Suomalaiset saavat Suomen takaisin

Suomalaiset saavat Suomen takaisin

Monet suomalaiset ovat tänä päivänä murheellisia ja osa on vihaisia sen takia, että Suomen viime vuosikymmenien hallitukset ja eduskunnat eli poliittiset päättäjämme ovat muuttaneet maamme aivan toisenlaiseksi kuin mitä suurin osa kansasta haluaa.

Pinnan alla kuohuu, mutta samalla ollaan todella erikoisessa tilanteessa, kun Suomessa ei ole yhtään poliittista tai yhteiskunnallista kanavaa, jonka kautta muutosta voitaisiin ajaa.

Tällöin ainoaksi vaikutuskeinoksi jää kirjoittelu netissä ja kavereiden kanssa päivittely heitä tavattaessa.

Kun sitten huomataan, että ahkerastakaan kirjoittamisesta ja voimakkaista kannanotoista ei ole mitään hyötyä, vaan Suomea tuhoon vievä juna sen kun vain puksuttaa eteenpäin, niin ei ole ihme, että monet alkavat turhautua ja jotkut suunnittelevat jopa muuttoa ulkomaille.

Minulla on kaikille asiantilaan kyllästyneille ja väsyneille suomalaisille hyvä uutinen: tilanne tulee muuttumaan ja suomalaiset saavat Suomen takaisin.

Näin käy siitä huolimatta, että tällä hetkellä ei näköpiirissä ole mitään, mikä mahdollistaisi tällaisen optimismin.

Mutta lähitulevaisuudessa tulee tapahtumaan sellaisia suuria muutoksia ja mullistuksia koko maailmassa, että ne luovat täysin uuden tilanteen myös Suomelle. Silloin mahdollisuuksien ikkuna lävähtää apposen auki.

5

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KunniaJumalalle

      Suomalaiset saavat juuri sen, minkä Herramme sallii meidän saavan.
      Herra armahda tätä uppinistaista kansaa, joka on Sodoman Gomorran tasolla- synnissä eläen.

    • KTS--

      Piho is the liider of Finland
      :p

      • Muslimilleinfoa

        KTS--
        10.3.2016 23:45
        Ime turpaasi omaa lääkettäsi ihan kiltisti äläkä kiukuttele yhtään.


    • tennariapebaan

      Ihan mahtava uutinen. Kaikki loisijat siis lähetetään pois ja taas aurinko paistaa?

    • a----a

      Tuttua retoriikkaa. Jotain tapahtuu aina ihan lähitulevaisuudessa. Samaa loitsua tullaan kuulemaan varmasti niin kauan kuin jossain on yksikin fundamentalistisemmin uskontonsa ottava.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1468
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      168
      1412
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      755
    Aihe