Eräs adventistipastori sanoi minulle, että eri kirkkokunnat ovat hänen mielestään vain rikkaus eikä missään nimessä huono asia. Allekirjoitatteko tämän? Minä en allekirjoita kun en näe miten se olisi rikkautta.
Rikastusta
rikastus
896
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En ymmärrä aloitustasi. Millä tavalla rikkautena? Jos monta on kerran enemmän kuin yksi, niin voihan tuo pitää paikaansakin.
Ei se mitään vaikket ymmärtänytkään kysymystä, olen varma että monelle muulle kuitenkin avautuu joten stay tuned ja seuraa vastauksia.
Hei-
Uskonpuhdistusliikkeet ovat tietynlainen "rikkaus" ollut tietenkin evankeliumin työssä; Ilm 14:6-13.
Lutherin 1400-1500 luvun vaihteessa alkanut työ jatkui. Anglosaksinen, ja Amerikkalainenkin maaperä sai ensin uskonpuhdistuksen juuret.
Raamatusta alkoi löytymään "uutta tietoa" pitkän hengellisen taantuman jälkeen, ja tuo tieto oli evankeliumin Jeesus Kristus evankeliumin uskoa.
Raamatun "salaisuuksia" alkoi selvitä, ja tietoa kertyä. Tieto eri liikkeillä oli joiltakin kohdin erilaista, mutta aikaisemmin löytynyttä tietoa käytettiin hyväksi.
Näistä liikkeistä monet ovat löytäneet hengelliselle arvotoiminnalleen pohjan, alun ja perustan Herrassa Jeesuksessa.
Kaikissa näissä järjestöissä on ollut vilpittömiä totuuden etsijöitä yksilöinä, vilpittömyydessään Jumalan omia, -Jumalan kansaa.
Hyvää lukuisissa "lahkoissa" on tällä tavalla. Voidaan sanoa ettei yksikään seurannut alkuseurakuntaa suoraan, -keskiajan kirkkokaan, ja kaikki ovat tällä tavalla "lahkoja."
Keskiajan kirkko syntyi alkuseurakunnan sammumisen jälkeen. Viimeiset rippeet alkuseurakunnasta luopui alkuperäisestä uskostaan, ja teki myönnytykset maalliselle uskonnolliselle vallalle. Kirkko ja maallinen valta siis yhdistyi- ja olivat instituutioita yksin ja instituutio yhdessä. Vasta uskonpuhdistus ryhtyi puhdistamaan yhdistyneiden vallan aiheuttamia seurauksia, ja on tehnyt Jumalan kunnialle, Kristuksen kunnialle hyvää, ja synnyttänyt Raamatun kirjoituksien aidon hengellisen Kristus uskon. Vilpittömiä totuuden etsijöitä on ollut isossa kirkossakin yksilöinä, niin kuin kaikissa muissakin piirissä yksilöinä Jumalan kansaa yhdessä eri ryhmissä pyhittyneenä Jumalalle oman tietomääränsä mukaan.
Evankeliumi, Jeesus Kristus -Raamatun kirjoitukset ovat saavuttaneet näin yksilöitä maan päällä; Matt 28:18-20.
Lukuisissa erilaisissa hengellisessä järjestöissä on siis "rikkautensa."
Pimeän hengellisen keskiajan jälkeinen uskonpuhdistus mahdollisti Raamatun käännökset latinasta eri kielille. Kun joku vilpitön totuuden tutkija löysi Raamatusta uutta hengellistä valoa syntyi hänen ympärilleen kuulijakunta. Pienistä uskonpuhdistajien synnyttämistä ryhmistä on kasvanut maailmanlajuisisia hengellisiä liikkeitä ja kirkkoja. Joitakin uskonpuhdistajia ovat Pierre Valdes, Hieronymus, John Wycliff, Jan Hus, Martin Luther, Calvin Jean, Knox, Latimer, Melancthon, Zwingli ja Ellen G. White. “Uutta tietoa” löytyi Raamatusta ja tietoa ryhmien välillä rakentui päällekkäin.
Seitsemännen päivän Adventtikirkko oli uskonpuhdistusliikkeistä 1800- luvun uskonpuhdistuksen viimeisimpiä. Adventtikirkko on rekisteröty 1863. Adventtikirkolla olikin heti käytettävissään kaikki uskonpuhdistajien aikaisemmin löytämä totuuden valo, ja hengellinen vankka perusta.
Amerikassa oli maan perustuslain mukaan uskonnon vapaus. Amerikka oli otollinen hengelliselle herätykselle, ja uskon asioiden vuoksi kotimaastaan lähteneiden pakolaisien ja siirtolaisien vastaanottaja. Amerikan itäsataman ympärille syntyi paljon ko. hengellistä herätystä, ja useiden tänään globaalien hengellisten järjestöjen alku. Profetian Hengen lahjakin esiintyi ja oli auttamassa Adventtikirkon syntyä juurillaan; Apt 21:9, 1 Kor 12:10, -"profetian Henki" tuki kaikkea sitä Jeesus opetti; Ilm 19:10. (2 Piet 1:19-21, 1 Kor 14:1,3-5) Jumala on siunannut kaikkia uskonpuhdistusliikkeitä niiden hyvän vilpittömän pyrkimyksen vuoksi. Uskonpuhdistajat etsivät totuutta ja puhdasta Raamatun oppia.
Kaikki Jeesuksen lampaat eivät ole yhdessä laumassa; Joh 10:16, Ilm 14:6-12.
Vilpittömiä totuuden etsijöitä Jumalan omia on kaikissa protestanttisissa ja katolisissa piireissä yksilöinä. Nämä yksilöt etsivät totuutta vilpittömästi. Siellä missä on synti käynyt suureksi Ilm 18:4 kutsuu jättämään suuret synnit.
Ajan lopulla kristikunta jakaantuu kahteen osaan arvoiltaan selvemmin; Matt 7:15-23, 1-14, Ilm 13, Matt 7:15-23. Jeesus kokoaa lampaansa yhteen laumaansa. Tässä laumassa julistetaan lopunajan sanomaa, jossa on profetian Henki, eli Jeesus Kristus. “.........Jeesuksen todistajissa on profetian henki;” Ilm 19:10, joka tarkoittaa kaikkea sitä mitä Jeesus opetti.
“Jeesus vastasi: Minä olen tie totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani;” 14:6. “Joka uskoo minuun saa elää.” Joh 3:16.
Jumalan siunausta
Jari Laurila
keskustelija
Tavallaan ilmestysmajaa katsellaan eri puolilta ja kerrotaan, mitä nähdään.
Verrokkina Israelin leiriytyminen sukukunnittain sen Ilmestysmajan ympärille. Sama maja, mutta näkymät erinäköiset.
En allekirjoita.
Minä en allekirjoita sinun napapiiriteoriaasi.
Yhdentekenevää allekirjoitatko vai et.
Minulle on sinun napapiiriteoriasi yhdentekevää.