Lyömätön linja

Niinsanottu lyömätön linja missä miehiä kehotetaan pidättäytymään lyömästä naisia on saanut suuren suosion, varsinkin naisten keskuudessa.

Olen sitä mieltä, että lyöminen on kuitenkin vain seuraus tyytymättömyydestä.
Väkivalta voidaan karkeasti katekorioida eri asteisiin: Ensin tulee ilmeet, sitten verbaalinen, ja lopuksi fyysinen.
ja kaikki edellämainitut ovat seurausta siis tyytymättömyydestä tilanteeseen.
Joten lyöminenkin on oire jostakin.
Nykyisin yhteiskunnassa keskitytäänkin usein näkyvien ongelmien,ja oireiden poistamiseen,lakaisemiseen maton alle,
ja sillä onkin seuraus, että varsinainen ongelma pahenee.

Voidaankin päätellä, että kun miehet pidättäytyvät lyömisestä, ongelma vain siirtyy toisaalle ja kasvaa.

Jos todellakin halutaan poistaa väkivalta yhteiskunnasta on keskityttävä sen syihin, eikä seurauksiin.
13646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Joten lyöminenkin on oire jostakin."

Oire siitä, ettei osaa ratkaista ongelmia rationaalisena pidetyllä tavalla eikä hillitä itseään.

"Jos todellakin halutaan poistaa väkivalta yhteiskunnasta on keskityttävä sen syihin, eikä seurauksiin."

Siispä keskitytään syihin, keskitytään harjoittelemaan niitä itsehillinnän taitoja.

Äänestä

niin minun ukko olisi joka päivä sinisenä mustelmista.....

Äänestä
  • Mutta koska olet heikompi, niin tyydyt nalkuttamaan siis henkiseen väkivaltaan.

    Näinhän se on sekä fyysinen että henkinen väkivalta on seurausta tyytymättömyydestä ja se sukupuoli joka on useammin tyytymätön on siis väkivaltaisempi sukupuoli.

    Äänestä

  • MR Miekkonen kirjoitti:

    Mutta koska olet heikompi, niin tyydyt nalkuttamaan siis henkiseen väkivaltaan.

    Näinhän se on sekä fyysinen että henkinen väkivalta on seurausta tyytymättömyydestä ja se sukupuoli joka on useammin tyytymätön on siis väkivaltaisempi sukupuoli.

    Tyytymättömyyttä on monenlaista, eivätkä ne kaikki tyytymättömyyden lajit liity millään lailla naisiin.

    Työttömyys luo tyytymättömyyttä.
    Sairaus luo tyytymättömyyttä.
    Huonompi menestys luo tyytymättömyyttä( esim.huono koulumenestys,ei ole niin lahjakas kuin muut)

    Miksi naiset mielestäsi ovat tyytymättömämpiä kuin miehet?

    Äänestä

Mitkä ovat miesten väkivallan syyt? Oletko pohtinut tätä asiaa? (Ei silti, aiheesta on kirjoitettu ketjuttain viestejä, mutta kai tämä yksi vielä menee.)

Äänestä
  • Nk. väkivallan syiden pohtiminen on yleensä vain väkivallan oikeutusta, johon väkivaltaiset pyrkivät. Suuri osa lyömättömän linjan asiakkaista oikeuttaa "terapiankin" jälkeen omaa väkivaltaisuuttaan mm. vetoamalla naisten "henkiseen väkivaltaan", jolla voidaan tarkoittaa esim. naisen eriävää mielipidettä tai itsenäistymispyrkimyksiä alistavasta suhteesta . Väkivallan naisuhrien kokemusten mukaan vammauttavinta miehen väkivallassa oli juuri henkinen väkivalta; naiseuden/ seksuaalisten ominaispiirteiden solvaus, nimittely, naisen ajattelun ja liikkumisen rajoittaminen , väkivallan arvaamattomuus ja odottelu ja naisen syyllistäminen kaikista miehen/parisuhteen ongelmista. Tässä onkin hyvä muistaa, ettei miesten ja naisten harjoittama väkivalta ole koskaan yhteismitallista eikä toisiinsa verrattavaa. Yli 90% tekijöistä on miehiä ja heidän harjoittamansa väkivalta on laajamittaista ja kaikenkattavaa fyysistä/ seksuaalista/ psyykkistä/ taloudellista.
    Tutkimusten mukaan väkivaltaisille miehille on yhteistä usko dikotomisiin( nainen ja mies eivät jaa yhteistä ihmisyyttä vaan ovat eri luokkia) jäykkiin stereotyyppisiin rooleihin ( naisen/miehen kuuluu olla tietynlainen) miesten oikeutettuun ylivaltaan( herruus naisten ja lasten yli ja pojat on poikia-ajattelu) epärealistiset odotukset parisuhteelta , kyvyttömyys käsittää naispuolisoa itsenäisiksi /ihmiseksi( nainen miehen jatke) , omaa väkivaltaa oikeuttava puhe( nainen provosoi) ja naisten syyllistäminen.
    Aihetta on tutkittu laajasti esim. Husso : Lyötyjen aika ja tila ja Nyqvist: Parisuhdeväkivalta

    Äänestä

  • Iris kirjoitti:

    Nk. väkivallan syiden pohtiminen on yleensä vain väkivallan oikeutusta, johon väkivaltaiset pyrkivät. Suuri osa lyömättömän linjan asiakkaista oikeuttaa "terapiankin" jälkeen omaa väkivaltaisuuttaan mm. vetoamalla naisten "henkiseen väkivaltaan", jolla voidaan tarkoittaa esim. naisen eriävää mielipidettä tai itsenäistymispyrkimyksiä alistavasta suhteesta . Väkivallan naisuhrien kokemusten mukaan vammauttavinta miehen väkivallassa oli juuri henkinen väkivalta; naiseuden/ seksuaalisten ominaispiirteiden solvaus, nimittely, naisen ajattelun ja liikkumisen rajoittaminen , väkivallan arvaamattomuus ja odottelu ja naisen syyllistäminen kaikista miehen/parisuhteen ongelmista. Tässä onkin hyvä muistaa, ettei miesten ja naisten harjoittama väkivalta ole koskaan yhteismitallista eikä toisiinsa verrattavaa. Yli 90% tekijöistä on miehiä ja heidän harjoittamansa väkivalta on laajamittaista ja kaikenkattavaa fyysistä/ seksuaalista/ psyykkistä/ taloudellista.

    Tuossapa juuri kuvasit perhehelvetin, jossa kenenkään ei kuuluisi joutua elämään.

    Pätevin ratkaisu noissa voisi olla pakkoero. Eli vähän samaan tyyliin kuin, että viranomaiset voivat ottaa lapset huostaan tarvittaessa, niin viranomaisilla tulisi olla mahdollisuus eristää väkivaltainen puoliso niin hyvin, että hänestä ei enää aiheudu vaaraa. Eikä toisen osapuolen tarvitse pelätä kostoa.

    Eli väkivaltaiselle osapuolelle koppihoitoa joku kymmennen vuotta. Tietoisuus tällaisesta rauhoittaisi varmasti ihan kummasti.

    Kaikenmaailman sovittelut on lähinnä hyysämistä. Ne antavat sihnaalin, että hakkaa vaan, siitä selviää keskustelemalla pari tuntia kukkahattutädin kanssa teekupposen ääressä.

    Tämän terapian jälkeen toinen saa taas turpaansa koska oli mennyt rällimään. Eipä ilmoita toista kertaa, koska pelkää kostoa.

    Äänestä

  • Iris kirjoitti:

    Nk. väkivallan syiden pohtiminen on yleensä vain väkivallan oikeutusta, johon väkivaltaiset pyrkivät. Suuri osa lyömättömän linjan asiakkaista oikeuttaa "terapiankin" jälkeen omaa väkivaltaisuuttaan mm. vetoamalla naisten "henkiseen väkivaltaan", jolla voidaan tarkoittaa esim. naisen eriävää mielipidettä tai itsenäistymispyrkimyksiä alistavasta suhteesta . Väkivallan naisuhrien kokemusten mukaan vammauttavinta miehen väkivallassa oli juuri henkinen väkivalta; naiseuden/ seksuaalisten ominaispiirteiden solvaus, nimittely, naisen ajattelun ja liikkumisen rajoittaminen , väkivallan arvaamattomuus ja odottelu ja naisen syyllistäminen kaikista miehen/parisuhteen ongelmista. Tässä onkin hyvä muistaa, ettei miesten ja naisten harjoittama väkivalta ole koskaan yhteismitallista eikä toisiinsa verrattavaa. Yli 90% tekijöistä on miehiä ja heidän harjoittamansa väkivalta on laajamittaista ja kaikenkattavaa fyysistä/ seksuaalista/ psyykkistä/ taloudellista.
    Tutkimusten mukaan väkivaltaisille miehille on yhteistä usko dikotomisiin( nainen ja mies eivät jaa yhteistä ihmisyyttä vaan ovat eri luokkia) jäykkiin stereotyyppisiin rooleihin ( naisen/miehen kuuluu olla tietynlainen) miesten oikeutettuun ylivaltaan( herruus naisten ja lasten yli ja pojat on poikia-ajattelu) epärealistiset odotukset parisuhteelta , kyvyttömyys käsittää naispuolisoa itsenäisiksi /ihmiseksi( nainen miehen jatke) , omaa väkivaltaa oikeuttava puhe( nainen provosoi) ja naisten syyllistäminen.
    Aihetta on tutkittu laajasti esim. Husso : Lyötyjen aika ja tila ja Nyqvist: Parisuhdeväkivalta

    Suomessa että useimmissa paikoissa maailmalla n. 40% ja 60 % miehet - naiset jos tutkitaan vamman aiheuttanutta fyysistä väkivaltaa. Tuo 78%/12% on vakavimman kuolemaan johtavan väkivallan osuus Suomessa, surullista kyllä. Valitettavasti siinä naisten osuus on noussut 60 luvulta n 78%. Mutta suuri ongelma on siinä, että a) naisia kuolee ja myös miehiä kuolee tämän väkivallan seurauksena b)lapsiin ja miehiin kohdistuvaa perheväkivaltaa vähätellään ja yritetään lakaista se kokonaan maton alle. Se jääkin suurimmaksi osaksi piilorikollisuudeksi.

    Äänestä

  • sekä kirjoitti:

    Naisten tekemät pahoinpitelyrikokset ovat nousseet.
    Vuonna 1980 syyllisiksi epäiltyjä oli 5 %, kun vuonna 2002 tekijöitä oli jo 12%.
    kasvua on ollut 81%:a, samalla aikajaksolla syyllisiksi epäiltyjen miesten nousu on ollut 68 %:a.

    http://www.om.fi/optula/uploads/6sx68ao178toy.pdf

    Perheväkivalta jää usein piilorikollisuudeksi, tästä kertonevat erinäiset kyselytutkimukset. Miehet eivät pidä tutkimuksen mukaan väkivaltaa kovinkaan suurena ongelmana, vaan suurimpana ongelmana he kokivat erokriisin.

    http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tiedotteet/mkkmarraskuu.html

    Väkivallan ongelmana miehet kokivat suurimmaksi ongelmaksi miesten itsensä harjoittaman väkivallan.

    Äänestä

Kyllä se hakkaaminen on ensin loputtava ennenkuin niitä syitä voidaan yhdessä pohtia.
Niinhän on alkoholistinkin lopetettava ensin juominen ja sitten vasta työstää eheytystään ihmisenä.
Näinpäin.

Äänestä

miksei naisille ole kehitetty nalkuttamatonta linjaa, siellähän se perussyy on. Joo joo tiedän... naiset taas puuttuu seurauksiin eivätkä syihin, yritetään lakaista ongelma maton alle vääriin asioihin puuttumalla!

Minusta vaikuttaa että se nalkutus aiheutuu siitä että naiset ovat niitä tyytymättömiä, niille ei mikään ole tarpeeksi vaan aina kun on jokin vaatimus saatu läpi, nälkä lisääntyy syödessä ja aletaan vaatia ja nalkuttaa seuraavasta asiasta. Lopulta miehellä tulee mitta täyteen ja sietämätön nalkuttaminen lopetetaan vaikka voimakeinoin jos ämmä ei vähemmästä älyä...

Äänestä

Samaa mieltä, lyöminen ei ole ongelman syy vaan seuraus. Siihen keskittyminen on myös mennyt överiksi, mediassa saa jo säännöllisin väliajoin "ihailla" kuvaa naisesta silmä mustana. Ikäänkuin normaalitilanteessa parisuhteessa nainen hakkautuisi mustelmille!

Äänestä

"Niinsanottu lyömätön linja missä miehiä kehotetaan pidättäytymään lyömästä naisia on saanut suuren suosion, varsinkin naisten keskuudessa."

Väittäisinpä, että se on suosiossa juuri miesten keskuudessa ja tottakai naiset tämän hyväksyvät, etkö sinä sitten?

http://www.miessakit.fi/cgi-bin/iisi3.pl?cid=miessakit

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MR Miekkonen kirjoitti:

Niinsanottu lyömätön linja missä miehiä kehotetaan pidättäytymään lyömästä naisia on saanut suuren suosion, varsinkin naisten keskuudessa.

Olen sitä mieltä, että lyöminen on kuitenkin vain seuraus tyytymättömyydestä.
Väkivalta voidaan karkeasti katekorioida eri asteisiin: Ensin tulee ilmeet, sitten verbaalinen, ja lopuksi fyysinen.
ja kaikki edellämainitut ovat seurausta siis tyytymättömyydestä tilanteeseen.
Joten lyöminenkin on oire jostakin.
Nykyisin yhteiskunnassa keskitytäänkin usein näkyvien ongelmien,ja oireiden poistamiseen,lakaisemiseen maton alle,
ja sillä onkin seuraus, että varsinainen ongelma pahenee.

Voidaankin päätellä, että kun miehet pidättäytyvät lyömisestä, ongelma vain siirtyy toisaalle ja kasvaa.

Jos todellakin halutaan poistaa väkivalta yhteiskunnasta on keskityttävä sen syihin, eikä seurauksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu