Olisi mielenkiintoista tietää, mitä, ketä, kenen

kansaa nämä "kansanedustajat" oikein edustavat. Eivät ainakaan valtaväestöä.

Demokratiasta ovat kovia höpöttämään, mutta eivät suostu sellaista soveltamaan.

Mitä tekee kansa? Vaikeroi suoli24-palstalla. ja äänestää samoja roistoja uudelleen.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En minä sellaisenkaan eduskuntaan luottaisi, johon valittaisiin satunnaisotannalla 200 täysi-ikäistä suomalaista, vaikkapa ositetulla otannalla, jolla jokaisesta vaalipiiristä valittaisiin nykyinen edustajamäärä.

Kyllä edustajat ovat keskimäärin koulutetumpia ja muutenkin "parempaa" väkeä", ja pitää ollakin, kunhan muistavat rahvaalle antamansa vaalilupaukset. Joukossa on tietysti myös täystolloja - toisten tollojen valitsemina.

Äänestä
  • Tosin on vain 200 tolloa plus päälle eu edustajat eli liian monta tolloa, eli ei tarvitse ihmetellä miksi kusessa ollaan.

    Äänestä

  • öopelius kirjoitti:

    Tosin on vain 200 tolloa plus päälle eu edustajat eli liian monta tolloa, eli ei tarvitse ihmetellä miksi kusessa ollaan.

    Mistä sinä ne tosiviisaat 200 sinne kaivat, ja millä tavalla? Sitä saamme, mitä olemme tilanneet.

    Äänestä

  • Optimistinen_pessimisti kirjoitti:

    Mistä sinä ne tosiviisaat 200 sinne kaivat, ja millä tavalla? Sitä saamme, mitä olemme tilanneet.

    A. Jos rikoksesta tuomittu on säätämässä lakeja missä meni jo pieleen?
    B. Jos lupaa 110 000 uutta työpaikkaa ja ei tule pitää periä kaikki palkkiot pois koska ei ole ollut pätevä, ja kansanedustajan palkkion pitää olla se 3000 ei kuusi koska?
    Ja pätevyys pitää testata et osaa lukea ja laskea muutakin kuin mäkeä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olisi mukava jos jonkinlaista konreettista tuosta, koulutetumpaa, ja sen eduista näihin esim. nykyisten päättäjien toimenpiteisiin. Valitettavasti näyttää siltä, että tuo porukka on nyt niin avutonta, ja edes halutonta kansaa ajattelemaan. Kokonais´näkemys, realistinen elämänkaari puuttuu, heillä ei ole mitään perustaa jolle rakentaa mitään.

    Äänestä

  • öopelius kirjoitti:

    A. Jos rikoksesta tuomittu on säätämässä lakeja missä meni jo pieleen?
    B. Jos lupaa 110 000 uutta työpaikkaa ja ei tule pitää periä kaikki palkkiot pois koska ei ole ollut pätevä, ja kansanedustajan palkkion pitää olla se 3000 ei kuusi koska?
    Ja pätevyys pitää testata et osaa lukea ja laskea muutakin kuin mäkeä.

    Eihän tuo ole ollenkaan vastaus siihen, miten ne tosiviisaat valikoidaan!

    Äänestä

  • jkhnzt kirjoitti:

    Eihän tuo ole ollenkaan vastaus siihen, miten ne tosiviisaat valikoidaan!

    No vaaleissa jossa pääsee äänestämään parasta valehtelijaa, eli katso yuotubesta onks tää tää se.........

    Äänestä

Markus "maanpetturi" Mustajärvi ainakin edustaa Bäckmanin trollitoimistoa ?

Äänestä
  • No ei takuulla edusta! Päinvastoin!
    MIstä tuollaisia julkivalehtelevia pässejä oikein ilmestyy?

    Äänestä

Kun oikein ajattelee, kuinka paljon tuohon tollotaloon syydetään rahaa, niin kysymys kuuluukin: Saammeko vastinetta rahoillemme? Ja sitten kun ajatellaan vielä, että nautimme tuplahallinnosta, niin EU-parlamentin suomalaisten meppien kulut vielä siihen päälle. Mistäköhän se säästökuuri olisi pitänyt aloittaa?

Äänestä
  • Aloittaja

    Se rahamäärä jota verovaroista kulutuetaan noihin päällekkäisiin "hallintoihin" on kertakaikkiaan järkytävä, puhumattakaan siitä, että demokratiaa meillä ei ole 15 vuoteen ollut, eikä näillä näkymin tule olemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulrich kirjoitti:

kansaa nämä "kansanedustajat" oikein edustavat. Eivät ainakaan valtaväestöä.

Demokratiasta ovat kovia höpöttämään, mutta eivät suostu sellaista soveltamaan.

Mitä tekee kansa? Vaikeroi suoli24-palstalla. ja äänestää samoja roistoja uudelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu