Toivo Haapala profeettana

Veijonen

TOIVO HAAPALA : HELLUNTAI-TOIVO

Toivo Haapalan kirja valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi 2008. Olisi se voitu valita samoin meidänkin toimestamme.

Muistelmateoksessaan pastori Toivo Haapala valottaa värikylläisen elämänsä kiintopisteitä. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluu väkeä kaikista kansankerroksista. Huumori on myös aina ollut läsnä siellä missä Haapalakin.

Helluntai-Toivo kertoo Haapalasta koulupoikana, puolisona, isänä, pastorina ja seurakunnan johtajana. Haapalalta on ennen tätä ilmestynyt Miksi kasteella (2006) ja Kaskuja Herran huoneesta ja vähän muualtakin (2006).

HERÄTYKSEN MERKKIHENKILÖITÄ TOIVO HAAPALAN MUKAAN

Haapala mainitsee muutaman esimerkin helluntaiherätyksen merkkihenkilöistä: Eino I. Manninen, helluntaijulistaja ja maanläheinen, akateeminen johtohahmo; Uuno Palonen, eheyttäjä ja innoittaja; Arvo Hankkio, viisauden sanoilla varustettu opettaja ja hengellinen näkijä; Niilo Heimonen, vakaa ja tietorikas raamatunopettaja, oikean huumorin käyttäjä; Veikko Jääskeläinen, perikuva alkuperäisestä helluntaijulistajasta, sisäisen palon mies. Edellä mainitut ovat Haapalaa vanhemmasta ikäluokasta. Omasta ikäluokastaan hän mainitsee Martti Kallionpää, karismaattinen Herran palvelija.

USKOO HARRI VEIJOSEN OPPIIN

"Henkilökohtaisesti uskon, että nykyinen Persianlahden kriisi johtaa Lähi-Idän rauhanneuvotteluihin ja rauhansopimukseen, johon myös Israel tulee suostumaan. Toteutuu Raamatun ennustus valheellisesta rauhantilasta, mikä ei tule kestämään: kun he sanovat nyt on rauha, silloin ... " (Jyväskylän helluntaisaarnaaja Toivo Haapala 22.11. 1990 Ristin Voitto-lehdessä). http://wwnet.fi/users/veijone/

5

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JaakkoPakarainen

      "Varsinkin helluntailaisten" (Uuras Saarnivaara) oppi

    • DoctorT

      Eipä ole Haapalakaan ihan kartalla, ei nyt eikä virassaan!

      Jklssä torontolaiset saastepilvet saivat leijailla ihan rauhassa Siionin yllä. Nokia Missioniin suhtauduttiin lepsusti ja niinpä kolleega Jukka M siirtyi populismiin ja harhaan ja on siellä yhä.

      Jos Kallionpää on Haapalan arvostama oikea opettaja, niin kaihi on kypsä Haapalankin silmässä.

    • Pirunkirkko.666

      HELL-kirkko on Pirun kirkko.

    • Anonyymi

      Toivo Haapala in memoriam

      Toivo Kalevi Haapala (5. kesäkuuta 1941 Keuruu – 12. lokakuuta 2020 Jyväskylä) oli suomalainen helluntailiikkeen vaikuttaja ja kristillinen kirjailija. Haapala oli Seinäjoen helluntaiseurakunnan johtaja

      vuosina 1979–1985 ja Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtaja vuodesta 1985 vuoteen 2005, jolloin hän jäi eläkkeelle.Haapala oli naimisissa, ja hänellä on seitsemän lasta. <p>
      http://wwnet.fi/users/veijone/

    • Anonyymi

      Ei tuntenut Herraa. Joh.20:15 Jeesus sanoi hänelle: Vaimo, mitä itket? Ketä etsit? Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: Herra, jos sinä olet kantanut hänet pois, sano minulle, mihin olet hänen pannut, niin minä otan hänet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      67
      3222
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      549
      3044
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2355
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2002
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1825
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      307
      1820
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1622
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      104
      1314
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1218
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1205
    Aihe