http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/kreikka siirtolaiset taakanjako-54316
Kreikkaan on jäänyt 58 000 ihmistä jumiin, kun naapurimaat sulkivat rajansa, kertoo EUobserver.
Tällä hetkellä meillä on 7 000 ihmistä valmiina uudelleensijoitettavaksi, mutta ei yhtäkään vastausta EU-mailta, jotka ovat velvoitettuja ottamaan heidät vastaan, Kreikan maahanmuuttoministeri Janis Mouzalas sanoi toimittajille tiistaina.
Kreikan edustajien on tarkoitus lähteä syyskuussa kiertämään EU-maita pyytämään niitä "pitämään kiinni sovitusta".
EU-maat sopivat viime vuonna, että Kreikasta ja Italiasta sijoitetaan pakolaisia uudelleen EU-maiden kesken.
EUobserverin mukaan 160 000 ihmistä on korvamerkitty uudelleensijoittamista varten, mutta tähän mennessä vain 4 000 ihmistä on sijoitettu uudelleen.
Kreikkaan on jäänyt 58 000 ihmistä jumiin, kun naapurimaat sulkivat rajansa, kertoo EUobserver.
Tällä hetkellä meillä on 7 000 ihmistä valmiina uudelleensijoitettavaksi, mutta ei yhtäkään vastausta EU-mailta, jotka ovat velvoitettuja ottamaan heidät vastaan, Kreikan maahanmuuttoministeri Janis Mouzalas sanoi toimittajille tiistaina.
Kreikan edustajien on tarkoitus lähteä syyskuussa kiertämään EU-maita pyytämään niitä "pitämään kiinni sovitusta".
EU-maat sopivat viime vuonna, että Kreikasta ja Italiasta sijoitetaan pakolaisia uudelleen EU-maiden kesken.
EUobserverin mukaan 160 000 ihmistä on korvamerkitty uudelleensijoittamista varten, mutta tähän mennessä vain 4 000 ihmistä on sijoitettu uudelleen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Veikkaan kun suo!elta kysytään niin orpo kantaa veronmaksajien puolesta vastuuta .....eli ottaa esimerkkinä pakolaiset kreikasta suomeeen täyshoitoon....
Olemmehan euroopan rikkaimpia maita ettei jopa, rikkain
N
Tähän asti ainakin on aina ensimmäisenä menty hakemaan taakkamme kotiin. Ja Eu ei kiitä vaan haluaa lähettää ääliöille lisää.
Kyllä ne johonkin siiretään...merkel painostaa jotain heikkoa EU maata ottamaan matut kreikasta...
Väärennettyjen tietojen mukaan suomi kuuluu euroopan rikkaimpiin maihin. Oma kansa vaan alkaa olla nälkärajoilla, mutta siitä viis.
Tottakai uusi sisäministerimme ottaa vaikka kaikki 58000.
Katsokaa vaikka, niin jouluun mennessä ne on täällä.
Kyllä asia niin on. Paskat siitä että suomessa on jo ennestään lähes 500 000 työtöntä. Paskat siitä että valtion velka ylittää reilusti 100 miljardia. PASKAT SIITÄ ETTÄ eläkeläiset näkee jo nyt nälkää ja lAMA SYVENEE VAAN
Kreikaata sijoittui jo vapaaehtoisesti miljoona matua pohjoiseurooppaan ja kreikka auliisti auttoi pohjoisrajalle ja pitimrajojaan auki...eiköhän sitä,taakkaa ole siiirretry muualle jo ihan tarpeeksi...
Kreikka ei ole liikauttanut eväänsäkään omien rajojensa suojelemiseksi, vaikka sillä on yksi EU:n isoimmista armeijoista. Upotkoon vaikka koko Kreikka paskaan, mutta ei sitä Suomeen saa siirtää. Ja samaan hengenvetoon: Suomi ei ole tehnyt mitään omien rajojensa suojelemiseksi, vaikka meillä on iso armeijan reservi. Jos matut tunkevat Suomeen, niin me uppoamme paskaan, eikä kukaan EU:sta tule meitä auttamaan. Miksi Suomi haluaa seurata Kreikan tietä? Kannattaisi ottaa oppia Unkarista.
mATUILLE VAAN PÖYTÄ KOREAKSI. Kun samaan aikaan kantaväestö näkee lähes nälkää ja ruokajonot pitenee koko ajan
Eikös nuo pitänyt vaihtaa turkissa oleviin syyrialaisiin >>>>>>?
Suomi ja kreikka ne yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin ja sitten ne vajoaa suohon.
Käsittämättömän hidasta on kyllä EU:n toiminta tässä ollut. Ehkä ne olisi parasta viedä Unkariin ja Puolaan.
kreikalla on niin paljon velkaa unionilta, että se pitää ne mamut ja ottaa vielä lisää.
Niitä ei roudata yhtään mihinkään.
EIKÄ ne tule tänne
Nyt käy niin että näistä suurin osa tullee jäämään Kreikkaan "jumiin" määrättömäksi ajaksi, nimittäin alkaa näyttämään siltä että EU-maiden kesken ei saada aikaan toimivaa taakanjakojärjestelmää, mikä ei sinänsä ole mikään ihme kun koko tuo kaavailtu systeemi on täysi susi ja käytännössä toimimaton.
Toisekseen Turvaahan nämä ovat tulleet hakemaan ja Kreikassa tuskin enää vainoa tarvitsee kokea ellei itse omilla toimillaan sitä aiheuta. Nälkää voi toki kokea mutta eihän näistä kukaan ole nälkäpakolaiseksi ilmoittautunut vaan nimenomaan turvapaikanhakijaksi.
Balkanin läpi ei enää kuljeskella oman mielihalunsa mukaan vaikka kreikkalaiset eivät omia rajojansa viitsisikään vartioida. Visegrad-maat luojan kiitos ovat pistäneet stopin tuolle reitille ja sana kulkee oikeisiin korviin että Kreikkaan saapuminen tarkoittaa tosiasiassa turvapaikanhakemista Kreikasta ,ei Saksasta tai Ruotsista ,niin liikenne alkaa tyrehtymään vaikka turkkilainen Erdogan itse kävisi kumiveneitä vesille työntelemässä.
Voidaan nähdä jopa sellaisia ihmeitä kun gummiveneitä lipuu Kreikasta Turkkiin päin...
...nooh...toivossa on hyvä elää.
Jos Suomen on pakko ottaa matuja Kreikasta,on saatava itse valita ketä otetaan. Ei yhtään miesmuslimia vaan kaikki naisia. Meille tuli vuonna 2015 yli 20 000 miespakolaista Irakista.
Kaikkien vuonna 2016 tulevien pakolaisten on oltava naisia ja lapsia. Naiset tarvitsevat turvaa ja suojelua.
Ei vaaraa raiskauksista eikä ihmiskaupasta kun tulevat lentäen Kreikasta.
Lisäksi vaadittava ,että Suomeen tulee lukutaitoisia ammattitaitoisia henkilöitä.
Suomen tulee kieltäytyä taakanjaosta mikäli emme saa itse päättää ketä Suomeen tulee.
Miksi joku vaati ottamaan pakolaisia EU-maihin? Miksiiiiiii? Miksi aikaisemmin kaikki asuivat omassa maassa ja nyt kaikki haluavat Europaan? Laittakaa rahahanaa kiini ja ei ketkään tulee tänne!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Mailmaa meni hulluksi ja maapalon päättäjät on Saatanoita!
Suvakkimedia (ulkomainen) säälittelee, mien Kreikan pakolaisleirillä raiskataan jopa 4-vuotiaita lapsia. Minun kieroutunut ajatukseni on (hei oksetuksen jälkeen), että sellaisiako miehiä meidän sitten tänne pitäisi omaksi taakaksemme hakea?
Eikä yhtään taakkaa pidä hakea, ennenkuin viimeinenkin rajansa sulkenut eu-maa ottaa oman taakkansa, koska tähän asti on aika yksipuolista ollut tuo taakanjako.
Tjaa. EU:n taakanjako ei tule onnistumaan näillä ehdoilla ja tiedoilla mitä tästä on nyt saatavissa.
Puola ja muut vastahakoiset voivat näönvuoksi vastustella ja estellä mutta tosiasiahan on se että vaikka heidän "taakanjako-osuudekseen" määrättäisiin EU:n toimesta miljoona pakolaista per maa ei sinne jää juuri kukaan tästä taakasta.
Nyt on kysymys "taakasta" jota voidaan toki EU-eliitin päätöksillä ja sopimuksilla siirrellä ja jaella PAPERILLA vaikka mihin mutta tämä " taakka" on liikkuvaa sorttia. Se siirtyy itse aina sinne missä on optimaalisimmat olosuhteet , niin kauan kuin EU:n alueella on vapaa liikkuvuus voimassa ja vastaanottavien maiden pakolaisille luomat olosuhteet eivät ole harmonisoitu keskenään vastaaviksi kaikkialla.
Vapaa liikkuvuus on taasen yksi koko EU:n peruspilareista jota ei tulla purkamaan tämän pakolaistaakan vuoksi .
...lopputulos on että voidaan toki sopia taakanjaosta mutta siitä ei tule mitään pysyvää tasapuolista jakoa mitenkään ,vaikka kuinka kovasti EU-sopuli sellaista haluaisi.
Niin kauan kuin meillä euroopassa on erilaiset sosiaalitukijärjestelmät ja palvelut on puheet taakanjaosta ja sen onnistumisesta täytyttä hevosenpaskaa...matut siirtyy sinne missä on paras sosiaaliturva ja verorahoilla järjetety palvelut ja jossa ennestään on jo paljon heimoveljiä...
esimerkkiä löytyy ihan suomenkin sisällä ,että kun kuntapaikka myönnetään siirrytään kuitenkin ensitilassa helsinkiin missä on maan kalleimmat asunnpon ja elinkustannukset...ja suurin osa on sitten siellä jossain lähighettossa rähinöimässä sosiaalituilla ja rikoksilla..
Näin juuri. Ihmettelen miksi EU: ssa edes viitsitään tosissaan vääntää kättä ja aikaa käyttää mistään taakkojen jaosta ja solidaarisuudesta eri maiden kesken kun loppujen lopuksi tämä taakka itse määrittelee oman sijoittumispaikkansa.
Mikäli harmonisoidaan näitävastaanottosysteemejä ja -käytäntöjä sekä sosiaalitukijärjestelmiä eri maiden kesken se tulisi todennäköisesti HEIKENTÄMÄÄN Suomen kaltaisissa maissa näitä turvaverkkoja ja kun lainsäädäntö perustuu yhdenvertaisuuteen niin siinähän se samalla tulisi hoidettua suomalaistenkin yhteiskunnalta saamat tulonsiirrot minimiin.
Tuskin Unkarin ja Puolan kaltaiset maat pystyvät kovinkaan nopealla aikataululla rakentelemaan tällaisia hyvinvointijärjestelmiä mitä esimerkiksi meilläkin täällä on olemassa.
Eli siis mikäli EU:ssa jostakin kumman syystä saadaan aikaiseksi taakanjakosysteemi ( joka itsessään tulee ruokkimaan loputonta uutta tulijavirtaa Unionin alueelle ellei samalla pystytä tukkimaan ulkorajat uusilta tulijoilta ) se tulee joko heikentämään tai jopa romuttamaan sen hyvinvointiyhteiskunnan näine tulonsiirtoineen mihin olemme näillä leveysasteilla tottuneet.
Sitä haluavat vasemmistolaiset ja vihreät sekä kaikki hyvät ihmiset suurella joukolla hyvää tarkoittaen. Huvittavinta asiassa on se että nämä samaiset tahot nimenomaan ovat julistautuneet puolustamaan hyvinvointiyhteiskuntaa joka suojelee heikoimpia jäseniään.