meidän perheeseen kuuluu 5 henkilöä joista 3 on mamuja. Ihan kivasti tämä on mennyt. Kummatkin vanhemmat töissä ja veroja maksetaan aivan liikaa
meidän perhe
mamuperhe
58<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
stubukkako se siellä? No ei kai sulla muuta.
en äänestänyt Stubbia, enkä äänestä. Oikeastaan ainoa asia jonka ymmärsin säälittävästä loukkaamisyrityksestäsi
No et sitten ole lukenut lehtiä tai muutenkaan mitään medioita.
Heippa "mamuperse",
Niin, mamut ovat ihan OK. Täällä keskustellaan nykyään yksinomaan MAahan TUnkeutujista (matu) siitä huolimatta että palstan nimi on: "Maahanmuutto".
Palsta nimeksi pantiin "Maahanmuutto" jo kauan kauan kauan siten kun _maahan tunkeutuminen_ oli rikos nimeltä _luvaton rajan ylittäminen_ ja riippuen asianhaaroista tunkeutujat joka ammuttiin tavattaessa tai otettiin kiinni ja heitettiin vankilaan. (Palstan ylläpitäjät ovat olleet unessa aina sitä lähtien, joten valitettavasti uusia palstoja ei ole luotu eikä foorumin rakennetta ole mitenkään päivitetty nykyaikaa vastaavaksi).
Minä olen tehnyt töitä noin 30 vuotta, usein on ollut mamuja kollegoina, alaisina, pomoina. Ei ole ollut mitään ongelmia puolin tai toisin eikä päinvastoin. Kukaan ei ole koskaan raiskannut ketään eikä kukaan ole tappanut ketään eikä Alhaista Alistaajaakaan ole koskaan kutsuttu apuun. Riemua ja hauskaa on usein ollut, joskus Liiankin kanssa. Sydämelliset terveiset Lii:lle.
kiitos selvennyksestä Alpo.Yksikives
joko SAIT ORKKUSI....TROLLINPOLLI.... hihhihhiii,mamuperhe...hihhii, ei matut osaa ensinnäkään suomea, toisekseen vielä vähemmän lukea ja kirjoittaa...hihhii...
Sulla jäi ilmeisesti ymmärtämättä pari kohtaa aloituksesta. Ihan muuten lisäyksenä, kaikilla on myös Suomen passit nykyään
Normi suomi perhe, olemme töissä yksityisillä pienyrittäjillä me maksamme veromme että orpo ja kumppanit saavat hyvän elin tason ja tietysti nämä vitun mamut,ja lisää velkaa otetaan tämä on loputon suo.
Suomen valtion velkaan vaikuttaa varmasti enemmän laiskat suomalaiset sosiaalipummit kuin maahanmuuttajat tai pakolaiset
Yritä nyt vähän lisää provoa...ei oikein syty....
ei ollut provo vaan fakta, tutustu valtion budjettiin
Mamuperhe äiti Venäläinen lääkäri töissä Suomessa ok.Isä Virolainen DI. töissä Suomessa ok. 1-lapsi opiskelee Tekussa ok. 2-lasta opiskelee lääkiksessä ja osa-aika töissä ok. Mites menee somalien kohdalla tai Lähi-Itäläisten?
Missä se siellä budjetissa on maininta 'laiskoista suomalaisista sosiaalipummeista'?
Taitaa olla 'mamuperheen' budjetin lukutaito vähän heikoilla.
Se on sosiaali- ja terveysmenot, tarkennuksena asuntotuki ja toimeentulotuki. Meidän perheessä näitä ei ole aikuisten puolelta koskaan saatu. Rahoitettu niitä kylläkin on
Sori, asumistuki
No osaan sjuomea mulla suomipassi
Jos on lapsia niin kyllä olette saaneet juuri siltä sektorilta.
Toivott.joku perheestänne joutuu joskus käymään lääkärissä tai hammaslääkärissä.Ehkäpä sairastuu vielä vakavaan tautiin,joutuu sairaalaan,synnyttää tms.Voi sitä jäädä vaikkapa auton alle tai liukastua kadulla.Kyllä niitä yksityisen puolenkin lääkärimenoja yhteiskunta maksaa.Hyvä,ettette ole toistaiseksi joutuneet kokemaan mitään edellä mainittua,ettekä käytä koskaan mitään lääkkeitä,ettekä joudu eläkkeelle,sairaslomalle tms.Vaikka kyllä joku tälläinen kokemus omalla tai lähipiirissänne voisi tehdä ahtaalle ajatusmaailmallenne hyvää.
Yhtenä päivänä voi mamuperheen joku oma jäsen sairastua vakavaan tautiin.Voisi tehdä hyvää.Haukuttaisiinko sitten 'laiskoiksi suomalaisiksi sosiaalipummeiksi'? Kannattaa sitten muistella alhaisia kirjoituksiaan. ps. Itse olen vielä terve mutta kaikki läheiseni eivät.Kyllä he paljon mielummin maksaisivat niitä veroja ja palaisivat työelämään mikäli rankoilta,kivuliailta sairauksiltaan voisivat.Ja antaisivat rahansa,niinkuin minäkin todella apua tarvitseville.Niitä riittää kyllä Suomessa ja muualla maailmassa.
Jos noin suomalaisten sosiaalipummien rahoittaminen ahdistaa niin rajat ovat auki myös ulospäin, kotimaassasi varmasti tarvitaan työpanostasi.
Goodbye.
On saatu toki lapsilisiä ja koulutukseen liittyvät tuet. Mutta täällä kai on suurin kauhustelun aihe toimeentulotuet ja asumistuet. Ne ovat budjetissa se alue jolla valtionvelka tehdään ja suurin parasiittiryhmä siinä ovat ihan meidän omat Veijot ja Keijot joille koulutus tai työ ei maistu
Joo,niinhän se on.Maahanmuuttajat eivät sitten varmasti saa ketkään toimeentulo-eikä asuntotukia.Millähän he elävät suurine lapsikatraineen?Varmaan kaikki hyväpalkkaisissa töissä.Ja niin tietysti tulevat tekemään myös nämä vokeissa elävät laumat perheenjäsenineen.Kaikki olisi tosi hyvin kun ei vaan olisi noita 'suomalaisia sosiaalipummeja'.
tämä ei ollut kannanotto tuohon. Jos luet alkuperäisen kommentin, se oli kannanotto siihen miksi maamme velkaantuu niin pahasti. Ja menikö jälleen kerran maahanmuuttaja ja pakolainen sekaisin?
Suomeen ei muuten ihan noin vain tulla asumaan jos ei pysty elättämään itseään, ihan vain tiedoksi. Oleskelulupa vaatii aikamoisen selvityksen ja sen saaminen ei kotona makaamalla irtoa. Nyt puhun siis maahanmuuttajista. Perheiden yhdistely on myös varsin tiukkaa jos asukas on kotoisin EU:n ulkopuolelta.
Tämä perinteinen piipitys myös näistä turkkilaisten kebab paikoista on lähinnä naurettavaa. Suomalainen makaa himassa ja odottaa sossun tukia samalla kun valittaa niiden pienuutta. Samaan aikaan turkkilaiset perustavat ravintoloita ja edes yrittävät jotain. Kai se nyt sitten on jälleen kerran tuomittavaa ja erityisen pahaa leijonamielen aivokopassa.
miten tämä liittyi millään tavalla mihinkään? Aiheena oli suomalaiset sosiaalipummit. Me maksetaan kyllä veromme perheenä terveyspalveluiden saamista vastaan. Valitettavasti sitä taakkaa ei tässä maassa jaeta kovinkaan tasaisesti
Kyse on turkkilaisten maahantulosta elämään Suomalaisten tukijärjestelmällä...Yksi 20 neliön pitseria ja " töissä sekä kirjoilla 40 pitsakokkia" No annetaan oleskelulupa kun kerran on työpaikkakin... No mitäs sitten kun luvat Suomessa loisimiseen on kunnossa ?
edelleenkin minua vi.uttaa enemmän nämä meidän omat sankarit jotka eivät vaivaudu edes kouluttamaan itseään ja sen jälkeen valitetaan miten ulkomaiset ihmiset vie heidän työpaikat. Aika heikko on tilanne jos jopa pakolainen menee edelle työnhakutilanteessa. Tuotakin on varmaan ihan hyvä miettiä.
20 neliön pitseriassa 40 pitsakokkia? Laitatko linkin jossa tämä väite todennetaan kiitos. Ja sitten mielellään joku muu lehti kuin MV-lehti
taas aivan helmi. Joo kiitos, olen töissä kotimaassani
En puhunut mitään terveydenhuollosta, opetellaan sisälukutaito. Jos olet eri mieltä, näytä se kohta. Puhuin vain ja ainoastaan sosiaalitukien varassa elävistä, ja töissä käyvien rahoittamista sosiaalipummeista. Niille, jotka nostavat veroprosenttini taivaisiin ja se on sitä samaa pohjasakkaa jotka ensin huutavat pakolaisten "anteliaista" sosiaalituista ja seuraavassa lauseessa ovat niitä itselleen lisää vailla.
Nyt kun muuten otit tämän aiheen puheeksi niin katsoppas seuraavan kerran kuinka paljon ulkomaalaisia on töissä terveyskeskuksessa. Mikäli olet kehän ulkopuolelta niin suosittelen käymään Helsingissä. Realiteetti lyö pahasti silmille kun huomaat, että tässä maassa suomalaisille ei työ maistu. Käy samalla reissulla vanhainkodeissa tutustumassa samaan asiaan, sitten vasta hämmästytkin miten asiat oikeasti ovat. Suomalainen kouluttamaton valitsee mieluummin sosiaalituet kuin edes yrittää elättää itsensä rehellisellä työllä.
Minä sjupermamu ollaan Tyrkkiläinen pienperhe 1 mies 3 vaimoa 6 lasta.. Omistan suuri 20 neliönpitseria töissä 40 turkkilaista työluvansaanutta pitsakokkia...vaimo työ Kela aina varma palkka lapset isohyvä lapsilisä palkkka kaupunki maksa asunto ja kaikki muu...
Tässä loistava esimerkki, läppänä yritetään kitistä turkkilaisista mutta totuus löytyy ihan naapurista jossa on suomalainen parasiitti. Tai parasta että se sukunimi löytyy omasta ovesta
Miten ne sosiaalimenot on kasvanut kun suomalaiset ei lisäänny. Luulisi mamuperheenkin ymmärtävän matematiikkaa.
Mitäs mamuperse kiihtyy osuiko turkkilais loisien vertailu kohdalle?
minulla on hieman eri asteikko kiihtymisestä mutta ilmeisesti sä et edes työttömyyskorvauksilla tilaa pizzaa jos et ole nähnyt turkkilaisia töissä?
:) aivan loistavaa ajattelua, sä olet aivan helmi
'meidän perheen' kannattaisi muuttaa näiden kolmen mamun omaan kotimaahan niin ei tarvitsisi maksaa veroja 'suomalaisten sosiaalipummien' elättämiseen.Vapautuisi jollekin suomalaiselle (toivottavasti) asunto.Tulisi tehtyä hyvää siinä sivussa.Joka tapauksessa asuntopula tulee pahenemaan entisestään kunhan vokkien asukit 'kotiutetaan'.Siis kantasuomalaisten.
eikös olekin hassu tilanne kun en edes määritellyt mamua tässä kohden? En esimerkiksi kertonut asuvatko syntyperäiset suomalaiset Suomessa vai ovatko he mamuna jossain toisessa maassa.
Ja toinen miellyttävä havainto, olet enemmän huolissasi asuntojen määrästä kuin verojen maksamisesta ja yhteiskunnan taakan jakamisesta. Ehkä tämä kertoo kaiken sinunkin älykkyysosamäärästä.
Ja sinun oma äo? Olisiko näyttöä?
millainen näyttö olisi sopiva? Mites sinun?
Parasta on antaa 'mamuperheen' jankuttaa täällä rauhassa omiaan.Taitaa jo itsekin olla vähän epätoivoinen kun ei oikein tiedä mitä seuraavaksi heittäis.
Siellä on joku aknenaamainen trolli joka länkyttää nimimerkillä mamuperhe...Hyvä trolli kun saa näin paljon keskustelua aikaan eli diipa daapa daa daa ..matut voi Suomessa erittäin hyvin ja piste.
Mamut vievät Suomen työpaikat ja sosiaalituet. MENKÄÄ POIS!!!
hävisit maahanmuuttajalle työpaikan haussa? Ei käynyt mielessä, että saatoit olla siihen ihan itse syyllinen? Ei varmaan ihan kovin pitkää koulutusta olisi tarvinnut kuitenkaan suorittaa?
Käsittämättömän typeriä nämä 'mamuperheen' johtopäätökset ja kommentit.Ei järjen häivääkään.
Suomen sosiaalimenot olivat viime vuonna yli 65 miljardia euroa.
Asumistukeen ja työttömyyteen alle 10 miljardia.Eläkkeisiin 25 miljardia.
Sairauksiin ja työkyvyttömyyteen yli 20 miljardia.Vuodesta 2008 valtion
velka on kasvanut 50 miljardia.Työttömyysmenot ovat nousseet samaan
aikaan muutaman prosentin.Vuodesta 2008 sosiaalimenot ovat kasvaneet
25 miljardia.Joten työttömyysmenot eivät ole aiheuttaneet valtionvelan
kasvua.Eläkkeet ja sairaudet ovat sitä hiukan nostaneet.Kuitenkin puolet
valtion kasvaneesta velasta on jossain muualla.Missä?
eläkkeitä+ei+makseta+valtion+budjetista,+osaa+työttömyyskorvauksista+ei+makseta+myöskään+sieltä.+Ihan+nyt+pikku+vinkki.+Kun+alat+"kertomaan"+totuuksia,+selvitä+asiat+kunnolla.+Et+myöskään+kiinnittänyt+tulopuoleen+mitään?
Eikös+tässä+ollut+viime+viikolla+/+tällä+viikolla+kova+parku+asumistuen+räjähtämisestä?+Hesarin+mukaan+60+%+tai+jotain+vuokralla+asuvista+sai+asumistukea+(jota+en+kyllä+usko)+ja+jos+nyt+leikitellään+asialla+niin+onko+tämä+60+%+maahanmuuttajia/pakolaisia+vai+ihan+meitä+suomalaisia?
Kertoo kaiken mamuperheen RAAMATUSTA/koraanista. " Hesarin mukaan jne jne....."
Missä kohtaa jutussa lukee budjetti?Valtion budjetti on pienempi
kuin sosiaalimenot yhteensä.Se on totta,että osaa eläkkeistä tai
työttömyyskorvauksista ei makseta valtion kassasta.Tämä vain lisää
ihmetystä valtion velanottoon.Johonkin ne saadaan menemään.
no nyt ollaan samalla kartalla. Puhuin aiemmin valtion menoista joten on oletettavaa myös jatkaa keskustelua samasta aiheesta.
Jos nyt yritetään oikeasti puhua asiallisesti niin uskotko, että valtion velkaantumisen taustalla on maahanmuutto (ml. pakolaiset) vai onko taustalla jokin muu syy?
Media-huoralla on ilmeisesti omat lähteet MV-lehdessä ja omissa unissa. Kunnia niille mutta ihan niiden perusteella en valitsisi sinua eduskuntaan
Mihin vitun eduskuntaan täällä nyt ollaan pyrkimässä? Taidat ollla mamuperhe oikeesti IHAN SEKAISIN...
Voivoi, kun se olisikin niin miten aloittaja kirjoitti. Selkeää unelmaa, ah! Herätys siellä, aika herätä!
tästä kommentista nyt ei ota pirukaan selvää mitä sillä haetaan. Ehkä tämäkin nyt on taas aaltopituusongelma
"Ei ota pirukaan selvää..." Hyvä, että myönsit mikä olet. Ainakin ajatuksesi täällä ja toimesi suomalaisia siskojasi ja veljiäsi kohtaan ovat itse saatanasta.
no niin, saatiinhan tästä taas hieno keskustelu. Yhtäkään järjellistä kommentointia mihinkään asiaan, lukuunottamatta tätä valtion kustannuskeskustelua, ei saatu aikaiseksi. Valitettavasti tämä palsta on täynnä ihmisiä, joilla ei ole mitään faktapohjaista perustelua maahanmuuton vastustamiseen.
En itsekään katso hyvällä tätä pakolaisten invaasiota mutta on jossain määrin huvittavaa seurata tilannetta jossa nämä finninenät ja kiitos paitaiset sosiaalipummit sotkee työperäisen maahanmuuton ja pakolaisuuden täysin keskenään. Hienoin oli tuo yksi elämän sankari, joka ilmeisesti vakavissaan oletti minun olevan myös maahanmuuttaja. Ihan pieni tutustuminen kirjoitustyyliin pitäisi jo suoraan kertoa että kyseessä on ihan syntyperäinen suomalainen.
Herätkää hyvät ihmiset reaalielämään. Pakolaisten invaasiota on syytäkin katsella kriittisesti mutta ihan mitä tahansa sontaa nyt ei pitäisi suustaan päästää. Se että ihminen on valkonen tai musta ei riitä perusteeksi hyvyyteen tai huonouteen. Tämän lisäksi jokainen voisi hieman tutustua historiaan ja näkisi miten suomalaiset muuttivat Amerikkaan ja Ruotsiin viime vuosisadan aikana. Sikäläisittäin maahanmuuttajia suomalaiset olivat ja heitä löytyy hyvin monen meidän suvuista. Tämän lisäksi meitä "suomalaisia" on aika vähän loppujen lopuksi kun sukupuuta mennään vähänkään taaksepäin.
Maassamme suurimmat ulkomaalaisryhmät, jotka tekevät rikoksia ovat virolaiset ja venäläiset, muut tulee todella kaukana perässä. Tästäkään täällä ei juuri puhuta koska faktat ovat yksinkertaisesti hukassa.
Tämä riittää mun puolesta tältä erää, pyydän anteeksi provosointiani niiltä mielensä pahoittajilta joita se satutti henkisesti. Palaan tälle palstalle todennäköisesti taas vuoden päästä jos edes koskaan. Sen verran typerää tämä keskustelu oikeasti on.
Soronoo kukaan ei kukaan tule itkujasi täällä kaipaamaan...voit olla pois 10v kukaan ei kaipaa....
Olisihan 'mamuperhe' voinut itse kohottaa keskustelun tasoa edes tässä viimeisessä kommentissaan.Mutta kun ei kapasiteetti riittänyt vaikka niin ylimielisesti suhtautui muihin.Ihan oikea teko lopettaa.
Voisi ilmiantaa 'Mamuperheen' venäläisten ja virolaisten syyllistämisestä. Suosittelen tutustumaan todellisuuteen jatkuvan unelmoimisen sijaan.