Ulkomaalaisilla oikeus putsata Suomen metsät?

sientenputsaus

Kuuluuko Suomen jokamiehenoilkeus niille ukomaalaisulle, jotka tuodaan tänne joukoittain Thaimaasta asti ryöväämään ja tyhjäksi putsaamaan meidän metsämme marjoista ja sienistä?

Ja oikeuttaako jokamiehenoikeus bisnemiehen, joka tätä jäjestelmällistä toimintaa järjestää, sillä rikastumaan?

Onko se oikeutta, että tasaarvon nimissä nämä maat ja metsät, joista meidän isämme taisteli, putsataan nyt ulkomaalaisten toimesta?

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokamies100v

      Näin valitettavasti on. Tämäkin on eräs niistä asioista, joissa lainsäädäntömme on jäänyt ajastaan jälkeen kansainvälistymisen tapahduttua.

      JOKAMIEHENOIKEUDET PITÄÄ SÄÄTÄÄ KOSKEMAAN VAIN SUOMEN KANSALAISIA!

      Tämä asia on vielä itsestäänselvempi kuin se, että Suomen sosiaaliturva ei kuulu vieraiden maiden ihmisille - jota vastaanmyöskin rikotaan vuosittain miljardeilla euroilla.

      Maastamme ryövätään esimerkiksi sienet Italiaan ja mustikat Kiinaan. Jalostustyö ja voitot jäävät pääasiassa Suomen ulkopuolelle. Vain muutama ahne liikemies hyötyy Suomessa tästä. Jokamiehenoikeuksien väärinkäyttö ja niiden levittäminen kaikille maailman ihmisille ja bisnesmiehille tulee PYSÄYTTÄÄ HETI.

      • TotuusSattuu

        "Maastamme ryövätään esimerkiksi sienet Italiaan ja mustikat Kiinaan. "

        Ihan vapaasti sinä voit mennä itse sitä kultaa vuolemaan poimimalla marjat ja sienet ja myymällä ne. Mutta tuskinpa olet mennyt?


    • Kansaltaotetaan

      Kohta varmaan Päijänne pumpataan jättiläistankkereihin ja viedään meiltä pois.

      SUOMEN VEDET ON SUOJELTAVA AHNEILTA LIIKEMIEHILTÄ, SILLÄ NE KUULUVAT SUOMEN KANSALLE.

    • Öhmann
    • JjJJokunen

      Myös ilma pitää suojata paremmin saastuttajilta, sillä puhdas ilma on jokamiehenoikeus ja -välttämättömyys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe