Koska nyky-yhteiskunta tuhoutuu?

Koska uskotte nyky-yhteiskuntien romahtavan ja uuden huonomman ajan alkavan. Itse uskon tämän tapahtuvan pian koska maapallo ei kestä liian suurta ihmismäärää, ja jotakinhan meidän ihmisten on syötävä. Uskon että maapallolla on alkaa uusi kivikausimainen rankka ajanjakso vuoteen 2100 mennessä. Katsoin myös google mapsin sateliittikuvaa ja näky järkytti minut, esim Niilin suisto oli täynnä peltoja, Keski-Eurooppa täynnä kaupunkeja ja peltoja. Ihmiset ovat ajaneet luonnon niin ahtaalle puhumattakaan Kiinasta. Tuntuu että Pohjoismaat ovat ainoa paikka Euroopassa missä alkuperäistä luontoa löytyy, vaikka monet metsät Suomessa ovatkin talousmetsiä. Kertokaa spekulaatioitanne asiasta.
16377
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ydinsotaa on valmisteltu jo jonkin ainaa, etenkin Venäjä on siihen valmis ehkäpä jo ensi vuonna nyt, kun uudet maanalaiset komentokeskukset ja väestösuojat on saatu kuntoon. Yhdysvallat ei ole valmistautunut ydinsotaan ja sen takia se tulee jäämään alakynteen sodassa, jonka seurauksena Yhdysvallat ja Eurooppa pyyhitään maailmankartalta. Ihmisiä tulee vuoden sisällä kuolemaan noin kaksi miljardia, hyvällä tuurilla kolme. Samalla ilmastonmuutos saadaan kuriin ydintalven myötä. Moderni sivilisaatio häviää ja tilalle tulee omavaraistalous sekä Islam. Luonto kärsii aluksi, mutta toipuu muutamassa sadassa vuodessa.

1Äänestä
  • Ja vitut? Olet avohoidossa.

    Äänestä

  • Wanhat-witt kirjoitti:

    Ja vitut? Olet avohoidossa.

    Kummasti siellä "avohoidossa" vaan ymmärtää asioiden todellisen kulun. Toistan ne kolme kuuluisaa sanaa: I. Told. Ya.

    Äänestä

Kohtapa se alkaa. Se, minkä kaikki ovat aina tienneet: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2016/08/ruotsalainen-lakimies-vaittaa-jihadin.html
Tämä oli aseeton harjoitus noin vuosi sitten, mistä ei sanaakaan saatu hiiskua eikä hiiskuttu: https://www.youtube.com/watch?v=h4-BXs3_fPM
Tämän takia ne ruuan ja veden varmuusvarastot, vaikka ne on oikeasti tarkoitettu noille elukoille.
Sitten kun tehtävä on suoritettu, sitten tulee OSraelin joukot "pelastamaan" henkiinjääneet ja heidät riemumielin tervetulleeksi toivotetaan. Kaikki menee just niinkuin on suunniteltu. Tulee yksi maailmanvalta johtajanaan Antikristus, tuo valheen isä, joka jo Nobelin rauhanpalkintonsa sai etukäteen.
Ette te usko vielä. Kuukauden päästä on jo myöhäistä uskoa.

Äänestä

Heti+kunhan+piileskelevä+sairas+Hillary+nostetaan+äänestyksestä+riippumatta+nukkehallitsijaksi,+jota+satanistit+käskyttää+mielensä+mukaan.+Netti+suljetaan+ja+luultavasti+dollari+rohadutetaan+ja+siinä+romahtaa+muutkin+valuutat.+NWO+tyranniaa+pukkaa+sen+jälkeen,+ihmiskunnasta+tapetaan+80%.+Bangsterien+maailmanvalta+on+syntynyt.https://www.youtube.com/watch?v=wXS19JsdugU

1Äänestä

Odotan sitä jatkuvasti. Koska tiedän että sotaa ei tule. Tulee new world order ja minä olen johtaja siinä. Te ette kuole ellette halua. Jos minä kuolen niin kuolette tekin. Ketjussa aiemmin ei ollut edes murto-osaa mitä voi tulla tapahtumaan. Murto-osa siitä ja tästä ja murto-osa siihen ja tähän... Miksi punainen nappi on olemassa jos kerron näin yksinkertaista asiaa elämästäni teidän maalla?

Äänestä

Moni+sanoo,+että+tällaista+tilannetta+ei+ole+maailman+taloudessa+koskaan+ollut.+iksi+investoinnit+eivät+lähde+kasvuun,+ja+miksi+kulutuskysyntä+ei+lähde+kasvuun,+vaikka+rahaa+on+entistä+enemmän?Siihen+eivät+talousasiantuntijat+löytäneet+vastausta.+Moni+on+löytänyt+vastauksen,+mutta+siitä+media+ei+halua+puhua+Suomessa.+Yhä+useampi+ihminen+on+kyllästynyt+ympärillä+olevaan+krääsään.+Mitä+järkeä+on+ostaa+tuotteita,+jotka+on+tehty+Kiinassa,+ja+ne+ei+kestä+kuin+hetken?+Ei+mitään+järkeä.+Maailman+rikkaimmat+ihmiset+omistavat+suurimman+osan+monikansallisista+yrityksistä,+jotka+myyvät+yhä+huonompilaatuista+tavaraa+ihmisille+(lue+yrittävät+myydä).+Ei+mene+enää+läpi.+Ei+ole+muotia+omistaa+mitään.+Autonkin+voi+vuokrata,+tai+ajaa+taksilla.+Kaupungissa+asuva+ihminen+ei+tarvitse+välttämättä+autoa.+Parilla+tuhannella+eurolla+ajaa+aivan+valtavasti+taksilla,+ja+sillä+samalla+rahalla+saisit+juuri+ja+juuri+maksettua+bensaverot+ja+autoveron,+vakuutukset.+Ei+ole+muotia+omistaa+mökkiä,+sen+voi+tarvittaessa+vuokrata.+Eikä+ole+muotia+matkustaa+Eurooppaan+enää+(pommit+räjähtelevät).+ihmiset+eivät+halua+saastuttaa+koko+maailmaa.+Kiina+saastuttaa+20%+maailman+ilmakehästä+ja+USA+18%.+Valistuneet+ihmiset+eivät+halua+saastuttaa+enää+maailmaa.+ilmastolupaus.fiKoko+ajan+enemmän+ja+enemmän+ihmisiä+allekirjoittaa+ilmastolupauksen.+Mei+ei+osteta,+hekään+eivät+osta.+Kaupungistuminen+jatkuu.+Asunnot+ovat+yhä+kalliimpia.+Yhä+suurempi+osa+palkoista+menee+lainanlyhennyksiin+ja+korkoihin.+Ei+ole+varaakaan+kuluttaa+ja+hyvä+niin.+Mitä+suurempi+osa+ihmisistä+muuttaa+kaupunkiin,+sen+parempi+ympäristölle+ja+ilmakehälle.+Toivon,+että+asuntojen+hinnat+nousevat+pilviin.+Elintarvikkeitakaan+ei+enää+osteta.+Ihmiset+eivät+halua+ostaa+lisäainepommeja,+jotka+sairastuttavat+ja+lihottavat+ihmiset.+Ihmisiä+ei+kiinnosta+ostaa+kaupasta+vettä+täyteen+pumpattuja+lihoja,+eikä+maidolla+jatkettua+ja+saostettua+jogurttia.+Ihmiset+eivät+halua+ostaa+ilmaa+täyteen+pumpattua+jäätelöä.+Ihmiset+eivät+halua+mennä+kauppaan,+jonka+leikkelehylly+on+kilometrin+mittainen+(mikä+hävikki+siitä+syntyykään+ja+taas+maailma+paskottuu).+Ihmiset+tilaavat+nykyään+ruokaa+suoraan+tiloilta+ja+netistä.+Yhä+suurempi+osa+tilaa+ruokansa+nettiruokakaupasta+(ei+tule+heräteostoksia,+ne+ovat+turhia).+Kaupan+hyllyyn+jäävä+suklaa+tai+keksipatukka+on+kaikki+pois+vyötäröltä.+Ihmiset+tekevät+etätöitä,+yhä+enemmän.+Ei+tule+työmatkaa,+jonka+varrella+tulisi+tehtiä+heräteostoksia.+Etätöitä+tehdessä+syödään+terveellistä+kotiruokaa,+eikä+tarvitse+mennä+lounasravintolaan.+MUTTA+MITÄ+TEKEVÄT+MAAILMAN+RIKKAIMMAT+JA+MAAILMAN+PANKIT+?+Ne+on+paniikissa+jo.+Tällaista+tilannetta+ei+ole+koskaan+ollut.+Kulutuskysyntä+on+saatava+nousuun+heidän+mielestään+hinnalla+millä+hyvänsä.+Muuten+pyramidihuijaus+paljastaa,+korttitalo+romahtaa.+EKP+painaa+lisää+ja+lisää+rahaa,+jotta+kulutuskysyntä+kääntyisi+nousuun.+Mutta+kun+ei+käänny.+Se+talouskasvun+aika+oli+ja+meni.+Sitä+ei+enää+tule,+eikä+tarvitse+tulla.+Jokainen+ostamattajättämis+päätös+tekee+ihmisen+onnellisemmaksi.+Rahaa+on+pankkitilit+pullollaan.+Esimerkiksi+suomalaisten+käyttelytileillä+on+rahaa+60+miljardia+euroa+tällä+hetkellä.+Mitä+se+kertoo?+se+kertoo+sen,+että+ihmiset+eivät+halua+ostaa+roinaa,+ja+huonoa+tavaraa.+Eikä+saastuttaa+luontoa.+EKP+ostaa+yritysten+osakkeita,+niin+tekevät+muutkin+maailmanpankit.+Kuulemma+osakkeita+voidaan+ostaa+rajattomasti.+Eli+rahaa+painetaan.+Keskuspankit+omistavat+jo+aika+suuren+osuuden+maailman+suurimmista+yrityksistä.+-+>+aikamoista+kuplaa+pukkaa+!+Keskuspankeille+jää+luu+käteen,+kun+kulutus+ei+kasva.+Kun+rahan+painaminen+ei+tuota+tulosta,+niin+mitä+maailman+rikkaimmat+teke?+Mitä+EU+tekee?+Heidän+tarkoitus+on+siirtää+kymmeniä+miljoonia+ihmisiä+Eurooppaan,+jotta+kulutuskysyntä+ja+investoinnit+saataisiin+nousuun,+ja+maailman+valtaeliitin+rahat+pelastuisivat.+Saahan+sitä+yrittää.+Kaaos+on+tullut+eurooppaan.+Sitäpaitsi+tähän+maailmaan+ei+kannata+tehdä+enää+lapsiakaan,+koska+maailma+on+niin+epävakaa.+Eikä+kenelläkään+ole+varaakaan+elättää+lapsia.+Samoissa+Bilderberg+kokouksissa+osallistujalistoissa+on+vilissyt+nimet+George+Soros+ja+Angela+Merkel.+Herra+Soros+on+yksi+maailman+rikkaimmista+ihmisistä.+Hänkin+on+huolissaan+varallisuutensa+katoamisesta,+kun+kulutuskysyntä+laskee+ja+yritysten+tulokset+laskee.+http://www.dailymail.co.uk/news/article-3743479/Left-wing-billionaire-group-s-plan-use-migrant-crisis-influence-immigration-policies-worldwide-Plans-George-Soros-s-think-tank-revealed-leaked-memo.htmlNäistä+asioista+YLE+ja+Suomen+muu+media+ei+joko+tiedä+mitään+tai+ei+halua+puhua+mitään.+Paras+tapa+äänestää+on+vähentää+kuluttaminen+minimiin,+eikä+siirtää+rahojaan+rikkaille+valtaeliitille.

1Äänestä

Olet kansalaisaloittaja kansan kiihottamisessa etkä ihminen.

Äänestä

Ai millon? Kiinan pörssi keikahtaa ni se on siinä..näin aluksi. :-)))))

1Äänestä

Hiipivä romahdus alkoi jo 1990 ja jatkuu yhä...

Äänestä
  • Yhteiskuntarakenteen muutos on alkanut ja jatkunut esimerkiksi Iso-Britanniassa ainakin 1970-luvulta lähtien. Hiilikaivokset ja telakat ovat sulkeutuneet. Terästeollisuus on hävinnyt jne.

    Kehitys kehittyy ja maaseutu autioituu. Tutkimusten mukaan aluetuet eivät hyödytä tai estä muutoksia kuin väliaikaisesti. Suomessa on selvää että kuihtuvat paikkakunnat eivät tule nousemaan ellei löydy uusia vaihtoehtoja kuten turismia.

    Mitä sitten pitäisi tehdä? Ei ainakaan kannata yrittää estää väistämätöntä vaan antaa kapitalismin hoitaa asiat niin että yhteiskunta tukee. Suomessa parasta on yhteiskunnallisten asioitten hoitaminen kuten koulutus, terveydenhuolto, sosiaaliasiat, asuminen, liikennejärjestelyt yms.

    Maaseudulla asuvien kannattaa todella miettiä onko jatkossa siellä työtä ja kannattaako rakentaa kallis asunto maksettavaksi.

    Äänestä

Sodanlietsojat, eli keskuspankkiirit, pitävät kyllä huolen, että sodat ei tuhoa kaikkea. Mitä hyötyä olisi käynnistää sota, joka tuhoaisi myös heidät itsensä? Pankkiirien tavoite on luoda iso valtio, jota he hallitsee maan vaipasta stratosfääriin. Myös muillakin kuin muslimeilla on maailmanvalloitusfantasioita. "Euroopan Unioni" on operaatio, jonka tavoitteena luoda Euroopan Federaatio. Se toteutetaan horjuttamalla maiden taloutta ja vakautta mm. muslimien avulla. Kun muslimit on hoitaneet oman roolinsa maiden talouden, hallinnon yms. horjuttamisessa, pankkiirit tulee "hätiin" ja alkaa sota islamia vastaan. Muslimit tuhotaan ja loput ajetaan takaisin lähi-itään ja afrikkaan. Euroopasta ei siis tule islaminuskoista maata. Siitä ei ole pelkoa. Olemme kohta kaikki federaation asukkaita. Suomea ei enää ole. Britit näki tämän jo kaukaa, siksi Brexit. Heille monarkia ja omavaltaisuus ei ole uhrattavissa Eu-pelehtimiselle. Mekin olemme jo nähneet, mikä EU todellisuudessa on, mutta meidän päättäjillä ei ole munaa seurata Brittejä. Halu kyllä irtautua EU:sta on valtava, mutta rohkeus valuu lahkeesta. Kun luette EU:ta kannattavia kommentteja, kannatus on toisaalta tiedonpuutteesta johtuvaa sokeaa mielipiteiden sylkemistä ja toisaalta myös todellisten federalistien harjoittamaa aivopesua. Some on loistava paikka vaikuttaa anonyymisti. Esim. eräät valtamedian edustajat on jäänyt kiinni tällaisesta toiminnasta. Kaikki jotka on avannut silmänsä, tietää EU:n todellisten tavoitteiden huolestuttavuuden.

Äänestä
  • Sinulta lähti hyviä realistisia juttuja. Tuo pankkiiri juttu mietityttää minua kuin puhuit maan vaipasta stratosfääriin. Olen vähän väsynyt eikä aivoni vaan pelaa kun lähestytään pankkiiri asioita. Stratosfääristä sen sijaan on hyvä puhua vaikka ei ymmärrä. Imperialistinen globalisaatio asuu vahvasti mielikuvituksellaan ja varastetulla muinaisella tiedolla pankkiirien elämässä. Pankkiirit hoitavat asiat mutta apinat täytyy saada ensin pois niskoilta. En lukenut loppuun kumminkaan. Minua ehdottomasti kiinnostaa tämä maan vaipasta stratosfääriin juttu... ne toimivat yhdessä maagisesti. Se on oikeastaan vain elämää myös. Hyvä juttu vain. Pisteet sinulle.

    Äänestä

Pahimmissa tutkijoiden ja mm. Nasan julkaisemissa skenaarioissa sivilisaation romahdus alkaa jo 2030-2040-luvuilla ilmastonmuutoksen seurauksena. Se johtaa tilanteeseen, jossa äärimmäiset sääilmiöt yleistyvät, maaperän ravinteet huuhtoutuvat tulvien seurauksena meriin, jotka nousevat ja peittävät rannikkokaupunkeja. Ruoan ja puhtaan veden tuotanto romahtavat ja vähitellen yhteiskuntien infrastruktuurit. Edelleen kuivuus, kasvavat lämpötilat yhtäällä ja toisaalla tulvat johtavat ilmastopakolaisuuteen, jonka rinnalla nykyinen kriisi on pientä harjoittelua. Monet alueet muuttuvat asumiskelvottomiksi. Saharan oletetaan laajenevan Välimeren pohjoispuolelle.

Nämä ovat siis pahimmat skenaariot. Itse en tuota ole näkemässä, mutta sääliksi käy tulevia sukupolvia.

Äänestä

Huamena.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kyttääjäx__ kirjoitti:

Koska uskotte nyky-yhteiskuntien romahtavan ja uuden huonomman ajan alkavan. Itse uskon tämän tapahtuvan pian koska maapallo ei kestä liian suurta ihmismäärää, ja jotakinhan meidän ihmisten on syötävä. Uskon että maapallolla on alkaa uusi kivikausimainen rankka ajanjakso vuoteen 2100 mennessä. Katsoin myös google mapsin sateliittikuvaa ja näky järkytti minut, esim Niilin suisto oli täynnä peltoja, Keski-Eurooppa täynnä kaupunkeja ja peltoja. Ihmiset ovat ajaneet luonnon niin ahtaalle puhumattakaan Kiinasta. Tuntuu että Pohjoismaat ovat ainoa paikka Euroopassa missä alkuperäistä luontoa löytyy, vaikka monet metsät Suomessa ovatkin talousmetsiä. Kertokaa spekulaatioitanne asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu