Hei kaikki helluntailaiset uususkonnolliset sisareni ja veljeni!
Luin juuri, miten ryhmä ihania ihmisiä oli kokoontunut Bongo-rumpujen merkeissä, ja heillä oli ollut iloinen ja positiivinen kokemus.
Itse kun olen tällainen hieman introvertti, enkä oikein uskalla mennä mukaan näihin bogoamis-tilaisuuksiin, niin olisi siitä hieman surullinen ja sen kokeminen oli ei-positiivista.
Minua kuitenkin johdateltiin. Kun menin paikalliseen sähköliikkeeseen ostamaan uusia energiatehokkaampi led-lamppuja, kaupan tiskillä oli niin ihanan positiivisen oloinen ja herttainen, jo keski-iän ohittanut rouva, että oikein ääneen tulin ihmetelleeksi hänen positiivisuuttaan.
Tämä rouva alkoi kertoa, miten vaikeaa hänellä oli ollut viime aikoina, kun liikkeen tuotto oli vähentynyt, eikä hänellä enää ollut varaa rakkaaseen harrastukseensa, lomailu kolmesto vuodessa etelän aurikolomakohteissa. Niinpä hänen oli täytynyt turvautua kirkasvalolamppuun.
Elämä oli muuttunut kuin napista painamalla. Valo tuli hänen elämäänsä ja hän tunnusti, ettei uskaltanut aloittaa yhtäkään uutta päivää ilman hetkeä rakkaan kirkasvalolampun kanssa.
Vakuutuin kuulemastani ja ostin tältä niin sulokkaalta rouvalta oman kirkasvalolampun. Hinta 109.90 euro hieman hirvitti, mutta voin vakuuttaa sinulle kuulijani, että ostos kannatti.
Niin, ja rouva vielä opasti minua, että joa kirkasvalolampun positiivisuutta tuottava vaikutus alkaa heiketä (niin käy useimmille ), niin siihenkin pikku ongelmaan löytyisi ratkaisu: kirkasvalokuulokkeet. Käyttämällä yhtäaikaa kirkasvalolamppua ja kirkasvalokuulokkeita, kirkasvalouskovainen voi jatkaa valontäyteistä polkuaan kohti ikuista kirkkautta, hintaan 109.90 euroa sekin.
Siunausta ja enenkaikkea KIRKKAUTTA kaikille!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Todellinen valaistuminen
www.jeshua.net/fi
Todellinen kirkastuminen uuden ajan lapseksi
www.valonpolku.com/12-chakraa
Roskaa!