Kempeleläinen Lehto Group löi kovat luvut pöytään – osake hurjassa nousussa
Lehto Group-konserniin kuuluu Rakennusliike Lehto Oy, jonka yksi uusista projekteista on Zemppi- liikuntakeskuksen ja huoneistohotellin rakentamisen Kempeleeseen.

Talous 18.8.2016 14:23
Kaleva
Erinomaisen osavuosikatsauksen antaneen kempeleläisen rakennusalan yhtiö Lehto Groupin pörssikurssi on tänään ollut todellisessa nosteessa Helsingin pörssissä.
Lehto Groupin liikevaihto on jatkanut kovaa kasvua myös vuoden toisella neljänneksellä. Liikevaihto kasvoi noin 46 prosenttia vertailukaudesta 78,3 miljoonaan euroon.
Yhtiön liikevoitto nousi peräti kymmeneen miljoonaan euroon, kun vertailukaudella voitto oli 1,8 miljoonaa euroa.
Markkinat palkitsivat osavuosikatsauksen reilulla kurssinousulla: Torstai-iltapäivällä kurssi oli yli 13 prosentin nousussa.
"Montulle menijöistä on pulaa”
Kasvun johdosta yhtiö on pyrkii rekrytoimaan uutta työvoimaa. Asia nousi esille myös tämänpäiväisessä tulosinfossa.
”Ammattitaitoisesta työnjohdosta on kovaa kysyntää. Montulle menijöistä on pulaa”, toimitusjohtaja Hannu Lehto kertoi Kauppalehden mukaan.
Pääkonttoriaan Kempeleessä pitävä Lehto Group teki viime vuonna 275,6 miljoonan euron liikevaihdolla 27,2 miljoonan liikevoiton. Yritys on viimeisen vuoden aikana palkannut yli 100 uutta työntekijää.
Kempeleläisyhtiö listautui pörssiin keväällä. Listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"ei oe lEhtolla niemen kirjottajaa"
Oen pörssiasintujan sisaren hoitoapulainen ilkosillaann hieroen ja osaan termit?
Siunauksella
Kes.