Mitävittua; elääkö joku täysin toisten siivellä ??

KL 24.8.16;

Helsingin asumistuet keskittyvät itään - katso oman kaupunginosasi tilanne

24.8.2016 10:17
Asumistuet valuvat Helsingissä itäisiin kaupunginosiin, mutta myös keskustan asunnoissa asuu tuhansia tuensaajia.
Asumistuet valuvat Helsingissä itäisiin kaupunginosiin, mutta myös keskustan asunnoissa asuu tuhansia tuensaajia. KUVA: OUTI JÄRVINEN/KL-ARKISTO
Asumistukipotin räjähdysmäinen kasvu on puhuttanut viime päivinä. Helsingissä tuet ovat lisääntyneet 76 prosenttia alle vuosikymmenessä. Kauppalehti selvitti, mille alueille tukia maksetaan eniten ja vähiten.

Kahden vuoden takaisessa OECD-raportissa Suomen vuokramarkkinoista ehdotettiin mallia, jossa esimerkiksi Helsingissä tarkasteltaisiin vuokratasoa asuinaluekohtaisesti ja asumistuki määriteltäisiin alueen vuokrahintojen tason mukaan.

”Jos vuokralainen maksaa merkittävästi alueen keskivuokraa korkeampaa vuokraa, asumistukea ei saisi kuin keskiarvovuokran mukaan. Ylimenevä osuus menisi omaa piikkiin. Tämä loisi lisäkannustimen etsiä edullisempaa vuokra-asuntoa tai neuvotella vuokran suuruudesta. Tämä voisi vaikuttaa tähän kapitalisoitumiseen eli siihen, että asumistuki valuu hintoihin”, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.

Mihin yleistä asumistukea sitten Helsingissä maksetaan? Kauppalehti selvitti asiaa Kelan tilastojen perusteella.

Elokuun tuoreimman tilaston mukaan helsinkiläisiä, yleistä asumistukea saavia kotitalouksia on jo 44 000. Luku on noussut rajusti, vielä reilut puolitoista vuotta sitten vuoden 2014 lopussa määrä oli 33 000.

44 000:sta yleistä asumistukea saavasta kotitaloudesta yli tuhannen saajan raja ylittyy itäisissä kaupunginosissa. Näitä kaupunginosia ovat postinumerot 00940 Kontulassa (2 900 tuensaajakotitaloutta), 00980 Vuosaaressa (2 600), 00700 Malmilla (vajaat 1 400), 00710 Malmilla (vajaat 1 200) sekä 00810 Herttoniemessä (reilut 1 000).

Vähiten tukea saavia kotitalouksia ovat postinumeroalueet 00130 Kaartinkaupunki (66), 00190 Suomenlinna (31), 00290 Meilahti (28), 00540 Kalasatama (94), 00590 Kruunuvuori (36), 00660-00690 Pakila, Paloheinä ja Torpparinmäki, 00860 (4) 00890 (20). Kaikilla näillä alueilla kullakin tuensaajakotitalouksien määrä jää alle 100:n.

Tuensaajia löytyy silti myös Helsingin keskustasta ja niin sanotuilta varakkailtakin alueilta. Esimerkiksi ydinkeskustan postinumeroalueella 00100 asumistukea saa yli 800 kotitaloutta, samoin postinumeroalueella 00180 Kampissa. 00150 alueella eli Punavuoressa tuensaajakotitalouksia yli reilut 500.

Helsingin asumistuet 76 prosenttia
Helsinkiläisistä asuntokunnista joka kymmenes sai yleistä asumistukea vuoden 2014 lopussa. Sen jälkeen tuen saajien määrä on kasvanut koko maassa, Helsingissä aivan erityisesti, koko muuta maata enemmän.

Asumistuen saajien määrä onkin räjähtänyt sen jälkeen, kun tarveharkinta tulotasosta poistettiin vuonna 2008. Vuodesta 2008 vuoteen 2014 yleisen asumistuen saajien määrä kasvoi 60 prosenttia.

Vielä yleistä asumistukea saaneiden määrää nopeampaa on ollut kaikkien maksettujen asumistukien kasvu. Vuonna 2014 aikana yleistä asumistukea maksettiin Helsinkiin 139 miljoonaa euroa, mikä vastaa 19:ää prosenttia koko maan asumistuista. Helsinkiin maksettujen asumistukien määrä on kasvanut kuuden vuoden tarkastelujaksolla yhteensä 76 prosenttia.

Joka neljäs yleistä asumistukea saavista ruokakunnista asuu pääkaupunkiseudulla. Helsingissä ja Vantaalla tukea saatiin useammin kuin koko maassa keskimäärin, kun taas Espoossa asumistuen käyttö oli samalla tasolla koko maan tilanteen kanssa.

Yli puolet tuen saajista on yksin asuvia, lapsiperheitä on kolmannes. Näistä asuntokunnista puolet sai asumistukea työttömyyden perusteella, joka viides oli työssä käyvien ruokakuntia.

Kela maksaa asumistukea hyväksyttävistä asumismenoista, esimerkiksi vuokrasta. Hyväksyttävät asumismenot on määritelty eri asumismuodoille (vuokra-asunto, omistusasunto, asumisoikeusasunto ja osaomistusasunto).

Asumismenoiksi ei hyväksytä vuokran tai vastikkeen yhteydessä erikseen maksettavia muita maksuja, kuten sähkölaskua, sauna- tai pesutupamaksuja, autopaikkamaksuja tai nettiliittymästä syntyviä maksuja. Tuen määrään vaikuttavat aikuisten ja lasten lukumäärä, asunnon sijaintikunta sekä bruttokuukausiansioiden yhteismäärä.

Tilastokeskus listasi vauraimmat ja vähävaraisimmat alueet
Tilastokeskuksen toukokuussa julkaistun selvityksen mukaan tuloerojen kasvu on ollut pääkaupunkiseudulla nopeampaa kuin muualla maassa. Lisäksi tuloerot ovat olleet pääkaupunkiseudulla selvästi suuremmat kuin muualla maassa.

Toistaiseksi suurimmillaan tuloerot olivat talouskasvun huippuvuosina 2000 ja 2007. Vuoden 2007 jälkeen tuloerot ovat pitkittyneen taantuman vuoksi olleet hienoisessa laskussa. Tuloerojen supistumistrendi viime vuosina on tyypillinen taantumaan liittyvä ilmiö, koska taloudellisesti huonoina aikoina tuloeroja kasvattavien tulojen määrä yleensä vähenee, Tilastokeskus toteaa.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kommarina on hyvä olla ei huolet paina ei rasitu polla

Äänestä

Helsinkiläiset pelkkää paskasakkia, hyi.helvetti;

"Joka neljäs yleistä asumistukea saavista ruokakunnista asuu pääkaupunkiseudulla"

Äänestä
  • Tutkimusten mukaan tämänkin palstan kirjoittajista suuri osa on helsinkiläisiä elinkelvottomia loisia, jotka ovat oppineet apinoiden tavoille.

    Äänestä

  • Niin.se.menee kirjoitti:

    Tutkimusten mukaan tämänkin palstan kirjoittajista suuri osa on helsinkiläisiä elinkelvottomia loisia, jotka ovat oppineet apinoiden tavoille.

    Niin mollaavat yrittäijä kateuksissaan sieltä kehä3 sisäpuolelta

    Äänestä

  • apina tekee kaltaisekseen, as you see....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voivittu__ kirjoitti:

KL 24.8.16;

Helsingin asumistuet keskittyvät itään - katso oman kaupunginosasi tilanne

24.8.2016 10:17
Asumistuet valuvat Helsingissä itäisiin kaupunginosiin, mutta myös keskustan asunnoissa asuu tuhansia tuensaajia.
Asumistuet valuvat Helsingissä itäisiin kaupunginosiin, mutta myös keskustan asunnoissa asuu tuhansia tuensaajia. KUVA: OUTI JÄRVINEN/KL-ARKISTO
Asumistukipotin räjähdysmäinen kasvu on puhuttanut viime päivinä. Helsingissä tuet ovat lisääntyneet 76 prosenttia alle vuosikymmenessä. Kauppalehti selvitti, mille alueille tukia maksetaan eniten ja vähiten.

Kahden vuoden takaisessa OECD-raportissa Suomen vuokramarkkinoista ehdotettiin mallia, jossa esimerkiksi Helsingissä tarkasteltaisiin vuokratasoa asuinaluekohtaisesti ja asumistuki määriteltäisiin alueen vuokrahintojen tason mukaan.

”Jos vuokralainen maksaa merkittävästi alueen keskivuokraa korkeampaa vuokraa, asumistukea ei saisi kuin keskiarvovuokran mukaan. Ylimenevä osuus menisi omaa piikkiin. Tämä loisi lisäkannustimen etsiä edullisempaa vuokra-asuntoa tai neuvotella vuokran suuruudesta. Tämä voisi vaikuttaa tähän kapitalisoitumiseen eli siihen, että asumistuki valuu hintoihin”, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.

Mihin yleistä asumistukea sitten Helsingissä maksetaan? Kauppalehti selvitti asiaa Kelan tilastojen perusteella.

Elokuun tuoreimman tilaston mukaan helsinkiläisiä, yleistä asumistukea saavia kotitalouksia on jo 44 000. Luku on noussut rajusti, vielä reilut puolitoista vuotta sitten vuoden 2014 lopussa määrä oli 33 000.

44 000:sta yleistä asumistukea saavasta kotitaloudesta yli tuhannen saajan raja ylittyy itäisissä kaupunginosissa. Näitä kaupunginosia ovat postinumerot 00940 Kontulassa (2 900 tuensaajakotitaloutta), 00980 Vuosaaressa (2 600), 00700 Malmilla (vajaat 1 400), 00710 Malmilla (vajaat 1 200) sekä 00810 Herttoniemessä (reilut 1 000).

Vähiten tukea saavia kotitalouksia ovat postinumeroalueet 00130 Kaartinkaupunki (66), 00190 Suomenlinna (31), 00290 Meilahti (28), 00540 Kalasatama (94), 00590 Kruunuvuori (36), 00660-00690 Pakila, Paloheinä ja Torpparinmäki, 00860 (4) 00890 (20). Kaikilla näillä alueilla kullakin tuensaajakotitalouksien määrä jää alle 100:n.

Tuensaajia löytyy silti myös Helsingin keskustasta ja niin sanotuilta varakkailtakin alueilta. Esimerkiksi ydinkeskustan postinumeroalueella 00100 asumistukea saa yli 800 kotitaloutta, samoin postinumeroalueella 00180 Kampissa. 00150 alueella eli Punavuoressa tuensaajakotitalouksia yli reilut 500.

Helsingin asumistuet 76 prosenttia
Helsinkiläisistä asuntokunnista joka kymmenes sai yleistä asumistukea vuoden 2014 lopussa. Sen jälkeen tuen saajien määrä on kasvanut koko maassa, Helsingissä aivan erityisesti, koko muuta maata enemmän.

Asumistuen saajien määrä onkin räjähtänyt sen jälkeen, kun tarveharkinta tulotasosta poistettiin vuonna 2008. Vuodesta 2008 vuoteen 2014 yleisen asumistuen saajien määrä kasvoi 60 prosenttia.

Vielä yleistä asumistukea saaneiden määrää nopeampaa on ollut kaikkien maksettujen asumistukien kasvu. Vuonna 2014 aikana yleistä asumistukea maksettiin Helsinkiin 139 miljoonaa euroa, mikä vastaa 19:ää prosenttia koko maan asumistuista. Helsinkiin maksettujen asumistukien määrä on kasvanut kuuden vuoden tarkastelujaksolla yhteensä 76 prosenttia.

Joka neljäs yleistä asumistukea saavista ruokakunnista asuu pääkaupunkiseudulla. Helsingissä ja Vantaalla tukea saatiin useammin kuin koko maassa keskimäärin, kun taas Espoossa asumistuen käyttö oli samalla tasolla koko maan tilanteen kanssa.

Yli puolet tuen saajista on yksin asuvia, lapsiperheitä on kolmannes. Näistä asuntokunnista puolet sai asumistukea työttömyyden perusteella, joka viides oli työssä käyvien ruokakuntia.

Kela maksaa asumistukea hyväksyttävistä asumismenoista, esimerkiksi vuokrasta. Hyväksyttävät asumismenot on määritelty eri asumismuodoille (vuokra-asunto, omistusasunto, asumisoikeusasunto ja osaomistusasunto).

Asumismenoiksi ei hyväksytä vuokran tai vastikkeen yhteydessä erikseen maksettavia muita maksuja, kuten sähkölaskua, sauna- tai pesutupamaksuja, autopaikkamaksuja tai nettiliittymästä syntyviä maksuja. Tuen määrään vaikuttavat aikuisten ja lasten lukumäärä, asunnon sijaintikunta sekä bruttokuukausiansioiden yhteismäärä.

Tilastokeskus listasi vauraimmat ja vähävaraisimmat alueet
Tilastokeskuksen toukokuussa julkaistun selvityksen mukaan tuloerojen kasvu on ollut pääkaupunkiseudulla nopeampaa kuin muualla maassa. Lisäksi tuloerot ovat olleet pääkaupunkiseudulla selvästi suuremmat kuin muualla maassa.

Toistaiseksi suurimmillaan tuloerot olivat talouskasvun huippuvuosina 2000 ja 2007. Vuoden 2007 jälkeen tuloerot ovat pitkittyneen taantuman vuoksi olleet hienoisessa laskussa. Tuloerojen supistumistrendi viime vuosina on tyypillinen taantumaan liittyvä ilmiö, koska taloudellisesti huonoina aikoina tuloeroja kasvattavien tulojen määrä yleensä vähenee, Tilastokeskus toteaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu