Maataloutta tulee tukea

Sen verran, että sillä pidetään suomen omaa elintarviketuotantoa yllä, sen verran, että se on kannattavaa ammattimielessä. Jokainen aikuistunut, viimeistään älykäs keski-ikäinen ymmärtää sen. Minä sen ymmärrän ja kokonaisvaikutuksen työllisyydessä maallemme mm:ssa.

Sehän on selvää että kaikissa maissa yritetään tuottaa ruokaa, jopa afrikan maissa, vaikka he eivät sitä osaa esim. Zimbabwessa ellei valkoinen ole viljelemässä. Katastrofeja on edessä, sellaisia joita ei ole vielä nähtykään. Silloin on paikallaan, että ympäri planeettaa on hätävarastoja, elintarviketuotanto pyörii.

Kyse on tietysti kansakuntien ja ihmiskunnan selviytymispolitiikasta katastrofien iskiessä. Hätämuonavarastoja tarvitaan-kaikkialla.

Kateelliset Jussufit ja työttömät voi pitää turpansa kiinni ja keksiä omalle elämälleen järkevää tekemistä, niin ei tarvitse maatalousyrittäjiä nälviä.

Dokumenttiohjelmaa on tullut, kuinka tiukilla monet tilat ovat. Nälvijöiltä on tainnut jäädä ohjelmat haastatteluineen katsomatta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomen maatalouden on siirryttävä markkinatalouteen jossa tuottajat kilpailevat keskenään tuottidensa hinnoilla eli hintakilpailu määrää hinnat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Selväasia kirjoitti:

Sen verran, että sillä pidetään suomen omaa elintarviketuotantoa yllä, sen verran, että se on kannattavaa ammattimielessä. Jokainen aikuistunut, viimeistään älykäs keski-ikäinen ymmärtää sen. Minä sen ymmärrän ja kokonaisvaikutuksen työllisyydessä maallemme mm:ssa.

Sehän on selvää että kaikissa maissa yritetään tuottaa ruokaa, jopa afrikan maissa, vaikka he eivät sitä osaa esim. Zimbabwessa ellei valkoinen ole viljelemässä. Katastrofeja on edessä, sellaisia joita ei ole vielä nähtykään. Silloin on paikallaan, että ympäri planeettaa on hätävarastoja, elintarviketuotanto pyörii.

Kyse on tietysti kansakuntien ja ihmiskunnan selviytymispolitiikasta katastrofien iskiessä. Hätämuonavarastoja tarvitaan-kaikkialla.

Kateelliset Jussufit ja työttömät voi pitää turpansa kiinni ja keksiä omalle elämälleen järkevää tekemistä, niin ei tarvitse maatalousyrittäjiä nälviä.

Dokumenttiohjelmaa on tullut, kuinka tiukilla monet tilat ovat. Nälvijöiltä on tainnut jäädä ohjelmat haastatteluineen katsomatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu