Eli, onks kukaan muu lähteny ajattelemaan kristittyjen Jumalaa ja manalan Herraa Luciferiä näin että,
Luciferhän oli Jumalan paras ja kaunein enkeli, eli heti toisena Jumalasta, eikös vaan?
Ja Jumalahan loi ihmisen omaksi kuvakseen.
Noh, mitä jos (HUOM. Mitä jos, eli uskovaiset älkää tappako) Lucifer, joka oli niin kaunis ja mahtava enkeli, näki Jumalan läpi ja tajusi Jumalan korruptoituneen vallanhimon, joka ihmisillä on. Ja "Taivaallinen sota" vai miksikä sitä nyt oikein kuuluu nimittää, johtui siitä että Lucifer yritti syöstä Jumalan valtaistuimeltaan pelastaakseen ihmset, mutta kuten raamattu kertoo, epäonnistui ja syöstiin seuraajineen alas manalaan.
Ja sitten on se omenaepisodi. Jos Lucifer yrittikin vain saada ihmiset näkemään mitä hän näkee, eli sen kuinka valta nousi Jumalalla päähän. Tämän omenanhan vuoksi ihmiset karkotettiin (Kuten Luciferkin koska ei totellut sokeasti)
En nyt lähde puoltamaan tätä omaksi ehdottomaksi mielipiteekseni, sillä en jaksaisi aivontonta sotaa niiden kanssa jotka ovat eri mieltä. Kysynkin vaan, että kuinka moni on ajatellut asiaa näin? Tiedän että tästäkin taitaa olla jo keskusteluja, mutta joka tapauksessa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.