Avomerilaivurin tutkinto

retkipurjehtija

Kannattaako suorittaa? Saako sillä yhtään ihailua laiturissa, että on kolme tähteä lakissa tai avomerilaivurin viiri mastossa? :D

Vakavammin: Onko tuo vaikea tutkinto? Silmäilin oppikirjaa kirjastossa ja aika matemaattiselta vaikuttaa. Kauanko kannattaa varata aikaa itseopskeluna?

16

3678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutkintosta

      Ei sillä ihailua saa. Voi siitä jotain hyötyäkin olla, itse en ole sitä tarvinnut, enkä aikoinaan tarvinnut opetusta purjehtimiseenkaan. On rannikkolaivurintutkinnon suorittaneita jotka eivät ole edes koskaan itse veneilleet ennen eikä jälkeen tutkintonsa.

    • puolisokeaavomerilaivuri

      Sisäjärvellä plotterin tehtyä sumussa tiltin ei taivaankappaleitakaan ole korkeuden mittaamista varten näkyvillä. Ei mitään apua, ei kannata.

      • retkipurjehtija

        Aattelinkin tuonne ulkojärvelle lähteväni joku päivä. ;)


    • kirjatietoa

      Tutkinnon suorittamisesta on jo melkoisesti aikaa, mutta epäilen, ettei se paljoa ole muuttunut. Aiheen matemaattinen käsittely jäi kovin ohueksi, melkein vain ekliptikan kaltaisten termien maininnaksi. Taulukkokirjojen käyttöä opeteltiin sen sijaan ahkerasti. Tavallisella funktiolaskimella pääsi käytännössä pienen miettimisen jälkeen paljon nopeammin tulokseen. Tabletilla tai edes ohjelmoitavalla laskimella homma hoituisi hetkessä. Sekstanttia ei kurssilla käteensä saanut.

      • retkipurjehtija

        Ok, eli hieman sama systeemin kuin muissakin laivuritutkinnoissa: laskenta on yksinkertaista ja trogonometrian sijaan käytetään taulukoita?

        Sekstanttia olen joskus kokeillut. Kiva laite, mutta ainakin saaristossa ongelma on usein horisontin näkeminen. Eipä tuota paikanmääritystä tosin saaristossa tarvita :) mutta noin harjoittelumielelssä.


    • nettiveneilijä

      Käytännössä se on pelkkää tähtitieteellisen paikanmäärityksen opiskelua. Hyöty itämerellä veneilevälle on nolla, mutta yleissivistyksen ja aivojumpan kannalta se on yhtä hyödyllinen kuin minkä tahansa uuden asian opiskelu. Ei oppi ojaan kaada, eli siitä vaan. Linkissä on Helsingin Navigaatioseuran johdanto kursille. Siitä kerrotaan taustoista ja vaatimuksista jotain.
      https://hns.fi/wp-content/uploads/2016/04/avomerijohdanto.pdf

      Harrastukseen liittyvää enemmän tai vähemmän hyödyllistä opiskeltavaa on myös euroopan sisävesisäännöt, eli CEVNI, tutkan käyttö, dieselin huolto, VHF-hätäliikenne (ja sen peruminen!), VHF- ja HF-todistukset, joukko uusia solmuja, köysien pleissaus, väistämissäännöt kisoissa, onnettomuuksien tutkintakeskusten selostusten lukeminen jne.

      • retkipurjehtija

        Juu, en minä hyötynäkökulmasta tuota oikeastaan ajatellut (ellei tuota laituriparlamentin ihailua lasketa :) ) vaan enemmänkin harrastuksena. Viime vuonna suoritin LRC-tutkinnon, vaikka tuskin koskaan edes astun veneeseen, jossa on HF/MF-puhelin. Kv. huviveenkuljettajan lupakirjakin on jo hankittu, Cevni-I-llä tietty. :)


      • nettiveneilijä

      • retkipurjehtija
        nettiveneilijä kirjoitti:

        Tutkinto on tietysti hyvä tekosyy ostaa kallita harrastusvälineitä :) Suosittelen sekstantiksi esimerkiksi

        FPM Freiberger Präzisionsmechanik
        http://www.fpm.de/lang_en/index.php?c=1&s=nautic

        Cassens & Plath
        http://www.cassens-plath.de/katalog/index.html

        tai Tamaya
        http://www.tamaya-technics.com/e_site/ms833_e.html

        Menit sitten paljastamaan todellisuuden. :)

        Tuollaisella Freibergerin näköisellä olen joskus leikkinyt, mutta siinä luki Zeiss. Lienee saman pajan tuote. Venäläisiä pitäisi saada aika edullisesti, kun vaan tietäisi mistä kysyä.


      • puolisokeaavomerilaivuri

      • retkipurjehtija
        puolisokeaavomerilaivuri kirjoitti:

        Ich könnte Ihnen gern einen Freiberger Trommelsextanten anbieten, unbenutzt, mit Holzkoffer und zwei schönet Schlüssel, guck mal genauer:
        http://www.fpm.de/index.php?c=1&s=news1

        Ei taivu tuo kieli... :)


    • 30-30-tentissä

      Tentti on mekaanista laskentaa, jossa saa pitää kaiken materiaalin esillä. Itse kävin sen yleissivistyksen vuoksi veneilyn harrastajana, en usko että siitä on koskaan mitään hyötyä.

      • retkipurjehtija

        Oliko teillä käytössä laskentalomakkeet noihin paikanmäärityksiin? Mahtaako olla jossain netissä?


    • En ole minäkään huomannut mitään ihailua. Tosin en kehtaa käyttää kipparilakka kuin korkeintaan juhannuksena... ettei snobiksi leimattaisi. Kysyt onko vaikea tutkinto. Ja, en ole opiskeluaikana edes koskaan panostanut mihinkään yhtä paljon.Kävin kurssin työväenopistolla ja se kesti kaksi lukukautta, joka maanantai muistaakseni 1,5 tuntia.Tenttiin oli muistaakseni varattu 10 tuntia. Fuskasin vähän, minulla oli ohjelmoitava funktiolaskin joten en tentissä käyttänyt taulukoita ollenkaan. Minulle selvisi vasta viimeisellä viikolla mistä on kyse, että niin vaikea.Mutta käy se kurssi, se avartaa.
      Minäkään en ole tarvinnut niitä tietoja mihinkään, muovisekstantti hankittiin silloin akanaan, yli 25 vuotta sitten.Sipoossa olen kokeillut, siinä kaikki.

    • Saaritollo1

      Celestial navigation rules!
      Mitä enempi opiskelet sen enempi ymmärrät maailmasta.

    • retkipurjehtija

      Sain lainattua Avomerinavigointi-kirjan, tosin vuodelta 2005, mutta eivät kai opit ole juuri vanhentuneet. Alustavasti ei vaikuta ylettömän vaikealta, mutta tietty kahden koordinaatiston ja lukuisten uusine käsitteiden sisäistäminen vie aikaa. Plussat ja miinukset menevät entistä pahemin sekaisin, kun on kahden ulottuvuuden sijaan kolme. :)

      Nautical almanac:kin löyti näppärästi netistä. :)

      https://www.thenauticalalmanac.com/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      88
      6013
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      302
      5329
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      50
      3355
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      10
      2926
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      106
      2729
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1675
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      17
      1598
    8. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1520
    9. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      32
      1459
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      178
      1094
    Aihe