mitä YLE sanoi?

YLE uutisoi tänään keskiviikkona Forssassa jotain tapahtuneen. Ei ollut vielä tiedossa mitä oli tapahtunut ja oli päätetty asettaa tutkijaryhmä tutkimaan. Tutkijaryhmä tehtävä on tutkia onko mitään tapahtunut.

No uutisesta sai sen selville että ehkä jotain on tapahtunut. Tutukijaryhmän tutkimukset kestävät viikkoja, ehkä jonkin kuukauden ja ne yleensä keskeytetään. Jos tutkimukset viedään loppuun, niistä ei enää anneta julkisuuteen tietoa, koska on jo niin vanhasta asiasta kysymys.

Tässä vaiheessa tuli ajatus kurkata jo tässä vaiheessa ennakkoon lopputulokseen ja sensuroimattomaan sellaiseen.
Ja katso!! Siellähän se jo oli!!

http://mvlehti.net/2016/08/24/valhemedian-tiedottaminen-forssan-tapauksessa-epaonnistui-taysin/
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sisäinen don Quixoteni kertoo kuinka vaikeata on todella taistella tuulimyllyjä vastaan. Silloin kun ne naamioituvat joksikin muuksi. Pyörittäen tietoja, niin ettei kukaan muu kuin tekijät tiedä mikä on totuus.

Viestin viejää ei saa ampua.

Muistiko sen poliisi joka vainosi valkokaapua saamatta kiinni. Nyt on kyseessä isompi keissi. Täytyisi tukahduttaa oman kansan yritys osittaa oikeamielisesti mieltään. Mikä on sen takana että esim Forssassa kulkevat pihoilla, käyvät ahdistelemaan ja jopa korkein johtomme puolustaa kotirauhan rikkojia.

Nämä poliisit on valjastettu puolustamaan noita reppanoita jotka mellastaa ympäri tellusta - vaikka kotimaastaan karkasivat. Sitä olisi ollut syytä puolustaa. Tänne rynnivät pahoin aikein, saamatta muuta kuin pään silitystä rikoksistaan, jotka kauhistuttaa jokaista terve järkistä lukijaa, näkijää, kokijaa.

Missä on se lopullinen ratkaisu. Tuhoutuuko sininen planeettamme päättäjien ahneuden, itsekkyyden (ja sexikin siihen kuulu ainakin saarnaajien osalta.) Mikään kultaharkko, setelinippu, talo, ei ole pysyvää. Ne katoaa ja niiden mukana mene usko aineelliseen onnen pysyvyyteen. Kumpa valehtelu loppuisi ja kuulusteluissa ei laitettasi väärää tietoa. Posti, koulumatkat kaikki pitäisi suojata sotilaskarkureiden mielettömyydeltä. Liitän kiittimet ristiin ja pyydän ylhäältä " Siunaa suojaa isän maamme, sulta kaiken lahjaks

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansalainen_r2-d2 kirjoitti:

YLE uutisoi tänään keskiviikkona Forssassa jotain tapahtuneen. Ei ollut vielä tiedossa mitä oli tapahtunut ja oli päätetty asettaa tutkijaryhmä tutkimaan. Tutkijaryhmä tehtävä on tutkia onko mitään tapahtunut.

No uutisesta sai sen selville että ehkä jotain on tapahtunut. Tutukijaryhmän tutkimukset kestävät viikkoja, ehkä jonkin kuukauden ja ne yleensä keskeytetään. Jos tutkimukset viedään loppuun, niistä ei enää anneta julkisuuteen tietoa, koska on jo niin vanhasta asiasta kysymys.

Tässä vaiheessa tuli ajatus kurkata jo tässä vaiheessa ennakkoon lopputulokseen ja sensuroimattomaan sellaiseen.
Ja katso!! Siellähän se jo oli!!

http://mvlehti.net/2016/08/24/valhemedian-tiedottaminen-forssan-tapauksessa-epaonnistui-taysin/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu