Mitä YLE sanoi?

YLE uutisoi tänään keskiviikkona Forssassa jotain tapahtuneen. Ei ollut vielä tiedossa mitä oli tapahtunut ja oli päätetty asettaa tutkijaryhmä tutkimaan. Tutkijaryhmä tehtävä on tutkia onko mitään tapahtunut.

No uutisesta sai sen selville että ehkä jotain on tapahtunut. Tutukijaryhmän tutkimukset kestävät viikkoja, ehkä jonkin kuukauden ja ne yleensä keskeytetään. Jos tutkimukset viedään loppuun, niistä ei enää anneta julkisuuteen tietoa, koska on jo niin vanhasta asiasta kysymys.

Tässä vaiheessa tuli ajatus kurkata jo tässä vaiheessa ennakkoon lopputulokseen ja sensuroimattomaan sellaiseen.
Ja katso!! Siellähän se jo oli!!

http://mvlehti.net/2016/08/24/valhemedian-tiedottaminen-forssan-tapauksessa-epaonnistui-taysin/
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Itse katsoin tänään klo 18 yle uutiset, ja niissä uutisissa ei edes tiedetty koko tapahtumasta ollenkaan - toisin sanoen ei mainittu sanallakaan. Kerrottiin vaan muita uutisia.

Äänestä
  • No eipä huolta. Näitä tapahtumia kyllä tulee lisää ja uutisaiheita riittää. Aivan varmasti, sillä alkuasukkaiden mielialat alkavat olla kireät joka puolella.

    Äänestä

Entä tämä, mies hakkaamassa autoa ja sitten antaa haastattelun Iltalehdelle, kuinka pelkää väkivaltaa. IL nolouden huippu, en arvosta tätä lehteä yhtään. Katsokaa ja naurakaa Suomen valhemedialle. Eipä tästä kauaa ole kun päänroikkottaja oli siellä Ylen asiaohjelmassa virnuilemassa.

http://mvlehti.net/2016/08/24/paivan-kuva-pelottaa/

Äänestä
  • :D Luulisi toimittajien pikkuhiljaa heräävän. Etteivät aina ihan kaikkea purematta uskoisi.

    Äänestä

  • Yle taas huseeraamassa olihan niillä niitä terroristejakin sielä studiossa satuilemssa keväällä.

    Äänestä

  • 333r3r3r kirjoitti:

    Yle taas huseeraamassa olihan niillä niitä terroristejakin sielä studiossa satuilemssa keväällä.

    Kaupalliset mediat vielä ymmärtää, mutta Yleä ei. Kaupallisilta medioilta lähtee asiakkaat, Yleltä ei sen sijaan lähde veronmaksajat. Ehkä pitäisi, jos ei ala totuus löytää takaisin uutisin?

    Äänestä

Ylen paikallisuutiset kertoivat tapauksesta melkoisen kieli keskellä suuta, kumpaakaan osapuolta ei julistettu syylliseksi eikä puolusteltu.
Ihan yllätyin.

Äänestä
  • Poliisin arvion mukaan tappelussa oli mukana kymmeniä kantasuomalaisia ja kymmeniä vastaanottokeskuksen asukkaita, kuitenkin yhteensä alle 100 ihmistä.

    Poliisin mukaan osalla kantasuomalaisista mukana olleista oli mukana "kättä pidempää". Mukana oli ainakin laudanpätkiä ja pesäpallomailoja, kertoo Reijula.

    Arviolta viisi henkilöä sai pieniä vammoja, jotka eivät kuitenkaan vaatineet välitöntä sairaalahoitoa. Joitain henkilöitä on kiinniotettu tapahtuman jälkeen. Poliisi tutkii tapahtumaa pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena.

    Poliisilla ei ole vielä tietoa, mistä tilanne sai alkunsa. Tapahtuman selvittäminen on edelleen kesken.

    Reijula kertoo, että maanantaina poliisille oli tullut ilmoitus vastaanottopaikan lähellä liikkuneista muutaman hengen joukoista. Poliisi meni tarkistamaan tilanteen, mutta ketään ei tavattu paikalta.

    – Ei siinä olisi pystynyt varautumaan siihen, että tämmöinen isompi olisi suunnitteilla, Reijula sanoo.

    Forssan Lehti uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Forssassa tappelut turvapaikanhakijoiden ja kantasuomalaisten välillä ovat kärjistyneet.



    Forssan Lehti kertoo, että Hämeen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Tero Seppäsen sanoo turvapaikanhakijoiden ja kantasuomalaisten välisten yhteenottojen lisääntyneen koko Hämeen alueella loppukesällä.

    Äänestä

  • " Ylen paikallisuutiset kertoivat tapauksesta melkoisen kieli keskellä suuta..."
    Vai uutisoi Yle noin, kas kummaa. Yle on tainnut saada niin paljon palautetta ja epäluuloa osakseen, että joutuu muuttamaan linjaansa asiallisempaan suuntaan.

    Äänestä

  • kas.kummaa kirjoitti:

    " Ylen paikallisuutiset kertoivat tapauksesta melkoisen kieli keskellä suuta..."
    Vai uutisoi Yle noin, kas kummaa. Yle on tainnut saada niin paljon palautetta ja epäluuloa osakseen, että joutuu muuttamaan linjaansa asiallisempaan suuntaan.

    Mullekin tuli mieleen, ettei tää keskustelu esim. tässä mediassa ja kommentointipalstoilla sittenkään ihan turhaa ole.

    Äänestä

  • näinsemeni kirjoitti:

    Poliisin arvion mukaan tappelussa oli mukana kymmeniä kantasuomalaisia ja kymmeniä vastaanottokeskuksen asukkaita, kuitenkin yhteensä alle 100 ihmistä.

    Poliisin mukaan osalla kantasuomalaisista mukana olleista oli mukana "kättä pidempää". Mukana oli ainakin laudanpätkiä ja pesäpallomailoja, kertoo Reijula.

    Arviolta viisi henkilöä sai pieniä vammoja, jotka eivät kuitenkaan vaatineet välitöntä sairaalahoitoa. Joitain henkilöitä on kiinniotettu tapahtuman jälkeen. Poliisi tutkii tapahtumaa pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena.

    Poliisilla ei ole vielä tietoa, mistä tilanne sai alkunsa. Tapahtuman selvittäminen on edelleen kesken.

    Reijula kertoo, että maanantaina poliisille oli tullut ilmoitus vastaanottopaikan lähellä liikkuneista muutaman hengen joukoista. Poliisi meni tarkistamaan tilanteen, mutta ketään ei tavattu paikalta.

    – Ei siinä olisi pystynyt varautumaan siihen, että tämmöinen isompi olisi suunnitteilla, Reijula sanoo.

    Forssan Lehti uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Forssassa tappelut turvapaikanhakijoiden ja kantasuomalaisten välillä ovat kärjistyneet.



    Forssan Lehti kertoo, että Hämeen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Tero Seppäsen sanoo turvapaikanhakijoiden ja kantasuomalaisten välisten yhteenottojen lisääntyneen koko Hämeen alueella loppukesällä.

    Tapahtumat lähtivät liikkeelle siitä, kun nämä laittomat maahantunkeutujat hakkkasivat suomalaispojan.

    Äänestä

  • semeninäin kirjoitti:

    Tapahtumat lähtivät liikkeelle siitä, kun nämä laittomat maahantunkeutujat hakkkasivat suomalaispojan.

    Semmoistahan sosiaalisessa mediassa satuillaan, mutta ei se niin mennyt. Ja jos olisi mennytkin, niin poliisin kuuluisi ottaa syyllinen kiinni.

    Äänestä

Ylehän ei koskaan ole missään asiassa rahoittajiensa, eli kansalaisten, puolella, vaan tänne laittomasti elätettäväksemme tunkeutuneiden puolella. Ja jos kantasuomalainen ei tätä elatusvelvollisuutta ymmärrä tai hyväksy, on hän ilman muuta rasisti. Ja tämän kannan kaikki puolueet hyväksyvät.

Äänestä

On kyllä melkoisen erilainen käsitys ja näkemys näillä silminnäkijöillä kun vertaa saman tapauksen uutisointiin ja poliisin tiedottamiseen. Minäkin olin aivan toisessa käsityksessä tapahtumien kulusta, kun olin vain näiden luotettaviksi itsensä julistaneiden tiedotusvälineiden antaman infoa varassa.

Sinne on näköjään kokoontunut 15-17 vuotiaita suomalaisnuoria jotka ovat saaneet vastaansa aikuisia miehiä selvällä ylivoimalla. Nuoriso oli paennut paikalta saman tien kun näitä aikuisia miehiä oli alkanut tulla aseistautunena vaikka minkälaisilla lyömäaseilla. Kaikki mikä liikkui joutui hakattavaksi turvapaikanhakijoiden toimesta.

Uutisointi ja poliisi tiedotti nimenomaan toisin päin että lyömäaseet ja ylivoima olisivat olleet suomalaisten puolella ja kärsijäksi joutuivat turvapaikanhakijat.

Miten helvetissä tämä oikein on mennyt tuolla? Onko tämä mahdollista Suomessa nykyään ilman että tähän ei kukaan puutu?

Äänestä
  • Kyllä. Sosiaalisessa mediassa voi tosiaan levittää mitä tahansa juoruja. Onneksi on Yle ja oikeat sanomalehdet, jotka kertovat, mitä tapahtuu todella.

    Äänestä

YLE ja Hesari siis kertoivat täysin erilaisen tarinan samasta aiheesta mistä nämä haastatellut tytöt.

En ole vielä nähnyt enkä kuullut että näiden silminnäkijöiden kertomusta on kukaan väittänyt sepitteeksi, toisin kuin vastaavaa YLE:n tai Iltalehden tarinaa .

Kuka on oikeassa ? Ihan kiinnostaisi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansalainen_r2_d2 kirjoitti:

YLE uutisoi tänään keskiviikkona Forssassa jotain tapahtuneen. Ei ollut vielä tiedossa mitä oli tapahtunut ja oli päätetty asettaa tutkijaryhmä tutkimaan. Tutkijaryhmä tehtävä on tutkia onko mitään tapahtunut.

No uutisesta sai sen selville että ehkä jotain on tapahtunut. Tutukijaryhmän tutkimukset kestävät viikkoja, ehkä jonkin kuukauden ja ne yleensä keskeytetään. Jos tutkimukset viedään loppuun, niistä ei enää anneta julkisuuteen tietoa, koska on jo niin vanhasta asiasta kysymys.

Tässä vaiheessa tuli ajatus kurkata jo tässä vaiheessa ennakkoon lopputulokseen ja sensuroimattomaan sellaiseen.
Ja katso!! Siellähän se jo oli!!

http://mvlehti.net/2016/08/24/valhemedian-tiedottaminen-forssan-tapauksessa-epaonnistui-taysin/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu