Suurtutkimus paljastaa lapsivaikutukset

ArtoTTT

Social Science Research tiedelehdessä julkaistu tutkimus kertoo karua kieltä perhemuodon lapsivaikutuksista. Satunnaisotannalla valittiin 15 000 nuorta aikuista joista 2988 haastateltiin. Tulokset ovat kylmää kyytiä vallitsevalle poliittiselle mielipideilmapiirille johon osa jopa kirkon johtajista on lähtenyt mukaan ehkäpä myönteisen mediajulkisuuden toivossa.

Tutkimustuloksia

Tutkimuksen mukaan sellainen nuori aikuinen, jonka vanhempi oli elänyt homoseksuaalisessa suhteessa, voi keskimäärin selvästi huonommin kuin eheässä biologisen isän ja äidin muodostamassa perheessä kasvanut nuori aikuinen yli kymmenellä eri ulottuvuudella kuten koulutustaso, masennus, työpaikka ja päihteiden käyttö.

Aikuisikään ehdittyään lapset näyttävät menestyvän parhaiten useissa suhteissa ja eri ulottuvuuksilla vietettyään koko lapsuutensa isänsä ja äitinsä avioperheessä, erityisesti kun heidän vanhempansa ovat edelleen naimisissa.” (Regnerus 2012a: 15.)

Nuoria pyydettiin kertomaan kotikokemuksiin liittyvistä tunteistaan. Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset raportoivat alhaisinta turvallisuuden tunnetta lapsuuden kodissaan, seuraavaksi homosuhteessa eläneen isän lapset. Biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset raportoivat suurinta turvallisuuden tunnetta lapsuuskodissaan. Lesbosuhteessa eläneen äidin ja homosuhteessa eläneen isän lapset raportoivat tilastollisesti enemmän masennusta kuin eheiden avioperheiden lapset.

Homosuhteessa eläneen isän aikuiset lapset kertoivat kaksi kertaa todennäköisemmin ajatelleensa itsemurhaa haastattelua edeltävän vuoden aikana kuin lesbosuhteessa eläneen äidin lapset ja melkein viisi kertaa todennäköisemmin kuin biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset.

Homoseksuaalisessa suhteessa eläneen äidin kodissa kasvanut nuori aikuinen sai neljä kertaa todennäköisemmin sosiaaliavustusta ja oli 3,5 kertaa todennäköisemmin työtön kuin biologisten vanhempiensa eheässä avioperheessä kasvanut nuori aikuinen. Homoseksuaalisessa suhteessa eläneen isän lapsi oli todennäköisemmin syyllistynyt rikoksiin kuin nuoret muissa perhemuodoissa, ja homoseksuaalisessa suhteessa eläneen äidin lapsi toiseksi eniten. Eheässä avioperheessä elänyt nuori aikuinen syyllistyi vähiten rikoksiin. Marihuanan käyttöön turvautuivat useimmiten avioeroperheiden lapset ja toiseksi eniten lesbosuhteessa eläneen äidin lapset.

Tutkimuksen nuorilta kysyttiin, oliko heidän vanhempansa tai joku toinen aikuinen joskus kosketellut heitä seksuaalisesti. Biologisen isänsä ja äitinsä eheissä avioperheissä kasvaneista lapsista vain 2 % kertoi tulleensa seksuaalisesti kosketelluksi, kun taas lesbosuhteessa eläneen äidin lapsista 23 % kertoi tällaisesta koskettelusta.

Nuorilta kysyttiin myös, oliko heitä joskus pakotettu elämään seksuaalisuhteissa vastoin tahtoaan. 31 % lesbosuhteessa eläneen äidin lapsista, 25 % homoseksuaalisessa suhteessa eläneen isän lapsista ja 8 % biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneista lapsista raportoi joskus elämässään olleensa pakotettu seksuaalisuhteeseen vastoin tahtoaan.

Homosuhteessa eläneen isän lapset kertoivat kolme kertaa todennäköisemmin sairastaneensa sukupuolitaudin, lesbosuhteessa eläneen äidin lapset 2,5 kertaa todennäköisemmin ja uusperheissä kasvaneet lapset 2 kertaa todennäköisemmin kuin eheiden avioperheiden lapset.

Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset kertoivat kolme kertaa todennäköisemmin olleensa uskottomia omissa seksuaalisuhteissaan, uusperheiden lapset 2,5 kertaa ja homosuhteessa eläneen isän lapset 2 kertaa todennäköisemmin kuin isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset. Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset suhtautuivat kaikkein avoimimmin homoseksuaalisiin suhteisiin, biseksuaalisuuteen ja aseksuaalisuuteen (seksuaalisen halun puuttumiseen tai vähäisyyteen).

Lesbosuhteessa eläneiden äitien tyttäristä 4,1 % kertoi olevansa aseksuaalisia eli sellaisia, jotka eivät tunteneet seksuaalista kiinnostusta sen enempää naisiin kuin miehiinkään, kun vastaava luku biologisen isän ja äidin eheissä avioperheissä kasvaneista tyttäristä oli 0,5 %. Eheiden avioperheiden lapset kertoivat kaikkein todennäköisimmin olevansa heteroseksuaalisia.

http://aitoavioliitto.fi/artikkelit/1478/

15

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikkea.on
      • ArtoTTT

        Varmaan tuollakin tutkimuksella oma arvonsa on, en tiedä sitten voiko eri uskontoja suoraan verrata keskenään, Kuitenkin aloituksessa mainitun tutkimuksen pointti on siinä että aikaisemmat aiheesta tehdyt tutkimukset ovat monesti olleet hyvin suppeita, vastaajia on ollut pieni määrä ja valitettavasti vastaajiksi on valikoitunut juuri henkilöitä jotka pyrkivät edistämään oman perhemuotonsa hyväksyntää ja taas lasten hyvinvointi on voinut perustua esim. vanhemman lausuntoon/mielipiteeseen.

        Mainitussa tutkimuksessa on otettu hyvin suuri satunnaisotanta, edellisten puutteiden korjamiseksi, lisäksi on valittu vastaajiksi nuoria aikuisia jotka voivat itse kertoa todellisen kokemuksensa. Tutkimus on moneltakin taholta todettu varsin laadukkaaksi, mutta poliittisen eliitin pyrkimysten kannalta antaa täysin väärän vastauksen.


      • Hohhoijaaaaaa

        Milloin tämä saatanallinen homojen vastustus oikein loppuu? Ikään kuin maailmassa ei olis tärkeämpiäkin asioita hoidettavana kuten esim. fanaattisten uskisten OMAT lapset.

        NIMEÄ ne tahot, jotka ovat todenneet postaamasi tutkimuksen laadukkaaksi - kiitos!


      • Hohhoijaaaaaa

        Ok. Katsoin itse. Suomalaisilla on niin huono itsetunto, että uskovat kaiken mikä tulee jenkeistä olevan suurempaa ja hienompaa kuin täällä. Kuten Donald Trump. Äärikonservatiivisten oikeistolaisten masinoima tutkimus.

        Ja tiedoksi jälleen kerran: NATSIT KEKSIVÄT HOMOT. Sitä ennen koko "ongelmaa" ei ollut olemassakaan.

        "Natsi-Saksan vaikutuksesta homoudesta tuli meilläkin sairaus

        Kuitenkin vasta tiivis tieteellinen yhteistyö natsi-Saksan kanssa teki Suomessakin homoudesta häpeällisen sairauden, joka voi tarttua.

        –Homoudesta tuli kansakunnan tulevaisuutta vaarantava ilmiö. Pelättiin että "sairaus" levitessään vähentää lisääntymishaluisten miesten määrää ja uhkaa näin koko kansaa, Hagman sanoo.

        Homoudesta tuli kansakunnan tulevaisuutta vaarantava ilmiö.

        – Sandra Hagman

        Sota-aikana homouteen rintamalla suhtauduttiin kaksijakoisesti. Toisaalta tiedettiin, että samasukupuolinen rakkaus lisääntyy hetkellisesti miesten keskinäisissä yhteisöissä, kuten vankiloissa, laivoilla ja tukkiporukoissa. Samalla pelättiin homouden tarttuvan pysyvästi, eikä lähtevän pois, kun naisia taas on saatavilla."

        http://yle.fi/uutiset/suomalaisen_homon_viimeinen_oljenkorsi_kastroikaa_vain_kunhan_saan_elaa_rauhassa/8676087


      • Tuossahan oli muistaakseni niin, että uskonnollisten perheiden lapset puuttuvat ja tuomitsevat kiusaamisen. Sitten sekin oli väännetty vähemmän empaattiseksi vaikka osoittaa nimenomaan empaattisuutta. Tarrojen jakamista ja eri uskontojen niputtamista samaan voi parhaimmillaankin pitää outona tutkimusmenetelmänä. Kyllä muslimissa ja kristityssä on aikamoinen ero, on muuten kristityssä ja ateistissakin, vai kuinka monta tunnustavaa kristittyä olet nähnyt vaikkapa turvapaikanhakijoiden kanssa rähinöimässä?


      • qazzaq
        Mr.Johannes kirjoitti:

        Tuossahan oli muistaakseni niin, että uskonnollisten perheiden lapset puuttuvat ja tuomitsevat kiusaamisen. Sitten sekin oli väännetty vähemmän empaattiseksi vaikka osoittaa nimenomaan empaattisuutta. Tarrojen jakamista ja eri uskontojen niputtamista samaan voi parhaimmillaankin pitää outona tutkimusmenetelmänä. Kyllä muslimissa ja kristityssä on aikamoinen ero, on muuten kristityssä ja ateistissakin, vai kuinka monta tunnustavaa kristittyä olet nähnyt vaikkapa turvapaikanhakijoiden kanssa rähinöimässä?

        Kyllä kaikkia maailman uskontoja voi aivan hyvin niputtaa yhteen.
        kaikki sopii taikausko-kategorian alle.


      • ArtoTTT
        Hohhoijaaaaaa kirjoitti:

        Milloin tämä saatanallinen homojen vastustus oikein loppuu? Ikään kuin maailmassa ei olis tärkeämpiäkin asioita hoidettavana kuten esim. fanaattisten uskisten OMAT lapset.

        NIMEÄ ne tahot, jotka ovat todenneet postaamasi tutkimuksen laadukkaaksi - kiitos!

        #Milloin tämä saatanallinen homojen vastustus oikein loppuu?#

        Moni on kyllä tuosta täysin päinvastaista mieltä.


    • Homo.lottoaa

      Homo tietää oikeat lottonumerot. Kysy oikeat lottonumerot homolta. Homo tietää oikeat lottonumerot ihan homona.

      • onnea.voittajalle

        Taidat olla rikas mies.


    • Tietäväinen

      Tuota Social Science Research lehdessä tehtyä tutkimusta on analysoitu laajasti ja maailman tunnetuimmat tiedemiehet ovat hämmästyneet, miten laadukkaasti tutkimus on tehty. Tiedelehdissä kautta maailman on viimein havahduttu puolustamaan perinteistä avioliittoa pyhänä ja muuttumattomana asiana.

      Suomen Eduskunta tulee kumoamaan haitallisen homoliittolain kun laajaa kannatusta saanut kansalaisaloite perinteisen avioliiton puolesta otetaan käsittelyyn. Propagandistit kyllä väittävät toista mutta kansanedustajat ovat jo perehtyneet homoliiton haittavaikutuksiin ja lain kumoamiselle on vahva pohja.

      • qazzaq

        Herätys .... Nyt on jo aamu. Elät vielä unimaailmassa.


      • HarhainenOlet

        Harhoja ja päiväunia.


    • HarhainenOlet

      Tutkimuksen puutteet on jo moneen kertaan todettu tiedeyhteisössä vuosien varrella.

      • fsaioe

        eikä kysymyksessä ole mikään suurtutkimus vaan ihan normaali tutkimus jonka metodit ja varsinkin vedetyt johtopäätökset on kyseenalaistettu tiedemaailmassa.


      • ArtoTTT

        #kyseenalaistettu tiedemaailmassa.#

        Tai sitten homopiireissä, tutkimuksen julkaisun jälkeen homoaktiivit riensivät kurkku suorana tuomitsemaan tiedelehteä joka julkaisi ko. tutkimuksen (ilmeisesti sekin on väärin). Kritiikin seurauksena tiedelehti käynnisti sisäisen tutkimuksen asiasta, eikä löytänyt vertaisarvioinnista virheitä. Samaten hyökättiin Texasin yliopistoa vastaan, tästä lainaus seuraavassa. Ihmetellä täytyy että tiede joka on monissa tilanteissa nostettu jo ylimmäksi auktoriteetiksi, taas jälleen kerran on lähtenyt aatevirtauksen juoksupojaksi ja yleinen mielipideilmapiiri päättää onko tutkimus oikea vai ei, oikea tietenkin antaa halutun lopputuloksen, väärä on sellainen joka antaa väärän vastauksen.

        "Kohun seurauksena Texasin yliopisto käynnisti tutkimuksen Regneruksen tutkimustyöstä. Regneruksen tutkimusta arvioinut yliopiston asettama ryhmä totesi kuitenkin Regneruksen toimineen hyvien tieteellisten käytäntöjen mukaisesti ja piti Regnerusta vastaan esitettyjä syytöksiä tältä osin perusteettomina. Tästä huolimatta Regneruksen tiedekunta ja laitos ottivat lausunnossaan etäisyyttä Regneruksen tutkimukseen, ikään kuin hän olisi toiminut moraalisesti väärin julkaistessaan tutkimustuloksensa rehellisesti tosiasioihin tukeutuen. Oletettavasti yliopiston muut tutkijat pyrkivät näin välttämään leimautumista ja turvaamaan sen, ettei heidän urakehityksensä vaarantuisi Regneruksen tutkimuksen julkisuudessa saaman kielteisen palautteen takia."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1330
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      730
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      622
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      597
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe