15 000 Fordin on kateellinen, kun hankit 6 000 euron Bemarin.
Tätä logiikkaa en tajua.
Tiedän ongelmasi. Itsellä alla vaatimaton Mercedes vm. 2002. Arvo noin 6000 euroa. Jostain syystä se provosoi ja kerää huomiota enemmän kuin uusi 40 000 euron VW Passat tai saman hintainen Avensis.
Porilaista ei siis kiinnosta, laittaako joku 40 000 euroa autoon, mutta kun ajat BMW:llä tai Mersulla, tulee vähän pahaa katsetta ja ehkä jopa naapurikateutta vaikka auton arvo oli alle puolet uuden mopoauton hinnasta.
Tätä porilaisen kateuden logiikka en vielä ole ymmärtänyt. Jos se 6000 euron Mersu kismittää, niin käy ostamassa oma. Kuka käski ajaa jollain 20 000 euron Corollalla?
Naapuripariskunta kävelee ...muikkeli kaiottaa: "Kaupungin työntekijöitä...miten varaa ostaa auto..."