Rukoilka mun puolesta että Jumala saa iloita minusta! Että kaikki ylpeyttä ja synti häviää!
On ollut niin riemullista Jippissä usko ja elämä foorumissa kun näköjään mun vihamiehet laitetan niin matalax ettei niit enää näy eikä kuule? Ja siin voi helposti nousta ylpeyyttä! Kun kunnia kuuluu Jumalalle!
Ja myöskin eilen olin taas väsyneen nuoren narkomaanitytön luona. Hän niin sekaisin kamoista tuli kun hän ensin pureskeli sitä möömmöä että hän sais itseesi piikkitetyx! Mä sitt autoin missä minä pystyin ja kohta hän taas oli voimissa ja alkoi pyytä nuoren tyttökaverin veljes puolesta rukousapua kun kuulema on niin suuria vaikeuxia!
Kertoi miten Hän oli joutunut pulassa kun hän oli jäänyt edellisen yön ulkona ja oli ollut niin kylmä ulkooven ulkopuoleella ja rukoilut Jumalalt apua! Kärsimyxiä on paljon näitten elämässä mukana! Ja oma äiti kovuudessaan häpeä hänet. Jonka kans eilen juttelin! No me mentiin sit toiseen nuoreen tytön luo käymään vimään muuttotavararoita ja siel tää toinen tyttö pikittää itsees heroinin kanssa vessalattialla ruisku verta täynnä ja itse myös! Jalkaan yritt sada johon paikkaan mutta kun ei siihen oikein osuu niin yritää kämenelle! Onko tuttu puuhastelu teille? Mulle jokainen viikon murhenäytelmä! Ja sitt aseet! Veitseet pistolit kirveet ja murtovälineet vilisee! Semoist! Rukoilee mun puolesta että en ylpistyis! Että Jumala sais ilon kohde! Minä saisin kokoea herätyxen! Rukoilaan joka päivä kl 20.00 mun puolesta herätys : )!!! (minä) (savis)
Ja rukoilkaa nuoren miehen puolesta joka otin mun luo asumaan! Kävi eilen kaljottelemaan! Mutt sanoo että rukoilee ja haluais löytää Jumala!
Niin hänet häädettin ja olisin minä ollut kummallinen laupias samarialainen jos ohi olisin kävellyt? Sillen tällä kerta! Juu juupi joo näin kuulu mun elämä!
On ollut niin riemullista Jippissä usko ja elämä foorumissa kun näköjään mun vihamiehet laitetan niin matalax ettei niit enää näy eikä kuule? Ja siin voi helposti nousta ylpeyyttä! Kun kunnia kuuluu Jumalalle!
Ja myöskin eilen olin taas väsyneen nuoren narkomaanitytön luona. Hän niin sekaisin kamoista tuli kun hän ensin pureskeli sitä möömmöä että hän sais itseesi piikkitetyx! Mä sitt autoin missä minä pystyin ja kohta hän taas oli voimissa ja alkoi pyytä nuoren tyttökaverin veljes puolesta rukousapua kun kuulema on niin suuria vaikeuxia!
Kertoi miten Hän oli joutunut pulassa kun hän oli jäänyt edellisen yön ulkona ja oli ollut niin kylmä ulkooven ulkopuoleella ja rukoilut Jumalalt apua! Kärsimyxiä on paljon näitten elämässä mukana! Ja oma äiti kovuudessaan häpeä hänet. Jonka kans eilen juttelin! No me mentiin sit toiseen nuoreen tytön luo käymään vimään muuttotavararoita ja siel tää toinen tyttö pikittää itsees heroinin kanssa vessalattialla ruisku verta täynnä ja itse myös! Jalkaan yritt sada johon paikkaan mutta kun ei siihen oikein osuu niin yritää kämenelle! Onko tuttu puuhastelu teille? Mulle jokainen viikon murhenäytelmä! Ja sitt aseet! Veitseet pistolit kirveet ja murtovälineet vilisee! Semoist! Rukoilee mun puolesta että en ylpistyis! Että Jumala sais ilon kohde! Minä saisin kokoea herätyxen! Rukoilaan joka päivä kl 20.00 mun puolesta herätys : )!!! (minä) (savis)
Ja rukoilkaa nuoren miehen puolesta joka otin mun luo asumaan! Kävi eilen kaljottelemaan! Mutt sanoo että rukoilee ja haluais löytää Jumala!
Niin hänet häädettin ja olisin minä ollut kummallinen laupias samarialainen jos ohi olisin kävellyt? Sillen tällä kerta! Juu juupi joo näin kuulu mun elämä!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Psalmi 27
Herra on minun valoni ja apuni
Daavidin psalmi.
Herra on minun valoni ja apuni,
ketä minä pelkäisin?
Herra on minun elämäni turva,
ketä siis säikkyisin?
Kun vainoojat käyvät minua kohti
iskeäkseen hampaansa minuun,
he itse kaatuvat,
vihamieheni ja vastustajani suistuvat maahan.
Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi, vaikka minua vastaan nousisi sota, ei minulla olisi mitään hätää.
Yhtä minä pyydän Herralta,
yhtä ainoaa minä toivon:
että saisin asua Herran temppelissä
kaikki elämäni päivät!
Saisin katsella Herran ihanuutta
hänen pyhäkössään
ja odottaa, että hän vastaa minulle.
Kun vaara uhkaa,
hän ottaa minut majaansa.
Hän antaa minulle suojan teltassaan,
nostaa minut turvaan kalliolle.
Nyt minä kohotan pääni, en pelkää vihollisiani, vaikka he saartavat minut. Minä uhraan Herralle hänen pyhäkössään, uhraan ja huudan ilosta, minä laulan ja soitan ylistystä Herralle.
Herra, kuule, kun huudan sinua!
Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.
Sydämeni muistaa sinun sanasi:
"Etsikää minun kasvojani."
Herra, minä tahdon etsiä sinua,
älä kätke minulta kasvojasi!
Älä vihastu, älä torju palvelijaasi,
sinä olet aina ollut minun apuni.
Älä nytkään jätä minua, älä hylkää,
sinä Jumalani, sinä auttajani!
Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät,
Herra pitää minusta huolen.
Herra, opeta minulle tiesi,
johdata jalkani oikealle polulle,
päästä minut vihamiehistäni.
Älä jätä minua heidän armoilleen!
He ovat julmia syyttäjiä, vääriä todistajia.
Minä uskon, että saan yhä kokea Herran hyvyyttä elävien maassa.
14 Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!
en osa muuta sanoa kun että jumalan siunausta ,itse olen lukenut näitä davidin psalmia,niistä huokuu se tuska mitä hän koki,mielestäni ne sopi meidän päivän hyvin,lue niitä anna niiden lohduttaa.
Rakkauden sanoista lasse2 Siunaten minä!!
Miten se meni--älä anna oikean kätesi nähdä mitä vasen tekee....Ylepyteen ei ainakaan auta että kehua retostelet täällä tekemisiäsi... Ole nöyrä...Olet rukouksissani tänään...
Lyöty!? En haluais olla se joka lyö ja kurittaa israel! Kas kun niist entisistä ei oo yhtään jäljellä! Mutta ymmärrän pointti sun texti ja sanon anteex Herra! Rukous apua sitt taas etsin niille narkkomaaneja jotka autan ja alkoholistit, turha sinä mua muistat rukouksessa koska taivaassa on mull väkevä rukoilija! Siunaten sua kumminkin siit huoleenpidosta joka sä huokuut!
puolestasi...Jumala johdattakoot kaikessa sinua
ja työtänsä kauttasi...muista juosta kestävänä ja harkiten...taistella harkiten ei ilmaan hosuen...älä ryhdy kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa...Muuten joudumme tsunami-rannoille loputtomaan raivaustyöhön...!
Varoituxsesta, rukoilen ja yritän uida paremmin kun tsunaaamin uhrit! Mutta maailmassa ollaan ja paavali kertoi miten hän oli ja eli kaikki ihmistyppejä, kumminkin erottuna Kristuksessa täys suojattu ja erotettu maiilmasta silti uiden vaarallisen lähellä tsunaamin rannoilla pahojen kalojen seassa! Niin hengellisiä puuhapelleitä ei tulis olla, vaan hengellisiä rakkauden elämän viejiä! Kyll, seistä ja pysähtyä, ja kuunella Jumalan viestiä silti aina on hyvä!
Rukoilkaa ja rukoilen siunaten teit rakkaat!!!(minä) : )
Mitäs sinä nyt tarkoitit sillä ettei pidä ruveta kantamaan yhteistä iestä uskottomien kanssa? Etteikö tulisi auttaa? Jeesus on jokaisessa lähimmäisessämme, ihan kaikissa. Ei pidä jaotella ihmisiä hyviin ja huonoihin. Kaikki ovat olemassa Jumalan armosta ja yhtä tarpeellisia ja yhtä tärkeitä. Kukaan ei ole sinua huonompi tai vähäarvoisempi Jumalan silmissä, eikä parempi. Ei meidän tehtävä ole tehdä jakoa.
Näen Savonarolalla olevan sellaista lapsen uskoa hyvään Jumalaan ja se on varmasti ollut myös hänen voimansa ja valttikorttinsa vaativassa työssä huonompionnisten kanssa. Kenties juuri se hyvyys onkin kaikkein tärkein asia mitä hän voi jakaa eteenpäin ja se hyvän siemen jää itämään autettujen mieliin ja olla vielä joskus suureksi avuksi. Heistä on välitetty kaikesta huolimatta.
nutta ei yli voimiensa,,,Jumalalla voi olla muita tarkoituksia!!
Raamatussa on sanottu 2.Kr 6:14" Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?"
Suohonkin voi upota...Jeesus Savonarolaa johdattakoon narkomaanien luona!
ja siinä jos missä ole Jeesuksen veren turvissa,,,Jeesus kanssasi nyt ja aina!!!
Suohon ei uppoa jos tietää Jeesuksen olevan sydämessään. Rakkaus kantaa.
veden päällä vähän matkaa...sitten molskis!
Jeesuksella oli usko. Pietarilla sitä ei vielä ollut. Siinä ero. Se sinapinsiemenenkokoinen ero. Ajatella kuinka vaikeaa oli edes opetuslasten sitä uskoa löytää, mutta siitä huolimatta etsikäämme.
Jeesuksella oli Usko..mies?!
Sinulle aukeni kohta Raamatusta.
Joh14:4
"Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen."
Joh14:12-14
"Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen isän luo,
ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.
Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen."
Uskon että Jumala antoi sulle nää sanat! Rakas Maiqquu! Usko on jo pietempään aikaan puhutellut minua! Miten tärkeä on olla uskoa vaikeuuden seassa! Ette ehkä oo huomanneet että on ollut jaxo, kun en oikein oo vaan jaxannut rukoilla toisten puolesta,, ja tämä taas tukee raimon sanoma, mutta taas maiquu näkee ja tuntee toinen puolii täss asiassa! Uskon kumminkin että Jeesus hallitsee täss asiassa ja olen hänelle sanonut ja sanomassa haluan että hän saa mielihyvä minusta! Täss kyynelten läpi sanon minusta ei oo väliä mitä minä tunnen ja miten minä voin koska lyhyt on tämä kärsimyxen aika! Kerron teille että näitten vähäosaisten nuorison kohtamista päivitttäin on tuskallista! Ei voi sanoa sanakaan neuvomalla että huumeittenkäyttöä olis vaarallista tai muissa asioissa kun niit raiskataan ja hakataan! Ja niilt lentää melkein oxennusta siit sisäisestä psyykisestä tuska mitä niil on kuolemanpelosta ja muista vieroitusoireista ja velkojen maxamatta koston uhasta! Sen takia olen ehkä niin raju joskus tääl foorumeissa kun sanon mielipiteet! Siin heijastuu varmasti se elämä mitä elän joka huutaa tuskallisesti,! Sinä ihminen etkö tajua miten hiuksenohut sun elämänlanka ja muutoxen mahdollisuus sun elämässä? Miten nopeesti elämän ohjamisen riistäytyy sun käsistä ja toinen voima ohjaa sun elämä? Eikä silloin puhun hyvästä. Tällaista on mun sisällä joka ei puhuu sanakaan kun olen nuorten kanssa ! Mutta paljon enemmän puhun heille että Jeesus tahtoo auttaa sua ja rakastaa sinua : ) Ja siitä saan myöskin mielihyvä ja näen miten Jeesus nopeesti on muuttumassa tämä heronistin elämä joka on mua lähin täss elämässä! En voi sanoa että olen töissä : )! Vaika niin on mun elämässä ja toisten vapaehtoistöissä todella! Työ se on ja raskasta! Tämä netissä on lastenleikkiä verattuna siihen mutta otan tämä vakavasti ja olen mukana niinkuin sivusta seuraten jos ymmärrätte mitä ja mistä puhun! Galluppi uskonpalstalla oli jännin sanoma mitä olen saanut Jumalasta : ) Siunaten ja rukoilen että tekin rakkaat veljet ja siskot kestätte ja jaxatte täss tärkeässä työssä ja olkaa varovaisia toisten kanssa, jos se ei suoraan koske ihmisten pelastusta ! Silloin ei kannatta säästä sanat eikä kunnioitusta vaan sanoa niinkuin Paavali juuri te ootte ristin naulitttu Jeesus ja ootte ristínnauitsemassa hänet uudestaan on hyvä sanoma heille! Olkaa hyvä, vapaasti saa lainata! Täss sitä alkaa täydellä suusta ja murskaavlla tavlla taas tulla voimalla mitä vaan Jumala voi antaa : ) Näin (mie taas)
> Rukoilka mun puolesta että Jumala saa iloita minusta! Että kaikki ylpeyttä ja synti häviää! <
Tämä pyyntö on Jumalalle mieleen sillä Hän etsii niitä sieluja jotka suostuvat puhdistettavaksi. Silloin ylpeys häviää ja Jumala saa iloita omistaan.
Kiitos Jeesus että kuulet tämän rukouspyynnön, aamen.