Forssan matut

Monet heistä ovat osallistuneet Irakin ja Syyrian sotaan ja ovat tunkeutuneet tänne etteivät joudu vastaamaan sotarikoksista.
38<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Kyllä sillä Forsassa nyt kelpaa, on monenmoista moniosaajaa ja kultamunaa kaupunki tulvillaa

Äänestä

Lisäksi Lähi-Idän maiden kieron fiksut johtajat tyhjensivät tietysti vankilansa pahimmista taparikollisista. Lähettivät heidät mamutulvan mukana Eurooppaan ja uhkasivat elinikäiselle tuomiolla, jos palaavat takaisin. Voitte olla varmoja, että matkan aikana roistot sävelsivät fantastiset pakolaistarinat, jotka uppoavat mamuvirkailijoihimme täysin.

Äänestä
  • Jos olisin irakilainen pakkosuljettuna mielisairaalaan niin karkaisin ja lähtisin pakolaiseksi Eurooppaan..

    Äänestä

Näinpä, näinpä. Vaasassa otettiin tänään kiinni syksyllä tänne tullut (Ruotsista Tornion kautta?) yksi joukkomurhiin Irakissa osallistunut muslimi. Jäävuoren huippu. Nämä murhaajaraiskaajat ovat hyvin perillä siitä, että Suomeen kandee tulla. Jos narahtaa tekosistaan, niin Suomi ei palauta kotimaahan, vaan antaa max. 15 vuoden "elinkautisen" irakilaista keskitason hotellia vastaavissa oloissa. että löytyy mahdollisuuksia harrasteisiin kuten punttisaliin ja lomatkin alkavat jossain vaiheessa pyöriä. Lisäksi halal-sapuskaa on tarjolla ja mahdollisuus mekkaperseilyynkin jossain moskeijaksi naamioidussa sellissä.
Mikä v-tun velvollisuus Suomen on toimia "oikeuden jakajina" kaiken maailman massamurhaajillekin joistain persläpivaltioista. Mites kun näitä muhamedeja voi kohta olla satoja tutkittavana? Saatanan kallista ja maan etujen vastaista. Onko Suomi joku kakkapökäle, joka vetää puoleensa rikollispaskoja kehitysmaista? Häh?

Äänestä

Rikollisethan tänne tulevat kun eivät voi enää asua siellä jossakin. Tappelemaan ja riehumaan oppineet tekevät samaa täälläkin, se on itsestään selvää. ei tarvi olla mikään psykologi.

Äänestä

Jälleen on joku forssalaisen järjestön nainen telkkarissa puhumassa, että ovat järjestämässä jotain tilaisuutta ja blaa blaa blaa.
Luulisi että turviksetkin ovat kurkkua myöten täynnä noita kälättäviä naisia, jotka kälättävät tuntikaupalla ihmiset kuoliaaksi.
Ei ihme että pinna kiristyy.

Äänestä
  • Huijarijärjestöt laskuttavat jokaisesta paskanpuhetilaisuudesta. Kyseessä on pelkkä petos ja huijaus.

    Äänestä

Forssan vastaanottokeskuksessa majoittuvien turvapaikanhakijoiden mukaan tiistai-illan kahakka oli todennäköisesti viikkoja jatkuneen kehityksen tulos.

Yle Uutisten toimittajan Eeva Hannulan haastattelemien turvapaikanhakijoiden mukaan heitä on uhkailtu jo useiden viikkojen ajan. Heidän mukaansa Forssan tapahtumat alkoivatkin oikeastaan jo loppukesästä.

– Heitä on uhkailtu marketeissa ja kaupoissa, he ovat kuulemma joutuneet juoksemaan pitseriaan sisään pelätessään forssalaisia. Heitä on heitelty kadulla pulloilla, heille on huudeltu ja tosiaan se, mitä tänään tapahtui, on ikään kuin jatkumoa edellisistä, Hannula kertaa.

Tiistaina poliisi sai ilmoituksen useiden kymmenien ihmisten joukosta, joka lähestyi asuinalueella sijaitsevaa vastaanottokeskusta. Osalla porukasta oli ilmoituksen mukaan mukanaan myös "kättä pidempää".

Vastaanottokeskuksen lähelle päästyään joukko kohtasi vastaanottokeskuksessa asuvien turvapaikanhakijoiden joukon. Kohtaamista seuranneessa yhteenotossa loukkaantui alustavien tietojen mukaan lievästi viisi ihmistä ja useita otettiin kiinni. Tapahtumien kulkua tutkitaan vielä.

Iso osa vastaanottokeskuksen luo saapuneesta, kantaväestöstä koostuneesta joukosta pakeni paikalta poliisin saavuttua paikalle.

Äänestä
  • jos nämä laittomat maahantunkeutujat eivät halua joutua uhkailujen kohteeksi, niin ehkäpä heidän ei kannattaisi hyökkäillä suomalaisten kimppuun laudanpätkillä ja rautaputkilla ja hakata suomalaisia poikia sairaalakuntoon.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    jos nämä laittomat maahantunkeutujat eivät halua joutua uhkailujen kohteeksi, niin ehkäpä heidän ei kannattaisi hyökkäillä suomalaisten kimppuun laudanpätkillä ja rautaputkilla ja hakata suomalaisia poikia sairaalakuntoon.

    jos he sellaista tekevät, on poliisin asia ottaa heidät kiinni.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    jos he sellaista tekevät, on poliisin asia ottaa heidät kiinni.

    jännä nähdä, kuinka maltillisesti suhtaudut matujen rikoksiin, mutta annas olla kun suomalaiset pistävät kerrankin kovan kovaa vastaan - toisten nimimerkkejä lainaileva suvakkilortto on yht'äkkiä kuin paskahalvauksen saanut.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    jännä nähdä, kuinka maltillisesti suhtaudut matujen rikoksiin, mutta annas olla kun suomalaiset pistävät kerrankin kovan kovaa vastaan - toisten nimimerkkejä lainaileva suvakkilortto on yht'äkkiä kuin paskahalvauksen saanut.

    olen aina ollut sitä mieltä, että asia kuuluu poliiisille. Syö paskaa ja kuole pois, vitun trolli.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    olen aina ollut sitä mieltä, että asia kuuluu poliiisille. Syö paskaa ja kuole pois, vitun trolli.

    eihän sinulla edes ole mitään omia mielipiteitä, vaan kopioit kaikki rikoksiin syyllistyneitä maahantunkeutujia puolustelevat viestisi äärivasemmiston propagandablogeista.

    Äänestä

Yleenkö sinä vajakki vielä luotat ? Sehän on suurin valehtelija ja pimittäjä! Jos lisäksi luet vain juutalaisten omistamia sanomalehtiä, et takuulla saa oikeata kuvaa tapahtumista. Nehän alkoi siitä kun matu löi RAUTAPUTKELLA 15 vuotiasta suuhun ! Yksinään kävellyttä ! Loppu on jatkoa tälle tapon yritykselle.

Äänestä
  • Olisi hauskaa lukea juutalaisten omistamia sanomalehtiä. Onko Suomessa sellaisiakin?

    Äänestä

He ovat paossa olevia rikollisia.

Äänestä

Hyvä että maahantunkeutujilla on muitakin aktiiviteetteja kuin valittaa tarjotusta ilmaisesta ruuasta,majoituksesta ja tarjotusta taskurahasta. "heitä on uhkailtu jo useiden viikkojen ajan" , luuleeko nämä kurkunleikkaajat ja niskaanampujat,että tollasia raukkoja kusipäitä meillä kunnioitetaan saati pelätään. Ja kyllä,se on väärin heittää matua tyhjällä pullolla,ehkä jopa synti,mutta annetaan tän kerran anteeksi,onhan bensa aika tyyristä vaikkakin hyvään tarkoitukseen menisi.

Äänestä
  • No, ainakaan noita forssalaisia huligaaneja jotka hyökkäsivät vokkiin, ei kunnioiteta missään. Eikä pelätäkään. Ainakaan poliisilla.

    Äänestä

  • niinminäkin kirjoitti:

    No, ainakaan noita forssalaisia huligaaneja jotka hyökkäsivät vokkiin, ei kunnioiteta missään. Eikä pelätäkään. Ainakaan poliisilla.

    suvakit suorastaan jumaloivat laittomia maahantunkeutujia, jotka hakkasivat suomalaisteinin ja hyökkäsivät autoilijoiden kimppuun kepein ja putkin aseistautuneina.

    Äänestä

  • Sitä_vastoin kirjoitti:

    suvakit suorastaan jumaloivat laittomia maahantunkeutujia, jotka hakkasivat suomalaisteinin ja hyökkäsivät autoilijoiden kimppuun kepein ja putkin aseistautuneina.

    Vai sellaisia unia vajakkitrolli nyt on nähnyt.

    Äänestä

  • sitäsaa.mitätilaa kirjoitti:

    Vai sellaisia unia vajakkitrolli nyt on nähnyt.

    sinä et ole mikään uni, vaikka vajakkimainen trolli oletkin.

    Äänestä

Turvapaikanhakijoilla on laillinen oikeus tappaa tai pahoinpidellä kantasuomalaisia, mikäli kantasuomalaiset näyttävät uhkaavilta.

Äänestä
  • "Turvapaikanhakijoilla on laillinen oikeus tappaa tai pahoinpidellä kantasuomalaisia, "
    Tietenkin myös toisin päin. Nimikin sille on keksitty, se on sisällissota. Kaukana ei siitä enää olla. Poliittinen poliisijohto on valjastettu matubissneksen suojeluun.

    Kaikki eriävän mielipiteen hyysäyksestä esittävät saavat syytteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

    Näin ei voi loputtomasti jatkua. Käy niin kuin hölmöläisen tehdessä hevoskuormaa. "jos se tuon jaksaa, niin kyllä se tämämkin jaksaa". Hölmö Suomen johto lappaa kansan kannettavaksi tarpeettomia kustannuksia samalla periaatteella. Joku aina rikastuu näistä. Kohta saunan taakse on jonossa polittikkoja ja loiseläjiä.

    Äänestä

Iltalehdessä on kuva mustatukkaisesta Forssan vokin matusta. On mielestäni ihan samannäköinen kuin yksi tyttöjen auton luona kepin kanssa heiluneista tyypeistä. Joku on ottanut tilanteesta pysäytyskuvan ja kirjoittanut kuvatekstiksi "Haluaisitteko keskustella islamista" tms. Mies näkyy siinä. Mahtaako olla sama tyyppi?

Äänestä

Ei kun U-käännös kaikille ja karkoitus omaan maahan makoilee.

Äänestä

Jos tuo on tieto, sillä täytyy olla lähde. Kaivapa esiin.

Äänestä

kukaan ole tunkeutunut minnekään. vapaasti tulivat rajan yli

Äänestä

Oli jo alun perin väärin ottaa noita beduiinejä Suomeen...paperittomia laumoittain, kaikenlaisiin rikoksiin syyllistyneitä...sitten tullaan tänne pakoon kun tuomittaisiin omassa maassa...täällä sitten elellään loisina...vittu mitä paska sakkia.

Äänestä

Eikö se autisti Sipilä vieläkään tajua mitä teki. Sipilä kutsui matut Suomeen katteettomilla lupauksillaan luksuselämästä, eikä edes pyydä anteeksi. Siis meiltä suomalaisilta. Älä Pöpilä enää raahaa yhtään raiskaaja-hakkaaja-apinaa Suomeen! Nyt me olemme hereillä, eikä maanpettureiden kohtalo ole hilpeä.

Äänestä

Karvapers kultamunaisia pedoprofeettaisen hiekkakultin saatanallisia säkeitä palvovia
rintamakarkureita - siis ne muutama mitkä ei ole näitä sotarikollisia - mitä tuommoisella matuongelmajätteellä mitään tämä maa tekee. Viime sodan aikana tässä maassa tuollainen sakki olis ammuttu niskalaukauksella käpykaartilaisina pois maataan puolustavien miesten ilmatilaa pilaamasta. Siis oikeasti, mitä kukaan tekee tuollaisilla karkuunluikkijoilla missään, pysyisivät edes niissä omissa maissaan ongelmina siellä.

Äänestä
  • Tällä hetkellä pakolaisuutta eniten aiheuttavat aseelliset selkkaukset ovat pitkittyneitä ja monimutkaisia konflikteja, joissa siviilit ovat usein väkivaltaisuuksien kohteina. Konfliktin osapuolina voi olla useita maan sisäisiä ryhmittymiä, kansainvälisiä joukkoja sekä yksityissektorin turvallisuusyhtiöitä. Niihin liittyy usein ääriryhmien erottelematonta väkivaltaa, kuten itsemurhaiskuja. Kriisien seurauksista kärsivät eniten siviilit, mikä lisää pakolaisuutta. Perinteinen ajatus isänmaan puolustamisesta soveltuu huonosti tämän hetken sotiin ja konflikteihin.

    Pakolaisuuden taustalla on vaino, joka kohdistuu poliittiseen mielipiteeseen, uskontoon, alkuperään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen.
    Vainoaja ei aina ole valtio, vaan se voi olla myös yksityinen taho tai organisaatio, jota vastaan henkilö ei saa suojelua kotimaansa viranomaisilta.

    Lisätietoja konflikteista:
    International Crisis Group

    Äänestä

  • faktaa.pakolaisista kirjoitti:

    Tällä hetkellä pakolaisuutta eniten aiheuttavat aseelliset selkkaukset ovat pitkittyneitä ja monimutkaisia konflikteja, joissa siviilit ovat usein väkivaltaisuuksien kohteina. Konfliktin osapuolina voi olla useita maan sisäisiä ryhmittymiä, kansainvälisiä joukkoja sekä yksityissektorin turvallisuusyhtiöitä. Niihin liittyy usein ääriryhmien erottelematonta väkivaltaa, kuten itsemurhaiskuja. Kriisien seurauksista kärsivät eniten siviilit, mikä lisää pakolaisuutta. Perinteinen ajatus isänmaan puolustamisesta soveltuu huonosti tämän hetken sotiin ja konflikteihin.

    Pakolaisuuden taustalla on vaino, joka kohdistuu poliittiseen mielipiteeseen, uskontoon, alkuperään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen.
    Vainoaja ei aina ole valtio, vaan se voi olla myös yksityinen taho tai organisaatio, jota vastaan henkilö ei saa suojelua kotimaansa viranomaisilta.

    Lisätietoja konflikteista:
    International Crisis Group

    Sillä, että armeijaikäiset nuoret muslimimiehet tunkevat sankoin joukoin anteliaasta sosiaaliturvastaan tunnettuihin Euroopan maihin, ei ole mitään tekemistä "vainon" kanssa. Se on taloudellista maahanmuuttoa - tai tässä tapauksessa pikemminkin sosiaaliturvaperäistä maahanmuuttoa.

    Äänestä

Forssan mielenosoituksen vetäjät ovat sivareita eivät siis miehiä.

Äänestä

Sivari on laillinen asepalveluksen vastustaja. Käpykaartilainen on rikollinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Voroppa kirjoitti:

Monet heistä ovat osallistuneet Irakin ja Syyrian sotaan ja ovat tunkeutuneet tänne etteivät joudu vastaamaan sotarikoksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu