Iltalehden artikkeli kertoo nykyisestä Ku Klux Klan-mahtisuvusta tehdystä dokumentista.
Perheen isoisä Thomas Robb on baptisti-pastori ja Ku Klux Klanin johtohahmoja.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2016082522222360_vi.shtml
Selasin tietoja nykyisistä Ku Klux Klan-johtajista ja kaikille yhteistä näyttää olevan äärimmäinen helluntailais-karismaattisuus ja antisemitismi holokaustin kieltämisineen ja he ovat myös uusnatseja.
Olihan "valkoihoisten" helluntailaisuuden perustaja Charles Fox Parham myös Ku Klux Klanin jäsen.
Helluntailais-karismaattisuudessa kahdenlaista porukkaa suhtautumisessa juutalaisuuteen ja ne on täysin vastakkaisia, toisten vihatessa ja toisten ylistäessä juutalaisia, mutta silti he ovat kimpassa keskenään.
Toisaalta Israel-mieliset ovat käytännössä hekin tavallaan antisemitistejä, koska heidän oppiinsa kuuluu se, että juutalaiset on käännytettävä kristityiksi, jotta pelastuisivat.
Suomessakin on sama jako karismaattisilla protestanteilla suhtautumisessa Israeliin mutta silti he ovat yhdessä esim. AA-kansalaisaloitetta ajamassa.
Natsimielisten helluntailaiskarismaattien äänitorvina paasaa Magneettimedia ja MV-lehti ja Israelmielisten medioita on mm AlfaTV, Patmosradio.
Lutherin opit Ku Klux Klanissa
2
<50
Vastaukset 2
- Eikukatsomaan
Ku Klux Klan-dokumentti on tänään Kutosella kello 21.00
- KTS--
Vippaskeppulalössillä suhtautuminen juutalaisiin noudattaa vanhaa, perinteistä "hyvä poliisi" ja "paha poliisi" taktiikkaa. ICEJ ja hännystelijät on niitä nuoleskelijoita ja kaiken lupaavia öljykieliä. Magneettimedia ja Mitä Vittua ovat niitä helvetin menolippuja jakavia gorilloja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891418Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu47973- 14855
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40828- 92731
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81730- 46718
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17717Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27677- 59662
- 66653
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97641- 45634
- 10608
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56585Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129547- 43544
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13522Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31515