Olympiahäpeä

Miten tää niinkuin sun omasta mielestä meni?


En ole koskaan ollut näin häpeissäni synnyinmaastani.

Selitykseksi ei kelpaa "pieni maa" tai "talouskriisi" kun mitalilistalla maat joilla on vähemmän väkeä ja pienempi GDP menee ohitse moninkertaisella mitalisaaliilla.

Monet KEHITYSMAAT menee ohi useammalla mitalilla.

Vai onko tarkoitus muodostaa Suomesta ulkomaille niin negatiivinen kuva ettei kukaan halua tulla sinne? Onnistuitte.
869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä tämä maassamme harjoitettava harhainen sekopäisyys pitää kiinnostuksen suomea kohtaan maailmalla yllä. Kasvattaako tuo sitten hyvinvointiamme... onkin jo toinen kysymys.

Äänestä

Minä en häpeä yhtään. Huono olympiamenestys on erinomainen asia. Sen perusteella voidaan vähentää huippu-urheilun rahoitusta. Erityisesti kuntien olisi syytä lopettaa huippu-urheilun tukeminen ja varsinkin potkupallon, koska sillä aiheutetaan vain polvivammoja. Kilpaurheilun sijaan olisi tuettava tavalista kuntoliikuntaa. Urheilkoot muut maat mielensä mukaan, mutta Suomi pysyköön poissa huippu-urheilusta.

Äänestä
  • Ainiin, unohdin sen Suomalaisen perus-itsehäpeän joka estää näyttämästä omaa osaamista tai edes naamaansa kodin ulkopuolella jotta kukaan vain ei huomaa että olette olemassa.

    Pitäkää tunkkinne.

    Äänestä

Huvittavaa kun sohvien kansa valittaa urheilumenestystä, siis sen puutetta. Ei muuta kun itse kilpailemaan. Hormooneilla kroppa timmiksi, pään toimivuudella ei ole niin väliä. Parasta olymppialaisissa on niiden loppuminen. Kilpaurheilu on aivan turhaa touhua.

Äänestä

Olumppialaisissa on liikaa lajejakin, Ei kiinnosta katsoa päiväkausia golfia, sulkapalloa, purjehdusta tai 58-kiloisten taekwondoa.

Mieluummin vaikka Kalevan kisoja.

Äänestä
  • Niin, kiva katsoa kun Suomalainen voittaa aina?

    Muissa kisoissahan niin ei koskaan käy.

    Yleisurheilun aika meni jo muinaisen Kreikan aikaan.

    Äänestä

  • Ei, on kiva katsoa niitä yu- lajeja.

    Eipä näytä kyllä yleisurheilu mihinkään kadonneen, aika hyvin ovat edustettuina juoksut, hypyt, heitot ja moniottelut olympialaisissa ja muutenkin kaikkialla maailmassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SyntymäHäpeä kirjoitti:

Miten tää niinkuin sun omasta mielestä meni?


En ole koskaan ollut näin häpeissäni synnyinmaastani.

Selitykseksi ei kelpaa "pieni maa" tai "talouskriisi" kun mitalilistalla maat joilla on vähemmän väkeä ja pienempi GDP menee ohitse moninkertaisella mitalisaaliilla.

Monet KEHITYSMAAT menee ohi useammalla mitalilla.

Vai onko tarkoitus muodostaa Suomesta ulkomaille niin negatiivinen kuva ettei kukaan halua tulla sinne? Onnistuitte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu