Expressenissä luki kuinka täällä asuvat suomenruotsalaiset pelkäävät vainoa ja kiusaamista, lehti oli haastatellut jutussaan yhtä Snappertuunalaista eläkeläistä sekä kahta Närpiöläistä thaitaustaista naispuolista tomaatinpoimijaa. Suomessa murhataan ja tapetaan kaduilla sekä kodeissaan joka vuosi tuhansia suomenruotsalaisia vain siksi että he puhuvat outoa kieltään jota kutsutaan täällä ruotsiksi, näin kertoo kuusi kertaa tapetuksi tullut eläkeläinen Nanna Kaggelberg-Olmi. Närpiöläiset tomaatinpoimijat kertoivat puolestaan että heiltä oli kyselty pillua keskellä päivää Kristiinan rompetorilla, kysyjä oli puhunut venäjää. Nyt täällä asuvat ruotsia puhuvat suomalaiset kysyvät Ruotsin hallitukselta että aikooko se puuttua tähän ihmisten kokemaan väkivaltaan.
Suomenruotsalaisia vainotaan ja tapetaan
Tanti-Monica
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kas, kas Suomitrollejakin on olemassa !