Pohdiskelua

Ei ole moraali laskenut yhtään mihinkään laittomiin kun kuitenkin pärjää näinkin eikä kenenkään muukaan tarvi alkaa tekeen laittomuuksia. Sillon tällön tietenki kaljottelee ja käryttää sätkää.

Kerran sutaisin naapurin koiraa, kun ei ollut varaa naista ostaa. Hirveä morkkis seuraavana aamuna.

Kyllä joka päivä tehdään. Mutta sori siitä ei kerrota sulle.

Todella hyvä auhe pohdiskella! Luin ajatuksia kuittien saamattomuudesta liikkeissä. Se sai minut miettimään juuri moraalittomuuden seurauksia.
EPÄREHELLISYYS VIE SUOMEN ALAS, PERIKATOON!
Kiitos sen lisääntymisestä juuri niiden kautta, jotka eivät tunne maata omakseen ja halveksivat yhteiskuntaa. Se on tarttuva kuin epidemia.

Oma rikoslistani on piiiiitkä! Aloitin lapsena valehtelulla vanhemmilleni.
Nuorena aloin varastaa kaupoista. Sitä kesti ehkä vuoden, kun jäin kiinni.
Samaan aikaan kävin koulua ja sain maksaa sen itse. Kahviossa tuli varastettua
ollessani siellä töissä viikonloppuna. Ei kassasta, vaan jotain ruokaa.
Kiinni jääminen ei muuttanut, vaan se itsehalveksunta, josta tulin tietoiseksi.
Kiinni jäämisestä tuli piste. Halusin lopettaa, mutta en osannut yksin.
Ulkopuolinen apu auttoi. Sen jälkeen aloin löytää arvoja elämääni.
Aloin tuntea turvallisuutta ja samalla itsekunnioitukseni vahvistui.
Aikuistuttuani en saanut työtä, koska vaadin verojen maksua.
Olin klubeilla töissä. Rikkaat miehet eivät halunneet itse maksaa veroja ja
määrämiään maksuja työläisistä. He maksoivat suoraan käteen lantit.
Se sai minut halveksimaan koko systeemiä. Ilmoitin touhuista eteenpäin.
Asia korjattiin ja minulle sanottiin, että olen heille liian kallis. Että sana kiertää
nyt kaupungilla ja en enää saanut sillä alalla tehtävää. Olin ylpeä itsestäni.
Paikalta varastettiin, mutta vaikka minut yritettiin tehdä syylliseksi, niin
johtavat miehet eivät uskoneet, vaan todistivat puolestani.
En ole enää kotoa pois muuttaessani 19-vuotiaana toiminut epärehellisesti.
En hyväksy työtä, joka ei seuraa annettuja sääntöjä. Epäoikeudenmukaisia.
Niin ne koen monta kertaa, mutta kysymys on itsekunnioituksen ylläpitämisestä. Sääntöjä muutellaan koko ajan ja peli on likaista.
En käräyttele siksi toisia. En kanna heidän omaatuntoaan.
Olen kärsinyt nälkää. Huonekalut olivat aikoinaan kaupan laatikoita.
Mutta puhdas omatunto sai olon tuntumaan kuin koti olisi juhlasali.
Elämä tuntuu seuraavaan lakia - mitä annat, sitä saat kuin bumerangin.
Syy ja seuraus, jota kutsutaan karmaksi. Hyvää tai pahaa.
Siksi kehoitan kunnioittamaan omaa sisäistä oikeaa ja väärää, omaatuntoa.
Tässä oli minun kokemuksiani tähän asti.

Kyllähän toki näin on tullut tehtyä. Viime vuosikymmenellä pääsin työttömyydestä 3 kk:n työharjoitteluun työmarkkinatuella, jonka päälle maksettiin muistaakseni 8,5 euroa verotonta kulukorvausta/työpäivä. Työaika ei saanut olla kokoaikainen, vaan 30 tuntia viikossa.
Sovin kuitenkin työnantajan kanssa, että en tee 5 x 6 tunnin, vaan 4 x 7,5 tunnin päiviä. Joka viides kulukorvaus tuli siis ilman varsinaista perustetta. Jos nuo 13 viikkoa tuottivat jokainen 8,5 euroa, sain ylimääräistä rahaa yhteensä 110,5 euroa netto.

Perustelin toimintaani sillä, että toisin kuin moni muu työtön, jouduin käyttämään omaa autoa töissä käymiseen, ruokatauolla käymiseen ja päivän aikana eri työpisteiden välillä liikkumiseen. Ei voida kuitenkaan väittää, että olisin täysin oikein toiminut.