Täällä nim. dogmatikos on kertonut oikein luterilaisesta tunnustuksesta. Tieto tässäkin on valttia. Onkin syytä jälleen kerrata Augsburgin tunnustusta:
Augsburgin tunnustus on luterilainen uskontunnustus ja ohjeellinen kirkolle, sen papeille ja piispoille johon he pappislupauksessaan ovat sitoutuneet.
Seuraavassa Kuopion piispa, teologian tohtori Jari Jolkkonen esittää kirkolle kysymyksiä Augsburgin tunnustuksen pohjalta. Hänen mukaansa tunnustus voi olla parhaimmillaan luterilaisille itselleen katumuksen, parannuksen ja sisäisen uudistumisen, ja evankeliumiin palaamisen lähde:
* Onko väljä kansankirkollisuus sivuuttanut 6. artiklan, joka kehottaa kuuliaisuuteen ja hyviin tekoihin?
* Jos pitää paikkansa se 25. artiklan väite, että ”rippiä ei ole poistettu seurakunnissamme”, miksi edes papit eivät säännöllisesti ripittäydy?
* Miksi Luther-säätiö toimii vastoin 13. artiklaa, jonka mukaan pappisvirkaan tullaan vain kirkon järjestyksessä määrätyllä tavalla?
* Miksi jotkut luterilaiset Saksassa ja vähän muuallakin ovat luopuneet piispan virasta, vaikka 28. artikla kannattaa piispuuden säilyttämistä, ei sen kumoamista?
* Ovatko lestadiolaiset opit kasteesta, seurakunnasta ja sakramenttien vaikuttavuudesta sopusoinnussa 8. ja 13. artiklojen kanssa?
* Eikö viidesläisyydelle tyypillinen vaatimus henkilökohtaisen uskonratkaisun välttämättömyydestä ole ristiriidassa niin uskon syntymistä koskevan 5. artiklan kuin sidottua ratkaisuvaltaa koskevan 18. artiklan kanssa?
* Mitä opittavaa kirkollisilla vallankäyttäjillä on 28. artiklan valtakriittisestä latauksesta?
Augsburgin tunnustus on luterilainen uskontunnustus ja ohjeellinen kirkolle, sen papeille ja piispoille johon he pappislupauksessaan ovat sitoutuneet.
Seuraavassa Kuopion piispa, teologian tohtori Jari Jolkkonen esittää kirkolle kysymyksiä Augsburgin tunnustuksen pohjalta. Hänen mukaansa tunnustus voi olla parhaimmillaan luterilaisille itselleen katumuksen, parannuksen ja sisäisen uudistumisen, ja evankeliumiin palaamisen lähde:
* Onko väljä kansankirkollisuus sivuuttanut 6. artiklan, joka kehottaa kuuliaisuuteen ja hyviin tekoihin?
* Jos pitää paikkansa se 25. artiklan väite, että ”rippiä ei ole poistettu seurakunnissamme”, miksi edes papit eivät säännöllisesti ripittäydy?
* Miksi Luther-säätiö toimii vastoin 13. artiklaa, jonka mukaan pappisvirkaan tullaan vain kirkon järjestyksessä määrätyllä tavalla?
* Miksi jotkut luterilaiset Saksassa ja vähän muuallakin ovat luopuneet piispan virasta, vaikka 28. artikla kannattaa piispuuden säilyttämistä, ei sen kumoamista?
* Ovatko lestadiolaiset opit kasteesta, seurakunnasta ja sakramenttien vaikuttavuudesta sopusoinnussa 8. ja 13. artiklojen kanssa?
* Eikö viidesläisyydelle tyypillinen vaatimus henkilökohtaisen uskonratkaisun välttämättömyydestä ole ristiriidassa niin uskon syntymistä koskevan 5. artiklan kuin sidottua ratkaisuvaltaa koskevan 18. artiklan kanssa?
* Mitä opittavaa kirkollisilla vallankäyttäjillä on 28. artiklan valtakriittisestä latauksesta?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ratkaisukristillisyys ei kuulu luterilaiseen tunnustukseen. Se on päivän selvä asia. Ratkaisukristittyjä ovat vapaat suunnat ja kirkkoon kuuluvat viidesläiset. Miksi nämä porukat huseeraavat kirkossa?
koska kirkko yrittää olla kaikille mieliksi.
jatkoa...
Tässä vielä linkki luterilaiseen tunnustukseen:
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html
Täällä on kyselty luterilaisen tunnustuksen perään mitä se on. Mutta kun avataan asiallinen ja tietopuolinen aloitus aiheesta, se ei näytä suuremmin kiinnostavan palstalaisia.
Mitenkä itse vastaisit noihin kysmyksiin?
Oli meinaan niin paljon asiaa, ettei ole mitään mistä napata kiinni.
Sitä paitsi tuosta puuttuu alkuperäislähteet.
Mm. täältä löytyy:
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/8306FF07B4245865C2257A7D00298583/$FILE/Reseptio1_2011.pdf
Augsburgin tunnustuksen ekumeeninen relevanssi..........................................................................6 Jari Jolkkonen
Kirjoituksen lopussa Jolkkonen esittää kysymyksiä:
Näitä ”kiusallisia” kysymyksiä voi kohdistaa
myös hieman suoremmin omaan
itseen ja omiin joukkoihin. Onko väljä
kansankirkollisuus sivuuttanut 6. artiklan,
joka kehottaa kuuliaisuuteen ja hyviin
tekoihin? Jos pitää paikkansa se 25.
artiklan väite, että ”rippiä ei ole poistettu
seurakunnissamme”, miksi edes papit
eivät säännöllisesti ripittäydy? Miksi
Luther-säätiö toimii vastoin 13. artiklaa,
jonka mukaan pappisvirkaan tullaan vain
kirkon järjestyksessä määrätyllä tavalla?
Miksi jotkut luterilaiset Saksassa ja vähän
muuallakin ovat luopuneet piispan virasta,
vaikka 28. artikla kannattaa piispuuden
säilyttämistä, ei sen kumoamista? Ovatko
lestadiolaiset opit kasteesta, seurakunnasta
ja sakramenttien vaikuttavuudesta
sopusoinnussa 8. ja 13. artiklojen kanssa?
Eikö viidesläisyydelle tyypillinen vaatimus
henkilökohtaisen uskonratkaisun
välttämättömyydestä ole ristiriidassa niin
uskon syntymistä koskevan 5. artiklan
kuin sidottua ratkaisuvaltaa koskevan 18.
artiklan kanssa? Entä mitä opittavaa kirkollisilla
vallankäyttäjillä on 28. artiklan
valtakriittisestä latauksesta?
Edellä sanottu merkitsee, että Augsburgin
tunnustus voi olla parhaimmillaan myös
luterilaisille itselleen katumuksen, parannuksen
ja sisäisen uudistumisen, siis evankeliumiin
palaamisen lähde.
Jos luterilaiset pitävät kiinni Augsburgin
tunnustuksesta, he ovat ja myös pysyvät
ekumeenisina luterilaisina. Muissa asioissa
on sitten varaa olla fleksiibeli ja ottaa
rennosti niin kuin ne kuuluisat ellun kanat.
Minusta Jolkkonen on aivan oikeassa. Luterilaisen kirkon olisi palattava juurilleen eli luterilaiseen tunnustukseensa.
Piispan esiin nostamat kohdat puhuttakoot papistoa ja paremmin asioista perillä olevia. Varmasti ihan aiheellisia kysymyksiä piispalta.
Palstan keskustelunaiheisiin liittyen katsoin mitä Augsburgin tunnustus sanoo evankeliumista ja yhteiskunnallisesta elämästä:
"...evankeliumi opettaa iankaikkista sydämen vanhurskautta. Se ei kumoa valtiota ja perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta on harjoitettava näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5:29)."
Tässä ajassa sekä käsitys kansallisvaltiosta ja yhden miehen ja yhden naisen muodostamasta ydinperheestä on haastettuna. Maallisten lakien muuttuessa myös omantunnonvapaus uskonnonvapauteen kuuluvana on joutunut tulilinjalle. Nousevatko luterilaiset kristittyjen rivit puolustamaan asemiaan? Mitä ajatuksia teillä herättää tuo kohta?
Ehkä tästä aukeaa:
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/10FE7C6FC73BEDC2C22576F2004102B3/$FILE/Reseptio1_2011.pdf
Pitää näköjään kopioida koko linkki osoitekenttään ja sitten aukeaa.
Eli pitää nostaa Raamatuksi myös nuo tunnustuskirjat? Miksi?
Eivätkö ne ole vain viitteellisiä ja aikakautensa tuotetta.
Itse asia eli pelastus autuuteen Jeesuksen kautta jää sivuun tuollaisessa keakustelussa!
Nm. erettkkl,
juuri näin. Ei muuta kuin AMEN!
Yrität saada epätoivoisesti jotain asiallista keskustelua täällä, mutta ei onnistu. Näitä tyyppejä kiinnostaa vaan homous ja sen synnillisyys. Melkein joka ketju jauhaa samaa asiaa eikä sitäkään asialinjalla. Taitavat olla nämä palstafundikset psykopaatteja niin kuin nim. dogmatikos sanoi.
"näin.on.nähty", käsitykseni palstafundisten psykopaattisuudesta ei perustu siihen, että he ovat takertuneet joihinkin asioihin ja julistavat ne synniksi, vaan siihen, että normaalilla empatialla varustettu ihminen ei voi uskoa sadistijumalaan ja ikuiseen kidutukseen helvetissä menettämättä järkeään.
Siihen saattaa uskoa vain tunnekylmä psykopaatti, syntyjään aivojen puutteellisesta toiminnasta kärsivä. Psykopaatin on helpompi uskoa sadismiin, jos se kohdistuu muihin.
Psykopatia ei ole moitesana fundiksia kohtaan, vaan selitys heidän poikkeavalle käytökselleen. He eivät ole pienimmässäkään määrin voineet vaikuttaa geeneihinsä, joka psykopatian on aiheuttanut, aivan samoin kuin Taybin, cri-du-chat´n, 21-trisomian tai Touretten syndrooman tapauksessa.
Muutkin kuin psykopaatit takertuvat määräisiin asioihin. Sikäli kuin tätä ilmenee, palstafundikset kärsivät kahdesta erillisesta haitasta.
Myös henkisesti poikkeavat ja matkan varrella häiriytyneet pääsevät Jeesuksen sovintoveren suojaan ja iankaikkiseen elämään, jossa vajavuuksia ei enää ole.
Mikähän palstaperusluterilaisia sitten mahtaa kiinnostaa, kun Augsburgin tunnustuksen ensimmäinen kohtakin on herättänyt innokkaimmassa pelkkää närkästystä?
Syntyy sellainen kuva, että tunnustusta ei joko lainkaan tunneta tai sitten katsotaan, että sen yli voidaan marssia tullen mennen. Kuitenkin tunnustus on viranhaltijoita sitova arkkipiispasta alkaen.
Jolkkosen kirkolle suunnattu kannanotto todellakin kiinnostaa, eikä vähiten sekään, kuinka palstaperusluterilaiset siihen reagoivat.
Ootsä melkoinen koomikko, keskustelet ihan sujuvasti itseksesi, mutta hyvä niin, ei tule riitaa, keep going...
Tämä täytyy ottaa talteen ja näyttä jollekin oikealle papille.
-muista ottaa iltalääkkeet.
Jeesus itse opetti iankaikkista helvetin tulta ja piinaa. Kohdistatko nuo sanasi myös Jeesukseen vaiko vain Hänen seuraajiinsa?
Jeesus sanoo että on iankaikkinen vaivan paikka, Dogmatikoksen mukaan sitä ei ole... -kumpaankohan uskoa...? hmm...
Kaikki noteerattavat raamatuntutkijat sanovat, että J.Nasaretilainen ei ole sanonut edes puoltakaan sitä mitä hänen sanomakseen on laitettu. Ihmetyttää myös se, että koko helvetti-käsite keksittiin evankeliumien kirjoittajien (joista heistäkään ei ole varmaa tietoa) toimesta. Syystä ei ole varmuutta.
Meillä ei ole lupaa arvioida kenenkään helvettiin joutumista. Sen arvion tekee AINOASTAAN JUMALA
"Kaikki noteerattavat raamatuntutkijat"...
;-) Juujuu...
Jos dogmatikos ei ole oikea pappi, niin missähän näitä oikeita pappeja sitten olisi?:):):)
..esimerkkeinä Heikki Räisänen, Matti Myllykoski ja vaikkapa Wille Riekkinen... -kirkon "huippuosaamista"
Ei dogmatikos ole sellaista väittänyt. Sinun on näköjään vaikea puhua totta.
Jätit pois Kuopion piispan Jari Jolkkosen. Hän on perehtynyt hyvin mm. luterilaiseen Augsburgin tunnustukseen. Jos mikä niin ainakin tämä aihe sopii hyvin tälle palstalle.
Augsburgin tunnustuksen pohjalta ei siis voida pitää viidesläisyyttä ratkaisuoppeineen luterilaisena tunnustukseltaan, eikä myöskään lestaadiolaista liikettä tietyiltä osin. Tämä tulee ainakin selvästi esiin, ja paljon muutakin.
Tässä olisi muuten hyvä aihe johonkin kirkon keskustelupiireihin. Mitä on olla luterilainen kristitty? Lähtökohdaksi voisi ottaa juuri Augsburgin tunnustuksen.