Kaikki apocalyptiset ja kaikki muukin kauhea, kiduttava toiminta on osunut vain Eurooppalaisiin valkoihoisiin, jo viim. vuodesta n. 400 jKr. Sieltä asti alkoivat tuhannen vuoden kiduttava teurastus ja elävältä polttamiset. Raamattuhan on kirjoitettu valmiiksi aika lailla n. v. 400 jKr. myös, Ilmestyskirjakin ideoineen oli silloin jo Jumalien ideana ja päätettävissä, jota alkoivat kiduttavalla tavalla noudattaa, Toteen laittaa jo sieltä vuodesta n. 400.
Kaikki alkoi oikeastaan osua myös jo valkoihoisiin ennen jo vuotta nolla, jolloin Jumalat tapattivat, teurastivat lapsia, sen jälkeen n. vuonna 2 jKr., kuten Raamattukin oli ilmoittanut, että Keisari Herodeksen (Jumalien aikaansaannoksia ja ajamia, mukamas Herodeksen sitten haluamia) aikana surmattiin, teurastamalla kaikki alle 2-vuotiaat poika-lapset, jotta silloinen, alkuperäinen Jeesus-lapsi olisi saatu kiikkiin.
Sieltä asti sitten, vuodesta n. 400, alkoi tuhatvuotinen AntikristusAika, jolloin Jumalat itse alkoivat tulla, hyökkäämään Eurooppalaisten kimppuun, teurastaakseen, elävältä polttaakseen ihan enimmäkseen vain viattomia, osattomia, aiheettomia osapuolia, elävältä. Sitten n. vuonna 1095 jKr. alkoi KAIKEN kaikkiaan 9 Ristiretkeä, joista viimeisin alkoi v. 1271. Kaikkina noinakin aikoina ne Ristiretket osuivat mm. itämeren etelärannikolle, eli Suomeen, ja myös Baltiaan. Googlatkaa vaikka Ristiretket, oikealla sivustalla näkyy todisteet yhdeksästä, 9:stä Ristiretkestä, Paavin julistamia, aikaansaamia. Noita-vainojen aikaansaajat olivat myös silloiset Paavit, papitkaan eivät pahemmin silloin pelastaneet ketään roihulta, taisivat olla mukana suosimassa.
N. Tuhat vuotta tuolloin, ja nyt Viimeiset (hölöpölö) Lopun Ajat, Apocalyptisine valeineen, ilmentymineen, kaikki kaadettiin, valutettiin ja vuodatettiin taas Eurooppalaisiin valkoihoisiin, vuodesta 2006. Olemme niin monet samat olennot, oikeasti nyt läpikäyneet kaikki noi kauheat ajat ja aikaansaannokset. Paavi edelleenkin vaan istuu Antikristus-instituutiossaan Vatikaanissa, ja on aiheuttanut, ajanut lietsontaa kuin Noita-vainojen aikaan, viime vuosina erittäin paljon, osattomia, viattomia, aiheettomia osapuolia vainotuiksi, vuosien ajan.
Apocalyptiset Oikeudettomat Jumalien ideat
Antikristus-Paavi
0
56
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2443692- 573453
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I932885Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk482666Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1202456Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352072Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012011Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva421875Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1071816Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711179