Havainto

Lähes kaikki USA:n terrorismin vastaisen sodan vakaumukselliset kannattajat väittävät kannattavansa demokratiaa, mutta käytännössä he vihaavat kaikkea demokratiaan kuuluvaa.

Kansalaisilla ei heistä pitäisi olla oikeutta puuttua johtajien tekemisiin; ihmisoikeudet eivät merkitse heille paljon mitään sikäli kun niistä pääsevät hyötymään muutekin kuin he itse ja heistä johtajilla pitää olla oikeus ottaa ne pois keiltä sattuu huvittamaan; päätöksen teon avoimuus on heille kaikin puolin vastenmielinen ajatus; heistä vahvimmalla on oikeus päättää mikä on totta ja mikä ei; mitä verisemmmästä väkivallasta on kyse, sitä innostuneempia he ovat, ja mitä vähemmän väkivaltaa on tarjolla, sitä vähemmän he jaksavat innostua; taloudellinen ja valtapoliittinen hyöty pyhittävät heistä millaisien inhimillisien kärsimysten tuottamisen tahansa; alistumattomuus heidän ihailemalleen suurelle ja mahtavalle roistolle on heille pahin kuviteltavissa oleva rikos; johtajalla on heistä luonnollinen oikeus päättää että joku on syyllinen eikä tilanne muutu siitä miksikään vaikkei syylliseksi leimannut olisi todistettavasti tehnyt sitä mistä häntä syytetään.

Kaikesta päätellen he olisivat lukeutuneet Stalinin kiihkeimpiin kannattajiin jos olisivat sattuneet elämään 30-luvun Neuvostoliitossa. Varmaan olisivat antaneet hänelle riemusta kiljuen ensiyön oikeuden vaimoonsakin mikäli hän olisi sattunut sitä haluamaan.
4282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

He puolustavat kiivaasti järjestelmää, jossa kansa saa oikein äänestää, mieluummin kahdesta vaihtoehdosta :)))

Äänestä
  • Neukkulassa sentään oltiin rehellisiä: ehdolle asetettu valittiin joka tapauksessa vaikkei kukaan olisi äänestänytkään. Vapaan lännen mahtavimmassa demokratiassa on kansalla valinnan mahdollisuus, mutta ehdokkaiden välillä ei ole eroja ja valinnan tekee joka tapauksessa se joka laskee äänet.

    Äänestä

...

Äänestä

Missä pyhutaan demokratiasta,siellä se on jo menetetty.
Missä puhutaan rauhasta, siellä valmistellaan sotaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huvittunut :) kirjoitti:

Lähes kaikki USA:n terrorismin vastaisen sodan vakaumukselliset kannattajat väittävät kannattavansa demokratiaa, mutta käytännössä he vihaavat kaikkea demokratiaan kuuluvaa.

Kansalaisilla ei heistä pitäisi olla oikeutta puuttua johtajien tekemisiin; ihmisoikeudet eivät merkitse heille paljon mitään sikäli kun niistä pääsevät hyötymään muutekin kuin he itse ja heistä johtajilla pitää olla oikeus ottaa ne pois keiltä sattuu huvittamaan; päätöksen teon avoimuus on heille kaikin puolin vastenmielinen ajatus; heistä vahvimmalla on oikeus päättää mikä on totta ja mikä ei; mitä verisemmmästä väkivallasta on kyse, sitä innostuneempia he ovat, ja mitä vähemmän väkivaltaa on tarjolla, sitä vähemmän he jaksavat innostua; taloudellinen ja valtapoliittinen hyöty pyhittävät heistä millaisien inhimillisien kärsimysten tuottamisen tahansa; alistumattomuus heidän ihailemalleen suurelle ja mahtavalle roistolle on heille pahin kuviteltavissa oleva rikos; johtajalla on heistä luonnollinen oikeus päättää että joku on syyllinen eikä tilanne muutu siitä miksikään vaikkei syylliseksi leimannut olisi todistettavasti tehnyt sitä mistä häntä syytetään.

Kaikesta päätellen he olisivat lukeutuneet Stalinin kiihkeimpiin kannattajiin jos olisivat sattuneet elämään 30-luvun Neuvostoliitossa. Varmaan olisivat antaneet hänelle riemusta kiljuen ensiyön oikeuden vaimoonsakin mikäli hän olisi sattunut sitä haluamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu