Jumalan lapsille

Te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä. Näillä sanoilla meitä kehotetaan harjoittamaan veljellistä rakkautta ja estämään riitaa ja eripuraisuutta seurakunnassa, ettei kukaan pitäisi kuormaansa liian raskaana, kun saa veljien taholta jotakin kärsiä. Päinvastoin meidän on tiedettävä, että keskuudessamme on välttämättä oltava paljon heikkoutta ja eksymistä. Saamme vihastua siitä yhtä vähän kuin jos puraisemme kieleemme, raapaisemme silmää tai loukkaamme jalkamme.

Ajatelkaamme näin: Tämä on oma jäsenesi, veljesi ja lähimmäisesi. Minkäpä sille voi. Hän ei ollut varuillaan eikä voinut välttää. Ei hän sillä pahaa tarkoittanut tai se tapahtui heikkoudesta ja ymmärtämättömyydestä. Sinua on loukattu ja olet siitä murheellinen, mutta ethän silti tahdo repiä irti jäsentä omasta ruumiistasi? Onhan se vain vähäinen kipinä. Sylkäise siihen, niin se sammuu, ettei perkele myrkkyhengellään tai pahoilla kielillään pääse lietsomaan siitä sammumatonta tulta nostamalla sellaisen riidan ja eripuran, ettei mikään sopu ole mahdollinen. Siitä kärsii koko seurakunta.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

1. Kor. 12:27 - lauantai 27. elokuuta
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


SLEYstä kirjoitti:

Te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä. Näillä sanoilla meitä kehotetaan harjoittamaan veljellistä rakkautta ja estämään riitaa ja eripuraisuutta seurakunnassa, ettei kukaan pitäisi kuormaansa liian raskaana, kun saa veljien taholta jotakin kärsiä. Päinvastoin meidän on tiedettävä, että keskuudessamme on välttämättä oltava paljon heikkoutta ja eksymistä. Saamme vihastua siitä yhtä vähän kuin jos puraisemme kieleemme, raapaisemme silmää tai loukkaamme jalkamme.

Ajatelkaamme näin: Tämä on oma jäsenesi, veljesi ja lähimmäisesi. Minkäpä sille voi. Hän ei ollut varuillaan eikä voinut välttää. Ei hän sillä pahaa tarkoittanut tai se tapahtui heikkoudesta ja ymmärtämättömyydestä. Sinua on loukattu ja olet siitä murheellinen, mutta ethän silti tahdo repiä irti jäsentä omasta ruumiistasi? Onhan se vain vähäinen kipinä. Sylkäise siihen, niin se sammuu, ettei perkele myrkkyhengellään tai pahoilla kielillään pääse lietsomaan siitä sammumatonta tulta nostamalla sellaisen riidan ja eripuran, ettei mikään sopu ole mahdollinen. Siitä kärsii koko seurakunta.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

1. Kor. 12:27 - lauantai 27. elokuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu