Tarkkana kaupassa!
Olen kai Suomen tyhmin päivittäistavaroita ostava asiakas. Annan huijata itseäni tuon tuostakin. Milloin maksan täyden hinnan kassallla, vaikka tuote on muka alennettu.
Kerron erään kokemukseni, jos sattuisi joku muukin olemaan tietämätön seuraavasta asiasta ja olisi kertomisestani hyötyä. Ainakin miesasiakkaille ja lapsille.
Ostan usein kaupan paistopisteen tuotteita.
Otin pussin, joita on tuotteen tuntumaan usein siksisokin viskottuna (asiakkaat?)
ja ajattelin sen käyttää, ettei suotta menisi pussi hukkaan ja ja latelin paistoksia pussiin.
Koskaan en ole kiinnittänyt tähän itsepalvelumuotoon erityistä huomiota.
Eilen sen tein K-kaupassa.
Ostoksia oli niin vähän, että loppusumma alkoi ihmetyttää, kun se oli iso ostoksiin nähden.
Katsoin onneksi kuittia, jonka aina otan ja huomasin, että 0,39 euroa maksavista karjalanpiirakoista oli peritty 1,46 euroa kappaleelta!
Palasin kassalle, joka sanoi, että piirakat olivat väärässä pussissa! Siis hinta oli pussin hinta eikä piirakoiden?
Joskus pidän mukana suurennuslasia, jos on tutkittava jotain tuoteselosteita, mutta nämä paistopisteen jutut eivät mielestäni ole vaatineet isompaa tiirailua. - Tähän saakka!
Haluan kertoa ja painottaa heille, jotka myöskään eivät tätä pussihinnoittelua ole tajunneet, että olkaapa tarkkana.
Tuotteen hinta siis määräytyy pusiin mukaan, ei sen, mitä pussissa on!
irtomyyntileipomusten hinnoittelu
1
93
Vastaukset 1
- Tarkkana
Kesksustelin aiheesta ihmisten kanssa. Kukaan ei tiennyt tällaisesta "pussihinnoittelusta".
Pusseissa ei lue sanaakaan siitä, mille tuotteelle ne on tarkoitettu, vain pohjassa viivakoodi ja sen perusteella ei voi valintaa tehdä.
Melkoista kaupankäyntiä. Valittava kai ostospaikka kokemusten mukaan. Missä on usein häikkää, ei ostoksia kannata tehdä. Ainakaan kiireisen, jolla ei ole aikaa etsiä myyjää, jolta kysyä tarkkaan ja aikaa syynätä suurennuslasilla kassakuittia.
Ja, ihmiset! Ottakaa se kassakuitti!
Vaikka ei kiinnostaisi, kun menette toiseen kauppaan ja teillä on jo ostoksia mukana, millä todistatte, että ne on jo muualla maksettu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761550
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.100758En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48546
- 126546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25493