Seurakunta suojelee murhaajia

Ei.ainakaa.huuskan.veke

Miten Suomen 100 vuotinen taival näkyy?

Siten että samat fasistisuvut jotka murhasivat 1918 omaa kansaansa jatkavat nykyäänkin samoissa perityissä viroissaan. Kirkko on tässä suhteessa asettunut murhaajien puolelle, se pyhitti jopa oman kirkkomaansa niille murhaajille jota tottelivat suomenruotsalaisen eliitin toiveita.

Suomalaisessa kansanuskossa etelä on aina merkinnyt vainajalaa, kristinuskon myötä myös helvettiä. Ei Ikaalislaisia murhattuja koskaan keskustan kirkkomaahan kaivettu vaan kipattiin jättömaalle. Myöhemmin tämä alue kyllä siunattiin (häveliäisyys syistä) ja tunnemme sen nykyisin eteläisenä hautausmaana.
Mutta ketäs olivat nämä murhaajat ja heistä sikiävät suvut? Nämä nyt ainakin löytyvät kirkkomaan kunniapaasista:

Ivalo, Mäkelä (Kalle), Myllymaa, Granstedt, Kallioniemi, Hietaniemi, Alanen, Näkkä, Tuuri, Pentti, Hakala ja Ylinurmikoski. Viimeksi mainittu omaa jopa kyseenlaisen maailmanennätyksen murhaamisessa syanidilla, mutta eipä vain näytä seurakuntaa haittaavan.

Muita tunnettuja Ikaalislaisia murhaajia? Varmasti heitä on paljon jotka vaihtoivat sukunimensä jotta heitä ei osattaisi yhdistää kansalaissotaan.
Suomi on ainoa maa maailmassa joka ei ole perannut omaa natsimenneisyyttään ja jonka Svinhufudin murhaajille antamaa armahdusta ei ole mitätöity. Tämä on oikeasti kansallinen häpeä. Suuri sellainen.

Tilannehan olisi sama jos natsien keskitysleirin kaasuttajat ja SS miehet saisivat elää rauhassa vedoten Hitlerin heille antamaan armahdukseen.

Suomen 100 vuotinen historia on rakennettu valheen ja veren päälle. Se on jo osittain romahtanut ja paljastanut todelliset kasvonsa suomisyöjien osalta. Ei ne kommunistit olleet jotka maataan olivat myymässä; kyllä se löytyy kokoomuksen ja keskustan ja heidän apupuolueidensa sdp: n ja PS: n suunnalta.

Teitä on ihmiset kusetettu koko historian ajan. Suomi on ollut vuodesta 1918 laittoman miehityshallinnon alainen halliten 1/6 hurridiktatuurilla perustuslakia.

Mites nyt suu pannaan kun Niinisalossa jyrisee USA:n sotakone, jihadistisen halpatyövoiman annetaan valua maahamme, maamme on myyty viimeistä luonnonvaraa myöden ulkomaisille sijoittajille ja Kyröskosken tapettikone lopettaa?
Kertokaa näistäkin lapsillenne.

12

373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eu.on.nl

      Siinä taas vajakin uudelleen kirjoittamaa historiaa kun sekottelee
      sujuvasti 1918 vuoden punakapinan torjunnan ja natsit.
      Demarithan äänestivät itsenäisyysjulistusta vastaan
      eduskunassa ja aloittivat kapinan laillista hallitusta
      vastaan venäläisten sotajoukkojen tukemilla punakaarteillaan
      joiden ideolginen isänmaa oli silloinen bosevikkivenäjä.
      Tämän nykyisen talouskehityksen jossa kaikki myydään
      ulkolaisille aloitti demarit Lipposen ja Tuomiojan ja Halosen
      johdolla jotka myös ovat äänekkäimmät jihadistien
      maahantuojat.

    • torjasenpapi

      Suomen valtionkirkko ev-lut rahoittaa pörssisijoituksilla ydinase- ja pommifirmoja. Leikkikää vain porvaria piispan sauvan alla.

      • veikko.huuskalle

        Huuskan olisi syytä saattaa netissä olevat tiedostonsa
        ajantasalle totuuden kanssa koska kuten aloituksesta
        näkyy niin vajavaiset demarit tekevät lähdeainistostasi
        vajakkipropakandaa. Huuskan kannattaa ottaa selvää
        myös Hovioikeuden päätöksistä asioissa eikä pitää
        nähtävillä ainoastaan käräjäoikeuden päätöksiä
        ja niissä näkyviä homssuisten akkojen todistajalausuntoja
        koska kumminkin on aloituksessa mainituilla henkilöillä
        omaisia keskuudessamme.


      • kaarinan.nyrkit

        Puntunlahdellako se luokkasota on käyty, vai aikoinaan
        Kiviniemenkadun rivitalossa kun rouva palasi sieltä
        silmät mustina ja haaruksiaan pidellen?


    • Anonyymi

      kertokaa lapsillenne mikä elon ihanuus vallitsi Neukkkulassajonne halusitte
      äänestämällä itsenäisyysjulistusta vastaan ja punikkien aloittamalla
      maanviljelijöiden joukkomurhilla ja maatilojen poltollahullut punikit laitettiin
      monttuun rauhoittumaan,

      • Anonyymi

        Jambe ois vissiin ruikunnu sodassa pitkin poikin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jambe ois vissiin ruikunnu sodassa pitkin poikin

        Voi kumpa hänellä olisi mahdollisuus istua vihollisajoneuvojen kyytiin.


    • Anonyymi

      kylähullu kommarpekka mäki homolai pilkkaa vapausotilaitamme muiluttajat jättivätmäkivetelän
      auttammatta itäisille maille kokemaan onneaan

      • Anonyymi

        onnekipilkkaamiineni loppui kun hänajoi pääin tiejyrää ulvilassa 2011


    • Anonyymi

      mihin unohtuu punikkien tekemät maanviljelijöiden joukkomurhat 1917 joiden
      jälkeen perustettiin suojeluskunnat laittamaan murhaavat punikit kuriin

      • Anonyymi

        Ikaalislaiset paikalliset suvut eivät osallistuneet pahantekoon. Kiitos tästä Kilvakkalan työväenyhdistykselle.


    • Anonyymi

      hanki oma tapettikone äläkäruikkua

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      66
      3112
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1841
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      111
      1714
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1239
    5. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      125
      1009
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      93
      943
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      934
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      67
      926
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      845
    10. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      84
      839
    Aihe