Jokin, olkoon sitten tylsyys ja ehkä myös alkavan syksy tuntu, vaikka tänään lämmintä olikin, toi minut tänne tänään. Joskus kävin täällä useinkin. Nyt on ollut useampi kuukausi taukoa. Jokin toi hänet mieleeni pitkästä aikaa. Ihastuin kaksi vuotta sitten yhteen mieheen ja edelleen minulla on tunteita häntä kohtaan. Olen kiitollinen, että tunne on muuttanut muotoaan. Että se ei ole sitä samaa kiivautta, mitä se joskus oli. Ei sitä surua tai epätoivoa, mitä se myös joskus oli. Nykyisin en ajattele häntä päivittäin, en välttämättä edes viikottainkaan. Kuitenkin, se mitä nykyisin tunnen on tietynlaista seesteisyyttä. Tuntuu ilta-auringon valolta. Olen hyväksynyt sen, että mitään ei tullut. En enää yritä pohtia, voisiko kaikki olla toisin. Olen kai päässyt yli. Monen kuukauden välttely on kai auttanut. Kuitenkin, edelleen ihmettelen, miten voi jokin tunne kestää näin kauan. Emme lopulta tunteneet kauhean hyvin. Tämä tunne ihmetyttää vielä pitkään, mutta voin ajatella kaikkea hymyillen. Silti tiedän, että jos näkisin hänet, voisi kyynel vierähtää silmiin. Siksi tiedän, että en ole vielä valmis häntä kohtaamaan. Onneksi en ole nähnyt aikoihin. Ehkä emme kohtaa koskaan, ehkä kohtaamme joskus. Kai pitäisi olla kiitollinen, että on kykeneväinen tuntemaan näin monipuolisesti erilaisia tunteita, niin niitä hyviä kuin huonojakin.
"Päiväkirjamerkintä"
punainenaurinko-
4184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juuri niin. Kaikenlaiset tunteet ovat hyväksyttyjä ja vaikka kohtaisi itselleen merkityksellisen ihmisen se ei tarkoita sitä, että teidän pitäisi olla yhdessä. Ehkä minun on enää mahdotonta sopeutua elämään parisuhteessa koskaan elämäni aikana.
Minusta ei olisi parisuhteeseen tällä hetkellä. En tiedä, onko koskaan. Kahdessa vuodessa on tullut siipeen ja paljon. En voisi luottaa kehenkään tällä hetkellä. Silloin joskus olin valmis luottamaan häneen.
Mene terapiaan, niin pystyt elämään parisuhteessa.
Hulluja maa täynnä.